Suna Vuoren Long Play -essee ”Voidaanko sivistys vielä pelastaa?” (15.1.2025) pohtii mielenkiintoisella tavalla sivistyksen merkitystä ja tilaa, nykymediaa, poliittista päätöksentekoa, populismia, lukemista ja tieteellistä tutkimusta. Kirjoitus on rankkaa luettavaa, koska se ei tarjoa yhtään helppoa ratkaisua, miten pelastaa kansakunta vihapuheen näköalattomuudelta,yhteiskunta totalitarismin vaaroilta.
Kiitettävästi Vuori kuitenkin tekee töitä. Hän istuttaa esseessään Cafe Engelin pöytään humanististen tutkijan toisensa perään, ja teksti käy oppitunniksi jokaiselle, jolle sivistys ja demokratia sekä tieteen ja tiedonvälityksen riippumattomuus ovat yhtä tärkeitä kuin ruisleipä jokaiselle suomalaiselle
Essee löytyy Long Playn osastosta Klinikka. Suosittelen hoitoa.
SAKSIEN TEEMAVUOSI
Suna Vuori aloittaa esseen muistuttamalla, että viime vuonna Suomessa vietettiin Sivistyksen teemavuotta. Tuo vuosi jää muistiin suurten saksien vuotena. Uutiskuvassa 4.3.2024 Riikka Purra poseerasi suuret sakset kädessään, takanaan seitsemän Perussuomalaista kansanedustajaa. Leikkauksia tehtiin ilman asianmukaista vaikutusarviointia. – OKM leikkasi vuonna 2024 valtionavustuksista 10 miljoonaa euroa, josta kulttuuriin osuus oli 4 miljoonaa. Kuluvana vuonna leikkaukset olisivat jo 75 miljoonaan, eli leikkausten määrä on siis nousemassa moninkertaiseksi.
Kuinka tähän niin koulutusta sen kaikilla asteilla kuin kulttuuria kurittavaan noidankehään on jouduttu? Vuoren Klinikka-essee hakee vastauksia kulttuurisesta murroksesta, joka kääntää tällä hetkellä maailmankirjoja. Yksinkertaisia avaisanoja kuten some tai populismi essee ei syötä sellaisenaan kurkusta alas, vaan sivistys nähdään siinä sukupolvien projektina ja prosessina, jonka nykytilaa kannattaa tutkia historian kautta.
VALISTUS JA POPULISMIN JUURET
Länsimaisen populismin juuret voidaan löytää Valistuksesta ja Ranskan vallankumouksesta. Tutkimusprofessori Antto Vihman mukaan 1600-luvun lopun Ranskasta alkaneessa Valistuksen projektissa oli kolme keskeistä elementtiä: järjellinen yksilö, julkinen harkinta sekä universalismi, eli se, että järjenkäyttö koskee kaikkia. Valistuksen vaatimus järjen käytöstä kaikkien oikeutena olikin siemen kaikille sen jälkeen toteutetuille kansanvalistusprojekteille, lukutaidolle, koulutukselle ja kansanvalistutyölle, jotka ulottuivat myös Suomessa viimeistään 1800 -luvun loppupuolella kaikkiin kansanryhmiin.
70-luvun alussa kuulemme Veikko Vennamon suusta kuuluisan lauseen ”Kyllä kansa tietää.” Tuo lause selittää paljon myös nykyisiä populistien tuntoja. Antto Vihman mukaan se täyttää populismin kolme kriteeriä: se on saavutettava, siinä on tunnetta ja se on toiveikas.
Vennamo, kuten sen aikaiset valtakunnanpoliitikot, elivät kuitenkin täysin toisenlaisessa todellisuudessa. Tuossa todellisuudessa maalaisisäntäkin luki vielä useampaa valtakunnallista päivälehteä, ja Suomeen oli juuri saatu rakennettua alueellinen yliopistoverkosto. Politiikan teko perustui arvoihin ja tietoon sekä koulutukseen ja päivittäiseen lukemiseen. Poliitikot niin oikealta kuin vasemmalta halusivat istua filosofi Hannah Arendtin Yhteiseen pöytään, käsivarren päähän toisistaan. Politiikka oli konsensushakuista.
1900-luvun lopulla Suomessa pidettiinkin vielä huolta kansallisesta sivistysprojektistamme.
OIKEUSVALTIO VAI ENEMMISTÖN DIKTATUURI?
Suna Vuoren essee kysyy vakavasti ja kirjaimellisesti , voidaanko sivistys vielä pelastaa? Suurimman palstatilan hän antaa yliopistolliselle tutkimukselle ja kertoo, kuinka huolestuttavia tietoja esimerkiksi Ylioppilaslehti antaa tämän hetken opiskelijoiden ahdistuksesta ja jaksamisesta. Historiallisena jatkumona 1980-luvulta 90-luvun laman kautta 2000 -luvulle yliopisto on alistettu talouselämän vaatimuksiin. Tutkimuksesta on tullut entistä tiukemmin ohjattua ja formatoitua, mutta kapeaa. Kun tutkimus on näin tuotoshakuista, silloin menetetään paljon.
Erityisesti Vuori kaipaa soveltavaa humanistista tutkimusta. Jyväskylän yliopiston sosiologian apulaisprofessorin Hanna Kuuselan sanoin yliopistoissa ei ole ainoastaan analysoitu olemassaolevaa. Siellä on kuviteltu tulevaisuuksia, etsitty vaihtoehtoja ja taiteen tavoin myös aavisteltu asioita, joita ei vielä ole mutta joiden keksiminen on vienyt ihmiskuntaa eteenpäin.
