-Omalla runoplaneetallani olen elossa ja yhteydessä itseeni, kertoo runoilija Marjo-Kaisu Niinikoski. Hänen uusi teoksensa Keltainen vuori suo lukijalle mahdollisuuden pysähtyä arjessa. Unenomaisen teoksen sanoma on, että kaikki viisaus on ihmisessä itsessään.
Marjo-Kaisu Niinikoski on aina kirjoittanut paljon. Runo on hänelle se ominaisin tapa ilmaista itseään. Oman runoratsun selässä on hyvä olla ja matkustaa.
Niinikoski kirjoitti uutta kirjaansa yli neljä vuotta. Kirjoittaminen oli matka elämän peruskysymysten äärelle. Kauniissa, syvällisissä runoissa kulkevat teemoina oppilaan ja opettajan keskustelut sekä Keltainen vuori.
Elämme kaoottisessa maailman tilassa. Joka päivä kuulemme uusia, omituisia uutisia. Tietotulva on mahdoton, ja kaikkea on tarjolla paljon. Jos ihminen ei pysähdy, hän ei kuule omaa viisauttaan.
-Pysähtymiseen ei tarvita mitään erityistä. Riittää, kun vaikka istuu rauhassa, hengittelee, kutoo sukkaa tai menee metsään.
Läsnä olemisen taitoa kannattaa opetella. Maailma ympärillä on muuttunut valtavasti, mutta ihmisen aivot ovat pysyneet jokseenkin samanlaisina. Ne kaipaavat rauhaa.
KIRJOITTAMINEN ONNELLISTUTTAA
Niinikoski kirjoittaa runoja intuitiivisesti. Kun hän kirjoitti Keltainen vuori -runoteosta, hänen mieleensä olivat nousseet sanat Keltainen vuori ja Mestari Li. Hän ei alkuun tiennyt Kiinasta tai sen kulttuurista paljoa, edes sitä, mikä ja missä Keltainen vuori on.
Tietoa hän etsi vasta, kun käsikirjoitus oli jo muovautumassa. Hän tutki Keltaista vuorta ja löysi kiinnostavia legendoja.
Keltainen vuori on olemassa, Kiinassa. Se on vuorijono, joka on halki aikojen vetänyt puoleensa etsijöitä: erakkoja, runoilijoita, taidemaalareita ja filosofeja. Siellä on paljon luostareita, ja sen rinteiltä löytää parantavia lääkekasveja. Nykyisin se on Unescon maailmanperintökohde. 700-luvulla Kiinassa eli mestarirunoilija, jonka nimi oli Li Bai.
Niinikosken runoissa elävät linnut ja pajunoksat, vedet virtaavat ja vuori puhuu ihmiselle. Kirjassa näkyy runoilijan pitkäaikainen kiinnostus idän ja lännen filosofioihin.
Runoilija kertoo olevansa onnellinen, kun sanat soljuvat.
MIKÄÄN EI OLE PYSYVÄÄ
Joskus runot syntyvät nopeasti, joskus ne vaativat hauduttelua. Yksi runo syntyi, kun Marjo-Kaisu katseli pihallaan keväisenä päivänä ympäristöään ja tajusi, että elämässä mikään ei ole pysyvää. Hän juoksi sisään ja kirjoitti mustarastaasta:
Eilen olit näkevänäsi mustarastaan oranssin nokan, tänään olet tuntevinasi maailman kasvot, kunnes kuten haihtuva uni, lintu on poissa, ja jäljellä on vain tyhjä valkea kangas.
-Runo on keino kommunikoida. Olen elossa, kun kirjoitan.
Marjo-Kaisu Niinikoski sanoo, että hänelle moni suomalainen lyyrikko on tärkeä. Hän haluaa nostaa esiin neljä loistavaa runoilijaa, joiden tekstit vaikuttavat. Eino Leino, Vexi Salmi, Hector ja Juha Tapio ovat koskettaneet häntä.
-Juha Tapion laulua ”Rakastettu” kuuntelin usein kirjoittaessani Keltaisen vuoren runoja. Siinä on taitavasti kiteytettynä se, miten suostuminen egopersoonasta irti päästämiseen paljastaa sen, kuka henkilö lopulta on.
