Viihdyttävästi vaikeistakin aiheista

Kirja ei vanhene, vaikka sen ilmestymisestä olisi paljonkin aikaa, sanoo kirjailija-käsikirjoittaja Katariina Romppainen.

Hänen mielestään ei haittaa, vaikka kirjojen ympäristö on erilainen kuin tämä päivä. Hyvä tarina lumoaa aina.

Katariina Romppaisen, 60, tuotanto on laaja käsikirjoituksista lasten- ja nuortenkirjoihin ja romaaneista dekkareihin. Kirjojen ohella televisio on kulkenut aina mukana työskaalassa, ja onpa hän ollut välillä päivittäissarjan päätoiminen käsikirjoittajakin.

Kirjan uudesta tulemisesta hänellä on hieno omakohtainen kokemus. Aikanaan vähälle huomiolle jäänyt romaani Pitkät päiväunet heräsi äänikirjana uuteen eloon 12 vuoden jälkeen vuosi sitten. Romaani kertoo nuoresta työttömästä toimittajasta, joka soluttautuu lähihoitajaksi hoiva-alan yritykseen,> vaikka alan koulutus uupuukin.

Nokkelasta ja samaan aikaan vakavasta kirjasta on tullut kuulijoilta innostunutta palautetta, ja se on herättänyt keskustelua vanhusten hoidon tilasta.

Pitkät päiväunet oli siis kertakaikkiaan mahtava lukuelämys. Vei aikaa että pääsi kärryille kirjailijan tyylistä kirjoittaa – ja useista eri henkilöistä, mutta sitten kun kirja avautui, ei sitä malttanut jättää käsistään. (Lukija)

– Digitaalisuus voi antaa vanhalle kirjalle uuden elämän.

Huumorin sävyttämää tekstiä

Kesällä 2024 Romppaisella on tekeillä monenlaista – lastenromaani, jatkoa Kati Routa -kirjailijanimellä aloitettuun dekkarisarjaan, nuorten säeromaani ja sen selkoversio sekä monenlaista muuta, joista ei vielä voi puhua julkisesti.

Keväällä 2024 Yle julkaisi hänen nuortenromaanistaan Sori siitä, tää on totuus (Karisto, 2015) käsikirjoittamansa televisiosarjan. Se ihastutti ja koukutti kaikenikäisiä katsojia.

Kantava teema kirjassa ja sarjassa on nuoren tytön köyhyys, jota hän yrittää epätoivoisesti salata ja sortuu siksi valehtelemaan kavereille elämästään. Verbaalisesti lahjakas Romppainen kirjoittaa tästäkin aiheesta lämpimän huumorin sävyttämää nasevaa tekstiä, joka jättää lukijan ja katsojan hyvälle mielelle.

Raikas ja ronski huumori on kirjailijan tavaramerkki:

– Olin kolmasluokkalainen lukutoukka Kemijärvellä, kun koulussa piti kirjoittaa aine. Kirjoitin tarinan lapsista omenavarkaissa, vaikka en ollut omenapuuta nähnytkään. Kuvittelin kaiken. Kun ainetta luettiin ääneen, kaverit nauroivat. Ymmärsin, että osaan kirjoittaa viihdyttävästi.

Ole uskollinen tyylillesi

Katariina Romppainen kasvoi pohjoisessa maaseudulla vanhojen vanhempien kuopuksena. Harrastusmahdollisuuksia ei ollut suuremmin.

Onneksi oli lukeminen, joka johdatti kirjoittamisen pariin. Lukemaan hän oppi viisivuotiaana. Isosiskot eivät suostuneet lukemaan hänelle amerikkalaisen saippuasarjan Peyton Place-tv-sarjan tekstejä ääneen, joten taito oli opeteltava, kun halusi pysyä kärryillä tapahtumista.

Nuorena yliopisto-opiskelijana ja toimittajana Romppainen haki ja pääsi Tampereella Viita-akatemiaan opiskelemaan luovaa kirjoittamista. Taivas ei auennutkaan samalla kun opinahjon ovi.

