Pelastusta, onko sitä?
Vieraskynä 25.1.2024

Paolo Giordano, Tasmania (suom. Leena Taavitsainen-Petäjä), Aula & Co. 2023

”Ihmiskunta on asuttanut samaa planeettaa kahdensadantuhannen vuoden ajan, onko mahdollista, että kaiken täytyy luhistua juuri minun elämäni aikana? Ja kyllähän se tosiaan epätodennäköiseltä vaikuttaakin. Jopa tiedemiehillä on taipumusta ajatella noin, itse asiassa heillä on aina ollut vaikeuksia suhtautua vakavasti suuriin katastrofeihin, kuten dinosaurusten sukupuuttoon. Sitä vastoin käykin ilmi, että elämme juuri sellaisella aikakaudella, jolloin kaikki muuttuu. Ja rajusti. Se tosiaan tapahtuu nimenomaan meille.”

Näin toteaa fyysikko nimeltä Novelli Paolo Giordanon Tasmania-romaanin minäkertojalle tämän kysyessä tutkijalta, millaisessa maailmassa ihmisen pitäisi tottua elämään. Helpotusta ei siis ole tarjolla keski-ikää lähestyvälle päähenkilöllemme; maailmantuska ei loppunutkaan teini-iän angstin helpottamiseen, vaan näköpiirissä on edelleen pelkkiä kriisejä, mullistuksia ja tuhon enteitä. Tasmania on jotenkin osuvaa jatkumoa Giordanon tuotannon edelliselle suomennokselle, verevälle nuoruusajan romaanille Jopa taivas on meidän (molemmat romaanit on suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä).

Tasmanian päähenkilö, fyysikko nimeltä Paolo (kuten kirjailija itse, muuten) haaveilee yhteisestä lapsesta puolisonsa Lorenzan kanssa. Kun haave ei ota toteutuakseen, Lorenza ilmoittaa, että yrittäminen saa riittää, ja Paolo pakenee ankeaa tilannetta Pariisin ilmastokokoukseen, johon hän akkreditoituu toimittajana. Pariisissa hän tutustuu entisen opiskelukaverinsa Giulion kautta pilviä ja niiden ilmastovaikutuksia tutkivaan tohtori Novelliin. Nämä kohtaamiset inspiroivat Paoloa palaamalla aiemman tutkimusaiheensa pariin: ydinpommeihin.

Pommien tutkimisesta ja kirjoitustyöstä tulee Paololle myös tutkimusmatka omaan mieleen ja elämän kulkuun. Eikä riitä, että oma elämä ja maailma ovat kriisissä; myös läheiset käyvät kukin taistojaan, ja näihinkin Paolo tavalla tai toisella sotkeutuu. Tapahtumia rytmittävät eri puolilla Eurooppaa tapahtuvat terrori-iskut muistutuksena siitä, että vaara voi väijyä missä vain. Niin irvokasta kuin se onkin, vaikka romaanin suuri teema on ilmastonmuutos, siinä matkustetaan uskomattoman paljon: huoli planeetan tulevaisuudestahan saa tunnetusti väistyä silloin, kun länsimaisen ihmisen on ”pakko” päästä hoitamaan pääkoppaansa lomalla tropiikissa.

Giordano onnistuu romaanissaan sivuamaan uskomattoman monia nykyajan teemoja ydinaseista lapsettomuuteen, mielenterveysongelmiin, cancel-kulttuuriin ja sukupuolten tasa-arvoon ynnä moneen muuhun. Kerronnan näkökulma on kaikkien keskeisten henkilöiden kautta hyvin miehinen mutta menee miessukupuolen ylivoimaisuutta todistelevan ja tähän samalla kompastuvan Novellin hahmon myötä niin överiksi, että aiheuttaa pikemminkin hymähtelyä kuin ärsyyntymistä.

Tasmania on terävä ajankuva ja taidokas ihmiskuvaus, joka valaisee myös tiedollaan. Fyysikko Giordano on saanut nivottua tietämyksensä ydinpommeista ja muista fysikaalisista ilmiöistä niin luontevaksi osaksi tarinaa, etteivät ne tunnu päälleliimatuilta. Leena Taavitsainen-Petäjän luontevasti soljuva, viimeistelty suomennos tekee lukukokemuksesta kerrassaan nautittavan.

”Mistä Te hankkisitte maata? Pelastuaksenne, tarkoitan.

En koskaan tekisi sellaista.

Mutta jos Teidän olisi ihan pakko. Apokalypsin varalta.

Novelli mietti muutaman sekunnin, sanoi sitten: Tasmaniasta. Tarpeeksi eteläisen sijaintinsa vuoksi se ei altistu äärimmäisille lämpötiloille. Tasmanian osavaltiolla on hyvät makean veden varannot, siellä vallitsee demokratia eikä siellä ole ihmissyöjäeläimiä. Se ei ole liian pieni, mutta se on saari ja siten helpommin puolustettavissa. Puolustettavaa nimittäin riittää, uskokaa pois.”

Anne Kilpi