Nuoret pyristelevät kohtaloa vastaan keskiaikaan sijoittuvassa seikkailuromaanissa.
Sain kirjastosta alkuvuonna varaamani Helsingejoen lapset parahiksi Helsingin 475-vuotispäivän kynnyksellä. Helsinki-päivän (12.6.) tienoille osui myös pari tilaisuutta tutustua entisaikojen elämään, ensin 1880-luvulla rakennetun vaivaistalon historiaan ja seuraavan päivän luonto- ja kulttuurikävelyllä Vantaanjoen varressa niin Hattujen sodan (1741–1743) taistelutantereisiin kuin alueen vanhojen kartanoiden ja maatilojen rakennuksiin ja perustuksiin.
Oulunkylässä Månsin tilan 1700-luvun lopun päärakennusta katsellessani olinkin jo siirtynyt hyvän matkaa lähemmäs vuotta 1495, Helsingejoen lapset -seikkailuromaanin aikaa. Tällä kertaa oppaana ei ollut kirjailija Jaakko Aarniala, mutta olisi opastus onnistunut myös esikoiskirjailijalta, joka on sekä opettaja että matkaopas.
Aikamatka pääkaupunkiseudun menneisyyteen
Aarnialan kertomat Helsingejokivarren tapahtumat sijoittuvat nykyisen Helsingin ja Vantaan alueille aina Huopalahden pohjukasta 1400-luvun puolivälissä rakennetulle Helsingin pitäjän kirkolle. Nykyinen Vantaanjoki laski vielä myöhäiskeskiajalla mereen Huopalahdessa nykyisen Mätäjoen uomaa. Myöhemmin joki on puhkaissut uuden uoman nykyiselle sijalleen yhdistyen Keravanjokeen ja laskee Vanhankaupunginselälle.
Jokivarsi loi puitteet niin maanviljelykselle kuin talonpoikaispurjehdukselle. Pääasiassa tervan viennillä saatiin hankittua mm. suolaa, viljaa ja rautaa. Kalaa saatiin myös Töölönjärvestä nykyisen Pasilan tienoilta.
Romaanin keskiössä on kuvitteellinen Toukolan talo, jonka Aarniala sijoittaa suurin piirtein nykyisen Toukolan kaupunginosan paikkeille. Tarina kietoutuu köyhän ja vieroksutun, mutta ahkeran ja tunnollisen pariskunnan ja heidän viiden lapsensa arkiseen elämään, johon maailmalta palannut työtä vieroksuva setämies tuo tarinoillaan unelmoinnin ja kaipuun parempaan.
Uusmaalaisten onneton sotaretki
Jokivarren maanviljelysasutuksen ja luonnon kuvaus antaa puitteet seikkailuromaanille, jonka yhtenä historiallisena tapahtumana on Viipurin piiritys syksyllä 1495. Kruunu suoritti nimittäin silloin Viipuria puolustamaan väennoston, johon määrättiin joka viides mies koko Uudenmaan alueelta, niin myös Helsingin pitäjän Huopalahden neljänneksestä.
Tiedetään, että kahdeksansadan miehen kokematon nostoväki marssi Viipuriin. Suuri osa puutteellisesti aseistetuista miehistä hukkui pian epäonnistuneessa Vatikiven kahlaamon yllätyshyökkäyksessä paetessaan vastassa olleita ammattisotilaita. Lopulta linnanpäällikkö Knut Posse onnistui kuitenkin karkottamaan venäläisjoukot historiaan jääneellä ”pamauksella”.
Vaarallista unelmointia
Elämä myöhäiskeskiajan kylässä ei ollut helppoa. Rahalla saattoi ostaa vapautuksen nostoväestäkin, mutta köyhällä kansalla ei ollut vaihtoehtoja. Toukolan lapsista Kersti ja Johannes unelmoivat paremmasta. He yrittävät kohentaa elämäänsä mm. keräämällä mustikoita Kampin metsästä.
Jaakko Aarniala vie lukijan myöhäiskeskiajan miljööseen pieteettisellä luontokuvauksella. Henkilöhahmojen ristiriitaiset persoonat voisivat tuntua uskomattomilta, jollei tämän päivän uutisvirta täyttyisi vielä uskomattomimmista ristiriitaisuuksista. Loppuratkaisusta päätellen jatkoa on luvassa, mikä tiedoksi myös nuorisolle, jonka soisi kiinnostuvan kotimaisesta menneisyyteen sijoittuvasta seikkailutarinasta.
Jaakko Aarniala, Helsingejoen lapset, Basam Books 2024
