Ikitalven polku on keskiajan historiasta ja mytologiasta ammentava Ikitalvi-romaanisarjan aloitusosa. Niilo Sevänen ei ollut minulle ennestään tuttu, mutta sen sijaan olen kyllä kuullut Insomniumista, Seväsen bändistä. Musiikki ei ole ihan omaa tyyliäni, mutta olen bändiä muiden kautta kuunnellut. Sevänen on bändin laulaja-basisti, sekä sanoittanut ja säveltänyt biisejä yhtyeelleen.
Seväsen Talven portti -novelli voitti Nova-novellikilpailun 2007 ja tuosta novellista versoi tämä Seväsen esikoisromaani. Teoksen piti aluksi olla vain yksi kirja, mutta sivumäärän kasvaessa kustantaja ehdotti sen muuttamista kahdeksi kirjaksi. Jatko-osa on nyt työn alla. Jos inhoat kesken jääviä tarinoita, kannattaa odottaa jatko-osaa ensin.
Teoksen tarina sijoittuu Konstantinopoliin vuonna 1007. Seitsemän vuotta aiemmin sininen tähti oli syttynyt taivaalle ja Valkoinen noita kulki maan halki Roomaan ja kaikki peittyi lumeen. Nyt talvi on entistä pidempi ja vaarallisempi, sillä vaaralliset pedot kulkevat lumen keskellä. Orfeus on bardi, jolle juhlajuoma ja uhkapeli ovat arkipäivää. Siihen asti, että hänen siskonsa tulee adoptiotyttönsä kanssa juhliin hätääntyneenä, heidän perässään vaaralliset mustiin pukeutuneet miehet.
Ennen kuin Orfeus ehtii tajuta mitä tapahtuu, on hänen siskonsa kuollut ja Halla seisoo keskellä hävitystä, kaikkialle ympärille on räjähtänyt hyytävä jää. Pian Orfeus tajuaa, että hänen ainoa vaihtoehtonsa on paeta siskontytön kanssa, sillä jahtaajia ja tyttöä metsästäviä häijyläisiä löytyy miltei joka nurkalta. Alkaa hurja pakomatka, jonka varrella on lukuisia vaaroja, mutta onneksi myös apureita.
En ole vieläkään ihan varma, vihasinko kirjaa vai rakastinko sitä. Tarina on äärettömän hyvin kirjoitettua kerrontaa, mutta tarina itsessään ei oikein tunnu etenevän. Vaikka pääjuoni laahaa pahasti, on sivujuonia, sivutapahtumia, sivuhahmoja ja uusia vaaroja jatkuvalla syötöllä. Kirjassa on paljon Tolkien-tyylistä vibaa, tarina aloitetaan hyvin kaukaa ja mitään matkan varrella ei jätetä kertomatta.
Ikitalven polku oli teos, joka hiveli minua lukutoukkana ja nörttinä. Samaan aikaan lukijana vihasin sitä, kun tarina ei tuntunut etenevän yhtään mihinkään. Olen lukijana sellainen, etten pidä sivujuonista ja kuvailusta, vaan tiivisti etenevästä tarinasta. Yhtä kaikki tämä teos oli niin vetävä loppujen lopuksi, etten malttaisi odottaa jatko-osaa.
Lukutoukan luetut sivut
Kirjat ovat intohimoni, harrastukseni, nautintoni ja pakopaikkani. Voisin päivät pitkät puuhailla kirjojen parissa, joko lukien, luetteloiden, kuvaillen tai keskustellen niistä. Rakastan sitä, kun voin tuijottaa kirjahyllyäni ja ajatella, että tuossa se hyvä kirja on, tuokin on ehkä hyvä, millainenkohan tuokin kirja on... Blogissani haluankin antaa vinkkejä siitä, mistä sinä voisit saada nautintoa. Hyviä kirjoja, joita itse olen rakastanut tai sitten joissa näen jotain, mitä joku muu voisi rakastaa. En viitsi tuhlata aikaa kirjan arvosteluun, josta en usko kenenkään pitävän. Luen myös päivittäin lapselleni ja nostan sieltäkin huippuja esille, jotta voit ottaa vinkkejä oman lapsesi kirjahyllyyn.
