En ole koskaan käynyt Skotlannista, mutta jostain syystä se on aina kiehtonut minua. Syytän tästä mielelläni Braveheartia, jonka Mel Gibson teki tunnetuksi elokuvasovituksena. Kirjana tarina oli yhtä vetoava, vaikkakin siihen pääsin tarttumaan vasta aikuisena. Mutta meni vuosia, ennen kuin Skotlanti alkoi uudelleen esiintyä miljöönä kirjoissa.
Romanttisessa kirjallisuudessa Skotlanti on yllättävän usein tapahtumapaikkana. Tästä olen ikionnellinen ja mielelläni luen tai kuuntelen sinne sijoittuvia tarinoita. Kun siis kirjan nimi on Menolippu Skotlantiin, on aivan pakko päästä lennolle mukaan!
Saga Egmontin äänikirja oli miellyttävä kuuntelukokemus ja kuunneltuani tuon liki 15h kestäneen äänikirjan, totean heti, että onneksi teoksesta tehtiin äänikirja. Uskon, etten olisi teosta jaksanut lukea painettuna, vaan olisin kyllästynyt puolessa välissä. Äänikirjana kokemus oli kuitenkin täydellinen. Työmatkani sujuivat oikein miellyttävästi Skotlannin vehreissä maisemissa.
Jo Müller saa potkut töistä, löytää miesystävänsä toisen naisen kanssa petipuuhissa ja palaa vanhempiensa luo, nelikymppisenä! Jo kokee nöyryytystä elämänsä totaalisesta epäonnistumisesta ja päättää tarttua erikoiseen tilaisuuteen. Skotlantiin kartanopuutarhalle haetaan opiskelijaa, ja Jo ottaa rohkeasti loikan tuntemattomaan. Kartanopuutarhan työ on raskasta, eikä hommat oikein tahdo sujua.
Jolla ei ole myöskään tarvittavia papereita niitä vaativalle johtajalle ja muutenkin kaikki menee reisille. Ihmissuhteet eivät myöskään suju mutkattomasti ja Jo harkitsee jo paluuta jälleen vanhempien hoteisiin ja pääpuutarhuri Duncan ei tiedä enää yhtään, mitä tekisi Jon kanssa, joka ei tunnu osaavan mitään mutta on silti kietonut Duncanin sydämen otteeseensa.
Tarina oli mitä mainiointa kuunneltavaa. Olen iloinen tartuttuani tähän, sillä jokainen ”vierailu” Skotlannissa saa aikaan lämpimiä väristyksiä sydämessäni. Jon ja Duncanin edesottamukset oli viihdyttävää ja tarinan oikeat ja luullut pahikset tuovat kiehtovasti jännitettä. Siinä missä Jon, myös minut hurmasi suloinen Nick-poika, jonka puolesta olin kauhuissani ja innoissani.
Zöbeli ei keskity kuvailuun, mutta kirjoittaa maisemista, kukista ja ruoista juuri sen verran, että saatoin eläytyä täysillä Jon näkemään ja kokemaan. Juonikuvioita kirjassa on paljon, ja romantiikalle tyypilliseen tapaan suurin osa ongelmista olisi voitu välttää puhumalla, mutta sitä eivät aikuiset tuppaa harrastamaan. Tämä on piirre, joka itseäni hieman ärsyttää kirjagenressä, mutta taitaa olla myös oikeassa elämässä ihmisten toimintamalli.
Hyppää sinäkin matkalle Skotlannin ylängöille, kauniisiin puutarhoihin, pienen kylän maalaisidylliseen elämään ja lempeän inhimillisiin rakkaustarinoihin. Juuri kun luulet tarinan päättyvän onnellisesti, huomaat että tarinaa on jäljellä vielä vaikka kuinka paljon ja se on pelkästään positiivinen asia!
