Voi kuinka hieno olikaan Kalevi Jäntin palkitsemisjuhla maanantaina Helsingissä. Kirjailijoiden, kustantajien ja kriitikoiden keskustelu pulppusi kodikkaan ilmapiirin innostamana. Nuorelle kirjailijalle tällainen tilaisuus on kuin keidas yksinäisen tarpomisen keskellä.
Esikoisromaanistaan Vedestä ja surusta (Siltala) palkitun Salli Karin (s.1986) sanoin: ”… kuinka häkellyttävää on saapua huoneeseen, jossa kiitetään, kannustetaan jatkamaan. Se tuo lepoa jääräpäisyyteen, ja valaa uskoa tähän hullun hommaan”.
Salli Karin lisäksi tällä kertaa palkittiin kaksi muuta kirjailijaa: Carlos Lievonen (s. 1992) runokokoelmastaan Vain heteitä (Otava) ja Milka Luhtaniemi (s. 1992) runokokoelmastaan Tauoton (Gummerus).
Tunnustus nuorille osaajille
Kalevi Jäntin palkinto on WSOY:n pääjohtaja, professori Jalmari Jäntin ja rouva Hildur Jäntin vuonna 1942 nuorena kuolleen poikansa muistoksi perustama kirjallisuuspalkinto, joka on tähän mennessä myönnetty 139 kirjailijalle. Palkinto voidaan myöntää kirjailijalle, joka on julkaissut korkeintaan kolme teosta ja on alle 40-vuotias. Kalevi Jäntin palkinnon ovat saaneet uransa alussa mm. Eeva Joenpelto, Pentti Saarikoski, Leena Krohn, Rosa Liksom, Kari Hotakainen, Sofi Oksanen, Katja Kettu ja Emmi Itäranta.
Tänä vuonna raati valitsi palkittavat 34 kirjailijan joukosta. Säätiön palkintolautakuntaan kuuluivat puheenjohtaja, kanslianeuvos Satu Jäntti-Alanko ja jäsenet VTT Anna Alanko, professori Jyrki Nummi, kustantaja, fil. tri h.c. Touko Siltala, runoilija, taiteilijaprofessori Saila Susiluoto ja VTM Leena Alanko.
Teos, joka kertoo yhteisyydestä ja pehmeydestä
Salli Karin Vedestä ja surusta -romaani on matka- ja sairauskertomus. Palkintoraadin perusteluissa kuvataan, kuinka pelkistetty tarina kasvaa tutkielmaksi mielestä ja kehosta ja elämän rajojen kohtaamisesta: ”Klassisen esseen tapaan kertojaminä etsii vastausta kysymykseen kuka ja mikä minä olen. Irtautuminen kotiympäristöstä pieneen islantilaiseen kylään mahdollistaa sairauden merkityksen pohtimisen, surusta luopumisen ja elämän peruselementtien löytämisen. Veteen liittyvät symboliset elementit liikkuvat luontevasti tarinassa, joka etenee yksinkertaisen paikoin runolliseen ilmaisuun hakeutuvan lauseen varassa.”
Tarvittiin vielä jatkotutkimuksia, hoito siirtyisi paikallisesta terveyskeskuksesta Meilahden sairaalaan, hoitaja ilmoittaisi myöhemmin tulevista toimenpiteistä.
”Selvä”, vastasin.
Mikään ei ollut selvää.
Nautinnon huume
Carlos Lievosen esikoiskokoelma Vain heteitä on palkintoraadin mukaan ”nousuveren ja ilonintojen korkeaa runoutta. Sen rakastavaisten maisema on klassinen locus amoenus, jonka idyllissä puut ja kukat tuoksuvat, linnunlaulu helisee ja vesi solisee. Mutta täyttymyksensä rakkaus saa Sodomassa ja Gomorrassa: kauneuden myrskyssä rakastavaiset heittäytyvät sydänilojen huumaan.”
