Lukutaidoton ilomantsilainen Anna Salmelin pelastaa pikkuvihan aikana ihmisiä sodan ja kriisiajan julmuuksilta ihan niin kuin tehdään nyt Ukrainassa, Gazassa ja muilla kriisialueilla eri puolilla maailmaa. Mutta Anna näkee auttamisessa myös keinon ansaita. Oliko hän roisto vai sankari?
Mika Sivonen kuljettaa lukijan halki vuosisatojen nuijasodasta lähes meidän päiviimme eri puolilla Suomea esitellen matkan varrelta joukon erilaisia, eri yhteiskuntaluokista ja erilaisista asemista ponnistavia ihmisiä, miehiä ja naisia, joiden toiminnalla on suuri vaikutus siihen, millaiseksi Suomi on rakentunut. Juuri ketään heistä ei kuitenkaan mainita historian kirjoissa.
Nämä historian sivuhenkilöt ovat verta ja lihaa, kaikki eivät mitään pyhimyksiä. ”Olivatko he valistuneita ja pyyteettömiä aikalaisia, myötäilijöitä vai omaa etuaan ajaneita opportunisteja? Varmasti kaikkea tätä”, Sivosen pohtii. Hän uskoo, että historian tapahtumat riippuvat ihmisten valinnoista, ovat ne sitten ”oikeita” tai ”vääriä”. Kirjan henkilöiden kautta on mahdollista kokea Suomen historian murroskohtia, joista esivanhempamme selvisivät ja joita meidän on kiittäminen olemassaolostamme.
Sivosen kirja tuo lihaa luiden ympärille tavalliselle sukututkimuksen harrastajalle, joka on päässyt esi-isien ja -äitien jäljille parhaimmillaankin juuri tuonne nuijasodan ajoille, 1500-luvun lopulle. Talonpoikaiskapinalliset turvautuivat tuolloin väkivaltaan ja vallanhaluisen despootin tukeen oman asiansa ajamisessa. Ei siinä taistelussa hyvin käynyt, mutta jotakin liikahti, ehkä myös kipinä itsenäisyydestä. Niin myös ison ja pikkuvihan julmuuksia vastaan taistelleiden mielissä 1700-luvulla.
Nuijasodan aikana yritettiin liittoutua ja turvauduttiin väkivaltaan. Puolin ja toisin levitetyt valeuutiset vaikuttivat silloinkin sodan kulkuun. Lopulta mestattujen kapinajohtajien hautajaisista tuli vahva symbolinen tapahtuma. Aivan kuin lukisi uutissähkeitä!
1900-luvun alusta muistetaan kenraalikuvernööri Bobrikovin murha, mutta silloin perustettiin myös salainen vastarintajärjestö, joka sabotoi asevelvollisuuskutsuntoja ja harjoitti Venäjän-vastaista propagandaa. Tähän joukkoon liittyi myös naisia, johdossaan avoimesti sortopolitiikkaa vastaan protestoinut Tekla Hultin.
Kirjan henkilöt ovat eläneet hyvin erilaisissa historiallisissa todellisuuksissa. He ovat rikkoneet yhteiskunnan normeja oman tulevaisuutensa vaarantaen. He, kuten me kaikki, ovat eläneet ja toimineet aikakauden normeihin sopeutuen. Normit eivät ole kuitenkaan luonnonlakeja. Niitä voi tarvittaessa muuttaa. Se ei ole helppoa, sillä suuri massa haluaa aina säilyttää vallitsevat normit.
”Arvoja voi aina muuttaa siihen suuntaan, että ne perustuvat oikeudenmukaisuuteen, suvaitsevaisuuteen, tasa-arvoon ja toisen kunnioittamiseen. Näiden arvojen vastakohtia ei tarvitse sietää, eikä kunnioittaa”, Sivonen sanoo. ”Ajatus, joka rikkoo normien pystyttämiä aitoja, on aina tarpeen, kun halutaan muuttaa yhteiskuntaa siedettävämpään suuntaan.”
Sivonen tiedostaa, että kaikki ihmiset ovat historiaansa sidottuja, tutkija muiden mukana. Filosofian tohtori, tietokirjailija ja historiantutkija Mika Sivonen on joutunut haastamaan oman tiukan tutkijan normistonsa kirjoittaessaan Contra normasin totuttua kaunokirjallisemmalla otteella. Riski kannatti ottaa.