Vuori nostaa esiin arvona tutkimuksen autonomian. Kylmäävä fakta kuitenkin on, että perustuslakivaliokunta teki juuri ennen joulua 2024 esityksen Suomen akatemian tutkimuksen rajaehdoksi. Esitykseen aiotaan lisätä, ettei tehtävien hoitaminen ei saa olla ristiriidassa Suomen kansallisen turvallisuuden kanssa. Mitä tämä tarkoittaa riippumattomalle tutkimukselle?
POJAT, JOTKA EIVÄT HALUA LUKEA
”Voidaanko sivistys vielä pelastaa?” on essee, joka haalii syliinsä enemmän kuin lukija tahtoo kerralla kestää, ja siksikin se kannattaa printata työpöydälle ja tehdä sille saman, minkä Suna Vuori kertoo tehneensä Hanna Kuuselan pamfletille Syytös – Muuan akateeminen komitragedia: taittaa kulmia, jotta niihin voi palata myöhemmin.
Koko esseen läpäisee kuitenkin yksi lanka ylitse muiden. Se kiteytyy Maailman talousfoorumi WEF :n vuoden 2024 riskiraporttiin, jossa maailman suurimmaksi lyhyen aikavälin uhkatekijäksi todettiin väärä tieto.
Suurin osa ihmisistä elää jatkuvasti päivittyvässä uutisvirrassa, tietotulvan keskellä, jossa myös disinformaation uhka on suurempi kuin koskaan. Sosiaalisessa mediassa on jo vuosien ajan levitetty salaliittoteorioita, valeuutisia sekä suoranaisia valheita, joiden viimesijaisena tavoitteena on saada ihmiset epäilemään kaikkea. Samalla tekoäly on antamassa sumuttamiseen aivan uudenlaisia mahdollisuuksia.
Tämä fakta yhdistyy kansaan, joka lukee ja osaa lukea vuosi vuodelta vähemmän. Nuorten lukutaito ja etenkin luetun ymmärtäminen ovat heikentyneet merkittävästi, ja lukutaito on myös sukupuolittunutta. Sosiologi Riie Heikkilän kirjaa Miksi lakkasimme lukemasta referoiden Vuori kertoo, miten vielä kymmenen vuotta sitten tehdyissä tutkimuksissa lukutaidottomuutta hävettiin. Nyt uutena ilmiönä erityisesti nuorten miesten keskuudessa on noussut suora lukemisen vastaisuus.
Poliitikot tunnustelevat kansan valtimoa herkillä sormilla, mutta sama tapahtuu myös toisin päin. Sosiaalisen median puhetavaksi on hyväksytty jopa suora paskamyrsky, joka kiertää somen ryhmissä ja maalittaa tutkijoita ja toimittajia, vie toisin ajattelevilta hapen. Ratkaisuksi nähdään suodattimet, ei sivistys. Siirry turvallisiin ryhmiin. Siirry syrjään.
Vuori ei tarjoa esseessään ratkaisuja nykytilanteeseen. Yhden oven hän jättää kuitenkin raolleen.
KYLLÄ KANSA EI TIEDÄ
Suna Vuori puhuu varovaisesti hiljaisesta enemmistöstä, joka voisi kenties muuttaa historian suunnan. Hän kysyy, miten hiljainen enemmistö toimii, mihin se uskoo, mihin sopeutuu, mitä se pelkää ja mitä uskaltaa vaatia.
Ymmärrän varovaisen puheen, koska hiljaisesta enemmistöstä tulee mieleen presidentti Sauli Niinistön puheet tolkun ihmisistä jokunen vuosi sitten. Sosiaalinen media tarttui tuolloin hänen käsitteeseensä, ja nopeasti aidosti hyvää tarkoittanut fraasi käännettiin itseään vastaan. Hiljaisen enemmistön lopputulema voi olla somessa sama: vastakkainasettelu, väärinymmärrys ja paha mieli.
Mutta totta on, ettei kansa kohta enää tiedä senkään vertaa. – Kuinka voisikaan, jos se ei osaa eikä tahdokaan lukea.
Optimistina kuoloon saakka, mutta myös esimerkiksi sarjakuvan ystävänä, en halua nähdä asiantilaa yhtä mustana.
Jos vain kansanedustajien joulurahat olisi suunnattu muualle kuin harrastuspohjalta ylläpidettyihin sotamuseoihin, esimerkiksi säätiöiden rahoituksen vahvistamiseen, jotka vuorostaan tukisivat vahvemmin nuorta, yhteiskunnallista taidetta, saisimme taidetta, jossa ei tarvittaisi Aku Ankkaa vaativampaa lukutaitoa.
Samalla tuo taide kutsuisi meitä yhteiskunnalliseen ajatteluun. Oli alusta mikä tahansa – lehdet, digilehdet, betoniseinät, taidemuseot ja teatterit, politiikkakin voisi olla älykästä ja hauskaa.
Meille kaikille. Niillekin, jotka eivät halua lukea.
SIVISTYS GRANIITISSA?
Suna Vuori kysyy, voidaanko sivistys vielä pelastaa? Tuohon ei voi vastata muuten kuin että se on pelastettava. Itse essessä riittää tutkittavaa jokaiselle, joka haluaa päästä kunnolla ajattelun makuun.
Kehyskertomus Cafe Engelin keskusteluista suomalaisten ajattelijoiden kanssa on mitä mainioin. Yhden olisin kuitenkin jättänyt esseestä pois: Björnbergin Painotalon Valtioneuvoston sisäpihalta. Helsingin paraatikeskustaa vain heikosti tuntevana ajattelen kuten Museovirasto, että historia saa siltä osin väistyä.
Graniittia olennaisempaa on, että sivistys ei kuole meissä.
