Otsikon lause aloittaa tekstin, jollaista en kuvitellut enää lukevani hyvinvointi-Suomessa ja yltäkylläisyydessään vuosikymmeniä marinoituneessa läntisessä Euroopassa.
Poesia julkaisi viime syksynä tekstin, jota ei voi laittaa perinteisiin fiktion kategorioihin runo-näytelmä-proosa. Sen ensisijainen kehys voisi olla esitystaide, johon teoksen suomentaja Tuukka Tuomasjukkakin asettelee teosta sen hienossa jälkipuheessa.
Romanialaisen Nicoleta Esinencun & teatru-spălătorien teksti EDISTYSSINFONIA on näytelmä, jo siksikiin, että sen toinen kirjoittaja, teatru-spălătorie (Teatteri Pesula), on esittänyt sitä vuosia Berliinissä ja kiertänyt sillä eri puolilla Eurooppaa.
Näytelmänä Edistyssinfonia ohittaa kuitenkin niin musikaalit, farssit kuin draamat. Se ohittaa ne kaukaa vasemmalta.
Edistyssinfonia on, kun se nyt kuitenkin pitää määritellä, työläisdraamaa. Se on dokumentaarista näytelmäkirjallisuutta, jonka lähimmät suomalaiset verrokit ovat Susanna Kuparisen Valtuusto – ja Eduskunta -näytelmät muutaman vuoden takaa. Se kertoo moldovalaisista ja romanialaisista siirtotyöläisistä. Teksti perustuu laajoihin haastatteluaineistoihin, jotka on pyritty viemään näyttämölle sensuroimattomina.
Fiktioksi Edistyssinfonian tekee vain sopimus siitä, että näytelmäksi kirjoitetut ja teatterin lavalta esitettävä teksti muuttuu aina fiktioksi.
Mutta vielä tämäkään ei ole syy, miksi Edistyssinfonia tuntui lukukokemuksena syvällä umpisuolessani saakka.
BRECHTIÄ OLIKIN JO IKÄVÄ
Minulla onkin ollut Bertolt Brechtiä ikävä – Sitä, että minusta alkaa tuntua lukiessani epämukavalta.
Bertolt Brecht tunnetaan teatteriestetiikasta, jossa näytelmän tehtävä on vieraannuttaa katsoja, kieltää häneltä harha, että teatterisaliin tultaisiin viihtymään.
Teatteri ja näytelmäkirjallisuus olivat Brechtille kriittisen tiedon ja ajattelemisen väline.
Edistyssinfonian tositarinoista kaksi kolmesta sijoittuu suomalaiselle maatilalle, jossa poimitaan kurkkua ja kurpitsaa. Siirtotyöläiset tekevät kuusipäiväistä työviikkoa. Päivän pituus on 10-12 tuntia. Työsopimuksen he ovat saaneet allekirjoitettavaksi vain suomen kielellä.
Sitten kierrokset kasvavat. Työläisistä yksi on moldovalainen kielenkääntäjä, joka on kääntänyt moldovaksi Euroopan tietosuojalainsäädännön, GDPR:n. – Arvatkaapa, suostuuko hän orjatyöhön, jolle MTK, ProAgria ja Suomen kylät ry on antaneet siunauksensa?
Tässä vaiheessa minulle tapahtui kummia: Siirtotyöläinen, joita minäkin näin sattumalta viime kesänä kykkimässä Suonenjoen mansikkapelloilla, muuttui kaltaisekseni ihmiseksi, ja tunsin kaiken sen vääryyden, johon kaltaiseni ihmiset syyllistyvät hyväksyessään hiljaisesti koko ilmiön.
TE KAKSISATAA, KUULETTEKO MINUA?
Sen jälkeen, juuri tänään, aloin ajattelemaan, mikä on oikeasti tärkeää. Muistin aamun uutiset.
Suomessa jo yli 200 000 ihmistä joutuu turvautumaan leipäjonoon.
Kiinnittättekö te, Suomen 200- kansanedustajaa, tähän asiaan mitään huomiota? Mitä voisitte tehdä? Pitäisikö heille kaikille jakaa suomalaisilla maatiloilla tuotettuja kurkkuja ja kurpitsoita?
Mitkä asiat yhteiskunnassamme ovat todella merkittäviä?
Esitystaide, näytelmäkirjallisuus ja kirjallisuus ovat niitä ehdottomasti, varsinkin silloin, kun ne laittavat lukijansa kysymään.