Älä pelkää, älä pelkää/ Sinä et pääse putoamaan/ Rakastettu on oikea nimesi/ Ja tulee nimenäsi olemaan. / (Juha Tapio)
-Minua koskettivat kirjoittamisprosessin aikana erityisesti Tapion sanat: Kun on riisuttu kaikki/ Ihmeen hyvä minun on/ Eipä tarvitse mitään/ Mies tarpeeton.
RUNONLAUSUJAN JÄLÄNJÄLJILLÄ
Niinikoski on omaksunut kirjoittamisen ja runot lapsuudenkodistaan Nivalasta Pohjois-Pohjanmaalta. Edesmennyt äiti Kaisa Niinikoski oli runonlausuja ja aktiivisesti mukana Nivalan runopiirissä. Isä Kauko Niinikoski puolestaan teki aikanaan opettajan työnsä ohella töitä toimittajana.
Niinikoski tekee nykyisin päätyökseen valmennusta eli auttaa ihmisiä uusille työurille ja etsii asiakkaiden kanssa mielentaitojen avulla uusia ratkaisuja vaikeissa elämäntilanteissa. Lisäksi hän kirjoittaa vapaana toimittajana juttuja aikakausilehtiin.
PÄIVÄKIRJA HYVÄ REISSUKAVERI
Kirjoittaminen on kulkenut matkassa aina. Päiväkirja on ollut tärkeä osa elämää, etenkin silloin, kun Niinikoski reissasi ympäri maailmaa.
-Päiväkirjan kirjoittaminen oli minulle jo teinitytöstä alkaen tapa jäsentää ajatuksiani ja tunteitani. Voin näin jälkikäteen ymmärtää, että se toimi itseterapiana. Sanat olivat parhaita ystäviäni ja päiväkirja pettämätön luottokumppanini.
Päiväkirja jäi Niinikosken ollessa kolmekymppinen, jolloin hän palasi maailmanmatkoiltaan Suomeen. Kotimaahan paluun jälkeen hän alkoi työstää itseään ja elämäänsä muilla tavoin, joten päiväkirjalle ei ollut enää tarvetta.
MUSLIMIAVIOLIITTO OLI VÄRIKÄS JA VAIKEA
Nuoruuden reissuista yksi oli kohtalokas. Kahdeksan kuukauden reppureissu vei Intiaan, jossa Niinikoski tapasi tulevan aviomiehensä. He avioituivat Suomessa ja muuttivat miehen työn perässä Arabiemiraattien Abu Dhabiin.
Muslimiavioliitto arabikulttuurissa oli värikäs ja vaikea. Niinikoski koki kadottaneensa itsensä. Lopulta kuitenkin vanha minä saikin väistyä, ja kotiinpaluun ja avioeron jälkeen aidompi minä alkoi paljastua. Intian kuukausista ja muslimivaimon vuosista Emiraateissa syntyi omaelämänkerrallinen runokokoelma Näkymätön huntu – Runotarinoita (BoD, 2019).
-Palattuani Arabiasta minulta kysyttiin, pitikö minun käyttää muslimivaimona huntua. Vastasin, että minulla oli näkymätön huntu. Se on raskain huntu, sillä sen takana ihminen antaa itsensä kadotettavaksi.
RUNO LOHDUTTAA
Niinikosken esikoiskirja Valkoisen kissan kirja – Satuja aikuisille (Readme.fi) ilmestyi vuonna 2015. Se on satukokoelma, joiden taruja yhdistää neuvokas valkoinen kissa. Aikuisten sadut kutsuvat lukijan matkalle oman mielen maisemiin filosofisten tarinoiden kautta.
Niinikosken kolmas kirja on Momentumin julkaisema ja se otettu lämpimästi vastaan. Moni lukija on löytänyt runoista iloa ja lohtua. Runoja kuvaillaan palautteissa taideteoksiksi ja lukijaa helliviksi.
Runoilijalle tämä on tärkeää. Runot on kirjoitettu luettaviksi ja koettaviksi. Hän on vetänyt Järvenpään kirjastossa runorentoutusillan. Aikaisemmin hänen vetämänsä aikuisten satutunnit olivat suosittuja Järvenpään kirjastossa.
-Ihmiset kokevat ääneen luetun kirjallisuuden kuuntelemisen hyvin rentouttavaksi ja rauhoittavaksi, Niinikoski tietää.
