Irrottelua Saksan sotahistoriasta

Seppo Jyrkinen 1.2.2024

Jaakko Wileniuksen vaihtoehtohistoria Königsberg kestää kertoo Hitlerin vastaiseen – tällä kertaa onnistuvaan – attentaattiin osallistuvan saksalaisen majuri Kressin fiktiivisen tarinan.

Haavoituttuaan rintamalla hänet oli määrätty SS:n palvelukseen keräämään tietoa esikuntien mielialoista. Työssään hän käytti mieluummin Wehrmachtin kuin SS:n asepukua.

Kressin isä ja veljet menehtyvät sodan aikana, mikä herättää nuoren miehen kyseenalaistamaan Saksan valtiojärjestelmän ja etenkin kansallissosialistisen aatteen.

Kerronta on luontevaa, eikä tätä erota muista laadukkaista sotaromaaneista. Se myötäilee varsin hyvin todellisia makrotason sotatapahtumia ollen kuitenkin fiktiota henkilötasolla.

Valkyyria, tällä kertaa onnistunut Hitlerin salamurha, on historiallisen kerronnan ja fiktion vedenjakaja makrotasolla. Sitä ennen kirja seuraa suhteellisen hyvin todellisia sotatapahtumia muuttuen attentaatin jälkeen todellisia tapahtumia hyväksikäyttäväksi fiktioksi.

Yksi esimerkki makrotason muutoksesta faktasta fiktioksi on Luftwaffessa kehkeytynyt suunnitelma iskeä suurella voimalla amerikkalaisia pommikoneita vastaan. Marraskuussa 1944 hävittäjäkenraali Adolf Gallandilla oli valmiina 3000 hävittäjäkonetta, joiden hän toivoi ampuvan alas puolentuhatta pommikonetta yhdessä valtavassa ilmataistelussa. Hitler kuitenkin määräsi koneet tukemaan Ardennien operaatiota. Vileniuksen kirjassa Luftwaffe kuitenkin iskee pommikoneiden kimppuun huomattavalla menestyksellä.

Sotahistoriaa harrastaneena minua välillä hämmästytti tekijän tarkka paneutuminen sodan tapahtumiin. Kirja vilisee tunnettujen sotilaiden ja poliitikkojen nimiä ja heidän toimenkuvansa on sama, mikä on tullut esiin myös normaalissa sotahistoriassa. Toki pikkumokiakin löytyy.

Kirja sopii etenkin Saksan sotahistoriaa tuntevalle, mutta “irrottelua” kaipaavalle lukijalle.