Tomi Norha: Lentotähti

Tummasävyinen ja musiikintäyteinen tarina naisesta, joka halusi olla säveltäjä.

”Suositan väkevästi, että tekijä säästää voimansa naisväelle luontaisempiin toimiin, eikä tule ryhtymään mihinkään sellaiseen väkevään, miehistä pontta vaativaan voimainkoitokseen.”

Helsinki vuonna 1917. Emiliellä on unelma: hän haluaa säveltäjäksi. Ensimmäiseen sävellyskonserttiin valmistautuminen sujuu hienosti. Miesystävä Fabian on Emilien tukena, elämä hymyilee.

Mutta musiikin luominen on miesten työtä. Julkisuudelle Emilie on pelkkä tyttönen, eikä hänellä tunnu olevan mitään keinoja vaikuttaa ennakkoluuloihin. Kaiken lisäksi syttyy kansalaissota. Emilie päättää tulla vahvemmaksi, avukseen hän saa 1600-luvulla eläneen kurtisaanin. Kestääkö Emilien mielenterveys?

————

Tomi Norha (s. 1969) on turkulainen musiikinopettaja ja kriitikko, joka on opiskellut myös kotimaista kirjallisuutta ja luovaa kirjoittamista. Keväällä 2017 hän voitti Type & Tellin novellikilpailun. 90-luvulla Norha soitti bassoa Boycott-yhtyeessä.

LectorLector

Lector Kustannus Oy on suomalainen pienkustantamo. Yritys on perustettu elokuussa 2013. Kustannamme yleistä tietokirjallisuutta, lasten ja nuorten kirjallisuutta, kaunokirjallisuutta sekä ammattikirjallisuutta. Kustannamme kirjoja myös tilauksesta. Toimintaamme ohjaa pyrkimys laadukkaisiin tuotteisiin niin ulkonäön kuin sisällön ja kieliasunkin suhteen. Tavoitteenamme on myös tuoda lisää korkealaatuista virolaista kirjallisuutta Suomen markkinoille, joilla sitä vielä on valitettavan vähän.

➤ SIIRRY