Miksi mummu ei ole enää minun mummuni? Näin ihmettelee kirjan sivuilla pieni tyttö, kun iloinen, värikäs ja aurinkoinen mummu on muuttunut harmaaksi. Harmaaksi kuin syksy ja puu, josta on varissut lehdet. Mummu kyllä näytti mummulta, mutta kaikki on kuitenkin toisin.
Teos kertoo lapsentajuisesti isovanhemman sairastumisesta muistisairauteen. Henkäisevän kaunis kuvitus sekä kauniisti ja koskettavasti kirjoitettu tarina toimivat varmasti oivana apuvälineenä selittää lapselle tällainen vaikea asia. Tarina antaa myös suunnan ja merkityksen lapselle, joka on eksyksissä oudon ja jopa pelottavankin tilanteen äärellä. Kun mummu ei voi olla enää iloa, värejä ja naurua, lapsi voi olla sitä mummun puolesta. Lapsi voi olla puu täynnä lehtiä, mummun lehdet.
Teoksessa käytetään kauniisti vertauksena puuta, joka syksyn tullen pudottaa lehtensä. Samalla tavalla myös mummu pudottaa hiljalleen muistonsa, lehtensä. Teoksessa kuvataan ymmärrettävästi, kuinka vaikeaa on olla iloinen, nauravainen ja värikäs, kun muistot värejä tuottavista asioista ovat kadonneet. Silti samaan aikaan lapsi on täynnä väriä ja naurua, jota voi levittää myös mummulle ja ilahduttaa mummua. Teos muistuttaa lasta siitä, että vaikka väri ja nauru puuttuu, mummu on silti minun mummu.
Miksi mummu ei ole enää minun mummuni? on koskettava ja kaunis teos. Vaikka tämä ei ole omassa perheessäni ajankohtainen aihe, minulla ei ole itse asiassa mitään kokemusta muistisairauksista, oli kirja niin koskettava, että liikutuin lukiessani kyyneliin. Uskon, että lapselle tämä on todella voimakas apu, jos oman isovanhemman kanssa joudutaan oikeasti käsittelemään muistisairauksia ja vanhentumista. Teoksen avulla on helpompaa avata keskustelu vaikeasta aiheesta ja käsitellä asia yhdessä.
Saara Ylönen
Lukeminen on matka. Lukeminen on magiaa. Lukeminen on jotain, johon on mahtavaa paeta, sukeltaa, kadota, uppoutua, rakastua... Lukeminen avaa ovia, joita en tosielämässä voisi avata. Lukeminen on mun juttu! Kirjat ovat intohimoni, harrastukseni, nautintoni ja pakopaikkani.
