Riika Helle-Kotkan Minä ja herra Bashoo on omakohtainen tarina naisesta, jolla on vakava veritauti. Veritauti voi aiheuttaa mm. veritulpan. Pitkäaikainen haave matkasta Japaniin meinaa jäädä toteutumatta, mutta uuden hoidon avulla päästään unelmoidulle matkalle.
Matkaan mukaan tarttui Edo-kauden kuuluisimman runoilijan Bashoon haibuneita. Haibun on yhdistelmä haikurunoja ja matkakertomusta, jonka Bashoo loi yleiseksi kirjoitustyyliksi Japanissa. Helle-Kotka kirjoittaa oman haibuninsa matkaltaan käyden vuoropuhelua Bashoon tekstin kanssa.
Minä ja herra Bashoo on matkakertomus Japanista, joka jakaa lukijalle nähtävyyksien lisäksi kulttuuria, uskontoa ja historiaa. Samalla se on rauhallinen ja miellyttävä kokoelma kirjailijan haiku- ja tankarunoja, hieman modernimmalla otteella.
Haikuissa on ollut minulle lukijana aina joku oma taikansa. Sama taika löytyi myös tästä haibunista ja joudun myöntämään rakastuneeni uudenlaiseen kirjallisuusgenreen. Haluan ehdottomasti lukea tällaisia teoksia lisää ja yhtä ehdottomasti aion hankkia luettavakseni Bashoon teokset, joiden katkelmia kirjassa lainataan.
Aluksi minua hieman häiritsi maininnat omakannasta ja muistakin suomalaisista jutuista. Se kuitenkin myös muistutti, ettei kirjailija ole japanilainen eikä tarvitsekaan olla, jotta lukija nauttii japanilaisesta kirjallisuustyylistä.
Helle-Kotkan haibun on miellyttävä lukukokemus, joka kuljettaa lukijan kauas Japaniin matkaamaan paikallisten maisemien, temppeleiden ja kulttuurin keskelle. Vaikka sairaus varjostaa tarinaa, se tarjoaa ennemmin kokemuksen onnistuneesta unelmasta ja miellyttävästä matkasta.
Kaatosateessa
vain sammakot nauttivat
mutakylvyistä
