Tähtilinnoituksen talot

Tähtilinnoituksen talot – Elämää historiallisessa Haminassa on kirja Haminan linnoitusmuurien sisälle rakennetusta ympyräkaupungista, sen vanhoista taloista ja vuosisatoja sitten eläneistä ihmisistä. Tuli tuhosi Haminan historiallista keskustaa Ruotsin ja Venäjän rajasodissa ja 1800-luvulla kolmessa tuhoisassa kaupunkipalossa. Osin uudelleen vanhalle kivijalalle rakennetut talot loivat nykyisen kerroksellisen empirekaupungin.

Hamina oli yksi Pietari Brahen 1650-luvulla Suomeen perustamista kaupungeista. Ruotsi perusti tuolloin kaupunkeja kaupallisesti ja sotilaallisesti keskeisille paikoille, hyvien kulkuyhteyksien varsille. Aluksi niin sanottuna maakaupunkina aloittanut Hamina sai 1723 ns. tapulikaupunkioikeudet. Oikeuksien myötä kaakkois-Suomen merenrantakaupunki kasvoi nopeasti porvarien kaupungiksi, jonka kansainvälistyi voimakkaasti vielä 1800-luvulla.

Tähtilinnoituksen talot -teos on Haminan Wanhat talot ry:n yli neljä vuotta sitten aloittama kirjahanke. Noin 300-sivuinen neliväriteos esittelee Ainutlaatuisen kaupungin myrskyisää historiaa “Ryssän ja Ruotsin rajalla”, talo kerrallaan.

Kirjan kirjoittajat ovat historiantutkija Janne Asplund, arkkitehti Teiju Autio, tutkija Ilkka Kaskinen sekä projektin johtajana Haminan Wanhat talot ry:n pitkäaikainen puheenjohtaja Matti Parpola. Kirjan toimitus Pasi Luhtaniemi, taitto Salla Bedard.

Pasi Luhtaniemi kustantaja Kustannus Aarni

AarniAarni

Kustannus Aarni on pieni yleiskustantamo. Toimimme Kouvolan Kuusankoskella motolla “Kirjoja historiasta, nyky-Suomesta ja mahdollisista maailmoista.” Kirja-ala on murroksessa. Mitä tulevaisuuden kirja onkaan, kirjallisuuden perusta on kustannustoimittajan ja kirjailijan saumaton ja tinkimätön yhteistyö.

➤ Vaihda mediaa


Selaa kustantajan Aarni teoksia