Voikkaalaisnaisten siveyslakosta, historiankirjoissa Schmitzin lakkona tunnetusta tapahtumasta, on kirjoittanut mm. Seppo Aalto Kapina tehtaalla -kirjassa (Siltala 2018). Tutkija ja tietokirjailija Tuula Vuolle-Selki keskittyy pari vuotta sitten ilmestyneessä kirjassaan lakon saamaan laajaan mediahuomioon. Hän raamittaa naistyöläisten tilanteen kuvauksilla tilattoman väestön kasvusta, teollistumisen kehityksestä ja naisten asemasta.
Aikalaiset nimesivät lakon ronskisti Pillulakoksi. Vuoden 1904 lakko oli yksi lähtölaukaus vuonna 1905 koko Suomea ravistaneelle yleislakolle, ja se loi yhtä jakolinjaa vuoden 1918 tapahtumien taustalla Pohjois-Kymenlaaksossa. Voikkaan paperitehtaan työntekijät aloittivat lakon vastalauseena tehtaan saksalaisen työnjohtajan epäasiallisesta käytöksestä naistyöntekijöitä kohtaan. Raportoitiin ainakin seksuaalisesta häirinnästä, mutta puhuttiin myös raiskauksista.
Vuolle-Selkin teos on asiallinen tietokirja, jonka tapahtumat tuntuvat edelleen harmittavan ajankohtaisilta.
Naisten häirinnän vakavuutta ei nähty
Kun tehtaan johto ei heti ryhtynyt toimenpiteisiin, päädyttiin lakkoon ensin Voikkaalla, josta työtaistelu laajeni myös muihin Kuusankosken tehtaisiin. Voikkaan tehdas ei todennäköisesti edes ollut takapajuisimpia naistyöntekijöiden kohtelussa, sillä tehtaan perustaja Rudolf Elving oli valtiopäivämiehenä tehnyt useita naisten yhteiskunnallista asemaa kohottavia aloitteita. Toisaalta lakon varsinaista syytä ei heti avattu myöskään lakkolaisten puolelta. Helpompaa oli tarttua työaika- ja palkkakysymyksiin.
Viime vuosisadan alun lehtikirjoittelussa mielipiteet saivat näkyä uutisteksteissäkin. Kieli oli värikästä nykyjournalismiin verrattuna. Tyylin voisi jopa sanoa muistuttavan some-kommentointia. Näinä Epstein-uutisoinnin aikoina kirjan aihepiirikin tuntuu olevan ihan tätä päivää.
Pulmallinen aihe naisliikkeelle
Naisasialiike oli järjestäytynyt Suomessa 1884 pääasiassa säätyläisnaisten perustamana. Työväen naisyhdistysten suhteen naisliikkeen mielipiteet jakautuivat. Liikkeen johtohahmoista Aleksandra Gripenberg piti tarpeettomana Työväenpuolueen naisjärjestön perustamista, mutta Lucina Hagman puhui naisosaston perustavassa kokouksessa. Ylempien yhteiskuntaluokkien ajattelua hallitsi kirjallisuudesta tuttu käsitys tehtaantyttöjen kevytmielisyydestä.
Asenne näkyi myös naisasialiikkeeseenkin kuuluneen ammattientarkastaja Vera Hjeltin suhtautumisessa. Hjelt on jäänyt historiaan työsuojelun uranuurtajana ja erityisesti naisten työolojen kehittäjänä. Voikkaalla häntä kuitenkin arvosteltiin työnantajan puolelle asettumisesta. Ruotsinkielisen Hjeltin oli helpompi keskustella tehtaan johdon kanssa, kun taas suomenkielisen työväestön kanssa syntyi helposti väärinkäsityksiä puolin ja toisin. Todennäköisesti säätyläisnaiseen suhtauduttiin jo lähtökohtaisesti epäillen. Arvostelua tuli kuitenkin myös työnantajapuolelta.
Häirintä otsikoihin viiveellä
Teollistumisen kiihtyessä uusiin tehtaisiin oli avautunut paljon työmahdollisuuksia myös maalta tulleille tytöille, tosin huonoimmin palkatuissa vähäpätöisimpinä pidetyissä tehtävissä. Voikkaalle tuli maaseudun tilatonta väestöä Savoa myöten. Tehdaspaikkakunnan huonot asunto-olot olivat omiaan vahvistamaan kuvaa kevytmielisistä tehtaantytöistä.
Naisiin kohdistuvat siveellisyysrikkomukset olivat 1900-luvun alussa vaikea aihe myös työväenliikkeelle. Alkuun seksuaalista häirintää ei käsitelty edes työväenlehtien lakkouutisissa. Niissä keskityttiin ylipitkiin työvuoroihin, heikkoon palkkatasoon ja muihin työolojen epäkohtiin, vaikka lehdet olivat hyvin tietoisia lakon varsinaisesta syystä.
Häirintä nousi uutisaiheeksi vasta kun lakkolaiset olivat raahanneet salimestari Schmitzin pois tehtaalta ja tämän poistuttua maasta.
Media jakolinjojen vahvistajana
Lehdistö asettui vahvasti joko työläisten tai tehtaan johdon puolelle. Kirjoittelu oli vilkasta, koska lakon aihetta ei pidetty sortoajan poliittisen sensuurin kannalta vaarallisena. Asian saama julkisuus saattoi toimia lakkolaisia vastaan, sillä peräti parisataa irtisanottua joutui etsimään elantonsa muualta, monet muuttivat Kymenlaaksosta lopulta oikeaan Amerikkaan.
Pitemmällä tähtäyksellä mediahuomiosta oli kuitenkin hyötyä sekä palkkakehityksen että työolojen ja vähitellen myös lainsäädännön suhteen. Voikkaan lakkoilusta käynnistyi mm. keskustelu alaikäisiin kohdistuvia siveellisyysrikkomuksia koskevan lainsäädännön muuttamisesta siten, että naisten suojelusikäraja nostettaisiin 12 vuodesta 15 vuoteen. Asian valmistelu aloitettiin heti ja sitä käsiteltiin useilla valtiopäivillä, mutta päätös lainmuutoksesta saatiin vasta vuonna 1926.
Tuula Vuolle-Selki: Pillulakko. Voikkaalaiset siveellisyytensä puolustajina 1904. Reuna 2024
