Lörpötyksen loppu
Milka Luhtaniemi 9.4.2024

Jarkko Tontti, Kangasalan ja Jerusalemin runot
Aviador, 2024
79 sivua

 

Jarkko Tontin neljäs runokirja tekee paluun hänen 2009 ilmestyneen runokirjansa Jacasser nimihahmoon. Jacasser on runoilijan alter ego, kulttuureja ja aikoja ylittävä maailmankansalainen ja räkättäjä. Ranskaksi sana jacasse tarkoittaa räkättämistä ja lörpöttelyä, englanniksi jackass merkitsee pölvästiä ja pölkkypäätä. Tästä voi johtaa päätelmän, että kielten, kulttuurien ja uskontojen välillä seilaava Jacasse on myös tietynlainen tulkki, joka kääntää runouden kielelle länsimaisen kulttuurin rappion ja kukoistuksen vaiheita.

Runokirja on ilmeisen vaikuttunut kirjallisuushistorian muista alter egoista, ja siteeraa runoilija Henri Michaux’n kuuluisaa tekstiä, joka käsittelee herra Plumea, eräänlaista toista mutisijaa. Ironinen puhujahahmo vertaa itseään myös osuvasti jäärään, viitaten yhtäältä puita lahottavaan tuhohyönteiseen, sarvijäärään, toisaalta jääräpäähän, itsepintaiseen ja joustamattomaan pölkkypäähän. Osassa runoista viitataan keski-ikäisyyteen ja vanhenemiseen, ja voisi ajatella, että Kangasalan ja Jerusalemin runot ovat tietynlainen etappi kirjailijan uralla, jossa ollaan jo puolivälimatkassa. Joitakin kirjan runoja määrittääkin tietynlainen memento morin eetos, kun puhutaan “ettei runous loppuisikaan/ ettei sitä saisi päätökseen” tai “kun pitäisi elää, jaksaa elämän koko kankea kaari, ankea.” Kirjan nimessä mainittu Kangasala näyttäytyy jonkinlaisena keski-ikäisen puhujan maltillisena ja uneliaana Impivaarana, kun sitä vasten Jerusalem edustaa polttopistettä, paikkaa, jossa historian pitkät jatkumot uhkaavat katketa, ja jännitteet kiihtyä olemassaolon kamppailuiksi.

Tämänhetkinen maailmantilanne tuo Jerusalem-runojen tulkintaan tietynlaista vakavuutta. “Mutta Jerusalemissa kaikki ovat vanhoja, synnytään/ lysyssä, liikaa historiaa olkapäillä, varmaa tietoa oikeasta ja / väärästä, jääristä ei ole kukaan kuullutkaan/ sen sijaan oikeista ja vääristä kivitaloista,/ mielipiteistä, jumalista, oi jumalistako.” Runokirjassa jo esiintyneet vanhenemisen ja lahoamisen sekä rapistumisen teemat saavat armottomamman sävyn, kun kuvataan kaupunkia, jossa uskonnot ja etnisyydet ovat ajautuneet vaikeasti purettavaan konfliktiin. 

Runojen maailma viittaa intellektuelliin eurooppalaiseen kulttuuriin, ja arvatenkin Michaux’n herra Plumen vaikutukset asuvat Jacasserin hahmossa. Kangasalan ja Jerusalemin runot tuntuu monessa kohtaa puolustavan runouden olemassaoloa maailmassa, jossa entisenlainen kirjallinen sivistys on rapistumassa. Kirjan runot on jaettu osastoiksi maittain, Portugalin, Mazzanon ja Cambridgen runot tuntuvat piirtävän kuvaa maailmankansalaisesta, joka yhtä lailla ihmettelee kuin tuskastelee maailman tilaa. Siten Jacasser piirtyy esiin jonkinlaisena traagisena narrina ja persoonallisena todenpuhujana.