Uudenlaisen kirjoitustavan oppiminen vaati paljon työtä. Toimittajan työssä opittu kirjoitustyyli oli sinne väärä ja se hävettikin. Hän yritti matkia novellisteja ja kirjoittaa heidän tyyleillään. Tosiasia oli sekin, ettei hänellä ollut silloin nuorena vielä omaa sanottavaa.

Lopulta opinnoissa käsiteltiin Katariinan Aviisi-lehden kirjoitusta. Ronskisti huumorilla kirjoitettu tarina innosti ja viehätti muita opiskelijoita.

Katariina tajusi toisen kerran, että viihdyttävä kirjoittaminen on hänen lajinsa. Ja sen, että omalle tyylille kannattaa olla uskollinen, vaikka kirjoittamisen genret vaihtuvatkin.

Haaveena pari itsenäistä romaania

Katariina on kirjoittanut pitkän ja tuotteliaan uransa mittaan monelle eri kustantajalle. Hän on myös kustantanut omia kirjojaan itse. Kaikessa on omat hyvät puolensa.

Isossa kustantamossa mukana oleminen on kivaa, jos siellä pääsee virtaan mukana. Jos jää syrjään ja nimekkäiden kollegoiden varjoon, se voi aiheuttaa kirjailijassa osattomuuden tunnetta.

Tällä hetkellä isot kustantamot toivovat kirjoista sarjoja, mikä tietää usein kirjailijalle kiirettä ja jättää ajattelulle ja tekstin kypsyttelylle entistä vähemmän aikaa.

Pienehkössä kustantamossa on omat hyvät puolensa ja usein tietynlaista notkeutta. Isoille kustantamoille hyvä kustannustoimittaminen tuntuu olevan itsestäänselvyys. Tekstejä editoidaan kierros kierrokselta. Pieniä taloja tuntuu yhdistävän se, ettei kustannustoimittamista pidetä tärkeänä.

– ”Tää on valmis taittoon” -kommentti on tullut tutuksi.

Romppaisen mielestä kirjan ensimmäinen versio on usein vielä hiomaton. Editointikierrosten aikana voi kieltä hioa, vaikka alkuperäisteksti olisi jo kieliopillisesti oikein.

Itsekustantaminen voi tuoda kirjailijalle paremmin tuloja, mutta siinä kirjailija joutuu tekemään kaikki vaiheet itse. Se on työlästä ja vaativaa.

– Toivon, että saisin vielä kirjoittaa muutaman itsenäisen romaanin kustantamolle.

Nuoret pitää innostaa lukemaan

Romppainen on kirjoittanut paljon lapsille ja nuorille. Hän kuuluu vapaiden lasten- ja nuortenkirjailijoiden VaLas-kollektiiviin, jossa yhdessä tuotetaan korkeatasoista lanu-kirjallisuutta. Jokainen kirjailija julkaisee kirjansa joko itse tai kustantajan kautta.

– Toimin tällä hetkellä myös valtakunnallisessa Suomen lasten- ja nuortenkirjailijat -yhdistyksessä varapuheenjohtajana.

Nuorille kirjoittaminen on kriisissä. Nuortenkirjoja ei osteta eikä siksi kustanneta kuten ennen. Se on surullista, mutta toivottavasti ohimenevää.

Nuorten lukemisen ja lukutaidon heikkeneminen on ikävä asia – voidaan puhua jo yhdestä menetetystä sukupolvesta. Vanhempien pitäisi näyttää lapsille ja nuorille mallia ja tarttua kirjaan. Lapsille kirjoja vielä ostetaan, onneksi.

Romppainen uskoo kuitenkin, että ajat vielä muuttuvat ja painettu kirja pääsee uudelleen arvoonsa.

– Haluan olla tässä asiassa soihdunkantaja.

Kirjailija uskoo, että jokaisella kirjalla on kohtalo.

– Joskus julkaiseminen menee eri reittiä kuin olettaisi. Ehkäpä jokaisen kirjan käy juuri niin kuin sen kuuluukin käydä.