Utopia- ja dystopiasarjat kiehtovat ihmisiä. Samoin tosi-tv-formaatit, joissa osallistujat joutuvat selviytymään alkeellisissa olosuhteissa. Aika haaleaa siihen verrattuna, että lähtisi itse toteuttamaan unelmayhteiskuntaa toiselle puolelle maailmaa. Niin on kuitenkin tehty Suomestakin jo vuosisatoja sitten.
Tiedetoimittaja ja tietokirjailija Teuvo Peltoniemi on perehtynyt suomalaisiin utopiayhteisöihin neljän vuosikymmenen ajan. Hän on tehnyt lukuisia matkoja lähes kaikille mantereille kohteisiin, joihin suomalaiset ovat olleet perustamassa ihanneyhteisöjä.
Paratiiseja rakentamassa on huolella koottu tietokirja 20 suomalaisesta utopiayhteisöstä. Kaikki kirjan haastattelut ovat Peltoniemen itsensä tekemiä. Osa on edelleen myös kuunneltavissa Yle Areenasta.
Kohti parempaa maailmaa
Ensimmäiset suomalaiset lähtivät etsimään unelmien onnelaa kotimaan ulkopuolelta jo 1700-luvulla. Kyseessä oli kälviäläinen Erikssonin veljesten uskonyhteisö ja lähtöön siivitti jyrkän lahkon riitautuminen kirkon kanssa. Lopullisena niittinä oli liikkeen perustajaveljesten karkottaminen maasta.
Uskonto onkin ollut pitkään keskeinen syy uusien yhteisöjen perustamiseen. Tai vallitsevasta poikkeava katsomus ylipäätään. Utopiayhteisöjä on lähdetty perustamaan myös vakaumuksellisen ateistisesti, poliittisen ideologian tai vegetarismin siivittämänä. Joskus mukana on ollut epäluottamusta yhteiskunnan sääntöihin, kuten rokotevastaisilla lähtijöillä.
Peltoniemi luokittelee suomalaisista utopiayhteisöistä neljä peruspiirrettä. Ne ovat lähtökohdaltaan sosialistisia, uskonnollisia, suomalaisnationalistisia tai luontoon palaamiseen perustuvia. Monessa yhteisössä on toteutunut useampi edellä mainituista, joissakin kaikki.
Myös yhteisöllisyys, demokratia ja osuustoiminta ovat suomalaisten utopioiden leimallisia piirteitä.
Suomesta on lähdetty perustamaan ihanneyhteisöjä yllättävänkin paljon, enemmän kuin muista pohjoismaista yhteensä. Suurin osa utopiayhteisöistä on perustettu 1800-luvun jälkipuoliskolla tai 1900-luvun alkupuoliskolla. Uusin kirjaan dokumentoiduista yhteisöistä on 1971 Israeliin perustettu Jad Hashmona.
Utopiayhteisöt ovat hyvin marginaalinen osa siirtolaisuutta. Poikkeuksiakin on. Esimerkiksi USA:n siirtolaisuudesta utopiayhteisöt muodostivat murto-osan, mutta Latinalaisessa Amerikassa siirtolaisuuden ytimen.
Särkyvät unelmat
Useimmiten utopiayhteisöjen innoittajana on ollut yksi karismaattinen johtaja, kuten Matti Kurikka, joka perusti 1900-luvun alussa sosialistiset utopiayhteisöt Australiaan ja Kanadaan. Näistä parhaiten tunnetaan Sointula.
Utopia on jo käsitteellisesti ihanneyhteiskunta, jota on lähes mahdotonta saada toteutettua. Voi vaan miettiä, olivatko 1800-luvulla Amurinmaalle lähteneet suomalaiset rohkeita vai hullunrohkeita. Kovin puutteellisesti lähtijät kuitenkin varustautuivat. Oli heillä toki myös huonoa onnea.
Ihanneyhteisöjen rakentajat eivät ole onnistuneet kovin hyvin tavoitteessaan. Vain harva yhteisö on pysynyt koossa kymmentäkään vuotta. Myös Toivo Uuskallion vegetaristien Fazenda Penedo Brasiliassa 1930-luvulla epäonnistui varsinaisessa tavoitteessaan. Uuskallio oli valinnut yhteisölleen kasvisravinnon viljelyyn huonosti soveltuvan tontin. Taloudenpito oli tässäkin yhteisössä kaikin puolin huonoa. Riitoja ja klikkejä syntyi kuin tosi-tv-sarjoissa. Aika pian keripukki ja taudit sairastuttivat, tappoivat ja saivat väkeä jättämään yhteisön.
Utopioiden kaatumiseen on monia syitä. Suomalaiset utopiayhteisöjen perustajat lähtivät luomaan maatalouteen perustuvia yhteisöjä hyvin puutteellisella maanviljelysosaamisella ja kohdemaan viljelyolosuhteiden tuntemuksella. Niinpä onkin oikeastaan ihme, että yhteisöt ylipäätään tulivat toimeen. Toinen syy yhteisöjen epäonnistumiseen ovat olleet lähtijöiden ristiriitaiset motiivit: ihanneyhteiskunnan rakentajien mukaan on aina lähdetty myös seikkailemaan tai pakenemaan sotaväkeä, velkoja, poliittista vainoa tai jotakin muuta.
Ovatko utopiat epäonnistuneita?
Vaikka monikaan utopiayhteisö ei ole pysynyt koossa kovin pitkään, tai yhteisöt ovat sulautuneet paikalliseen yhteiskuntaan, Peltoniemi ei pidä utopiakokeiluja kokonaan epäonnistuneina. Hänestä utopiayhteisöt ovat toimineet yhteiskuntien omatuntona ja mallina. Yhteisöjen perustajilla oli tavoitteena luoda Suomi pienoiskoossa ilman Suomen huonoja puolia. ”Utopiayhteisöt edustavat pakoluonteisinakin optimistista maailmankatsomusta ja korostavat ihmisen vaikutusmahdollisuuksia.”
Peltoniemi on edelleen löytänyt suomalaistaustaisia asukkaita utopiayhteisöjen lähistöltä, enimmäkseen kantaväestöön sulautuneina. Esimerkiksi Kanadan Sointula ja Brasilian Penedo ovat edelleen olemassa, tosin turismilla elävinä utopiayhteisömuseoina tai pikemminkin Suomi-kylinä joulupukkeineen ja matkamuistomyymälöineen. Myös Jad Hashmona on edelleen olemassa, mutta sen suomalaisuus on lähes kadonnut ja utopiayhteisön muodot sitäkin enemmän. Siitä on tullut tavallinen nykymuotoinen kibbutsi.
Suomalaiset utopiayhteisöt ovat jo useamman sadan vuoden ajan testanneet erilaisia yhteisöasumisen muotoja. Tämän päivän ihanneyhteisöt ovat ekoyhteisöjä, joita Suomessa on kymmenkunta, Euroopassa satoja ja Yhdysvalloissa toista tuhatta.