Locus amoenus.
Nautinnon huume on huuhtoutunut kaiken todellisen yli
eivätkä aika
tai sen seuraukset merkitse mitään.
Raadin mukaan valo on Lievosen teoksen kokoava elementti: ”Se paljastaa, häikäisee, taittuu rakastetun iholla. Suuren hurmion runous syntyy liekehtivästä kuvastosta ja taitavasta rytmiikasta. Vain heteitä ankkuroituu vahvasti kirjalliseen perinteeseen ja mytologiaan, mutta teoksen intiimi ruumiillisuus on vahvasti omaäänistä ja vaikuttavaa.”
Kuiskuttelevan hälyn runoutta
Milka Luhtaniemen Tauotonta palkintoraati kuvailee taidokkaaksi runoteokseksi, joka luo lukijalleen hiljaista valoa. ”Sen säkeitä hienovaraisesti ylittävä kieli virtaa pidempien osuuksien ja fragmentaaristen kohtien välissä ihmeellisen hartaana ja hohtavana”.
Tauoton kirjoittaa auki kielen ja ruumiin tauotonta uusiutumisen liikettä. Milka on perehtynyt Maurice Bianchot’n kuiskuttelevan hälyn käsitteeseen ja kokeekin kirjoittaneensa Tauottoman kuiskuttelevan hälyn kautta. Runoissa liikutaan lämpenevissä kevättalven metsissä, uneksuvissa konserttisaleissa ja kesäpäivien kelluvissa raottumissa. Teoksen kieli väreilee katoamisen reunalla ja leikkii hitailla merkityksillä.
Silmä kestää yhden päivän valon.
Tottuminen pimeään on eläimen työtä itsessä.
Miten se läähättää, alkaa kuunnella.
Palkintoraadin mukaan ”Teoksessa punnitaan poissaolon ja läsnäolon, läheisyyden ja etäisyyden suhdetta, etsitään musiikin ja kehon liikkeen yhteyttä, liikkeen ja tauon kautta tapaa olla maailmassa. Puhuja asettuu ennen kaikkea kuuntelemaan ympäröivää: metsän, veden, toisen ihmisen, muuttuvan ilmaston ja maailman rytmejä ja olemusta. Luhtaniemen runojen puhuja asettuu kuuntelemaan sitäkin, mitä ei tiedä, kohtaamaan muutoksen näkymiä, katoavia talvia. Kokoelma kantaa myös jatkuvuuden lohdullista merkitystä, jokin jatkuu, vaikka muuttaa muotoaan.”
Milka Luhtaniemi iloitsee palkinnosta: ”Olen iloinen, että Tauottoman kaltainen huolellisesti työstetty ja vaivihkaa avautuva runokirja saa lukijoita ja ymmärrystä myös näinä aikoina, kun kirjallisuudessa pintautuu aihevetoisuus ja ilmiötason liikkeet. Tauottomassa toden taso on kielen takana. Siinä on sen syvyys. Olen kehittänyt ajatteluani ja hakenut suurinta mahdollista taiteellista vapautta, ja iloitsen siitä, että tämä hiljainen työ on nähty. Suurkiitos Kalevi Jäntin palkintolautakunnalle ja lukijoille. Runouden voima on ääretön.”
Vahvoja puheenvuoroja taiteen puolesta
Kalevi Jäntin säätiön perinteisiin kuuluu mahdollisuus antaa palkituille puheenvuoro. Tälläkin kertaa palkitut tarttuivat vahvasti tilaisuuteen. Salli Kari sanoi, että ”uskoa taidekentällä tarvitaan, kun muodostetaan yhteistä rintamaa, jottei tuhottaisi ihmisenä olemisen taitoa, jottei tuhottaisi pitkän linjan työtä, eikä alkuunsa lannistettaisi niitä uusia tulokkaita, joilla on aikamoisia ideoita”.
