Kirjamaa julkaisee joulukuun ja elokuun alussa listan tulevan kirjakauden uutuuksista. Alla on KESÄ & SYKSY 2025, olkaa hyvä! Kirjat on järjestetty kustantajan ja ilmestymisajankohdan mukaan.
Luettelossa on uudet suomenkieliset kauno- ja tietokirjat. Löydät kirjan tarkemmat kuvaustiedot klikkaamalla kustantamon nimestä kausikatalogiin tai verkkosivulle. Kustantamon sivut avautuvat uuteen ikkunaan.
🎠 Lapset ja nuoret | 🕵 Rikos ja jännitys | 👽 Spefi | 📜Runous | 💥 Sarjakuva | 🎓 Tieto
Käytämme selaamisen helpottamiseksi muutamaa emojia. Merkitsemme emojilla koko kustantamon silloin, kun se on erikoistunut kyseiseen genreen.
📚 Sarja | 🎧 Vain äänikirja
Käytämme genre-emojia harkinnan mukaan myös teosrivin lopussa. Vain rivin lopussa käytetyt emojit ovat Sarja ja Äänikirja.
Art House
Kaunokirjallisuus
- Brandon Sanderson: Wax & Wayne 1; Lain pyörteissä; Usvasyntyinen [2. tarkistettu laitos]👽📚(6/25)
- Heikki Haavikko: Sydänmaan saatana (9/25)
- Brandon Sanderson: Wax & Wayne 2; Omat varjot; Usvasyntyinen👽📚(9/25)
- Heli Hyppönen & Senja Mannila: Vauvakirjani; Muistoja ajalta, jolloin olin pieni [täyttökirja] (6/25)
- Gareth Moore & Laura Jayne Ayres: Murhakerho ratkaisee; Kuolema kylässä (6/25)
- Veijo Wirén: Valtaisa visailukirja (6/25)
- Antti Kylliäinen: Hyvänteossa (8/25)
- Toon Tellegen: Siili, joka ikävöi (8/25)
- Aatos Hallipelto: Taistelu digirahasta; Rahan teknologian ja politiikan valtakolmio (9/25)
- Jukka Kekkonen: Mureneeko oikeusvaltio? (9/25)
- Päivi Koivisto & Sinikka Vuola (toim.): Kirjoita vuosi; 12 matkaa kirjoittamisen taitoon (9/25)
- Christina Forssell: Huipulle! Henkinen valmentautuminen urheilussa (9/25)
- Elina Väyrynen & Jan Nyström: Suuri kissatemppukirja (10/25)
- Pauliina Partanen, Seppo Koponen & Pipsa Kostamo: Päiväkirja ja portfolio; Opas ammattikorkeakoulun opinnäytetyöhön (10/25)
- Päivi Ylikorpi: Kissanhoidon käsikirja (11/25)
- Heli Hyppönen & Senja Mannila: Vauvakirjani; Muistoja ajalta, jolloin olin pieni [täyttökirja] (6/25)
- Gareth Moore & Laura Jayne Ayres: Murhakerho ratkaisee; Kuolema kylässä (6/25)
- Veijo Wirén: Valtaisa visailukirja (6/25)
- Antti Kylliäinen: Hyvänteossa (8/25)
- Toon Tellegen: Siili, joka ikävöi (8/25)
- Aatos Hallipelto: Taistelu digirahasta; Rahan teknologian ja politiikan valtakolmio (9/25)
- Jukka Kekkonen: Mureneeko oikeusvaltio? (9/25)
- Päivi Koivisto & Sinikka Vuola (toim.): Kirjoita vuosi; 12 matkaa kirjoittamisen taitoon (9/25)
- Christina Forssell: Huipulle! Henkinen valmentautuminen urheilussa (9/25)
- Elina Väyrynen & Jan Nyström: Suuri kissatemppukirja (10/25)
- Pauliina Partanen, Seppo Koponen & Pipsa Kostamo: Päiväkirja ja portfolio; Opas ammattikorkeakoulun opinnäytetyöhön (10/25)
- Päivi Ylikorpi: Kissanhoidon käsikirja (11/25)
Lasten- ja nuortenkirjallisuus
- R. W. Alley: Nopsanotko työssä 1; Palokunta paikalle!📚(6/25)
- Juha-Pekka Koskinen: Haavekaupunki 7; Noidan nuuskarasia📚(7/25)
- Jean de Brunhoff: Babarin seikkailut (7/25)
- Katja Brandis: Muodonmuuttajat 1; Caragin arvoitus👽📚(8/25)
- Adam Kay & Henry Paker(kuv.): Dexter Procter; 10-vuotias lääkäri (9/25)
- Fabian Göranson: Hokkus Pokkus 2; Kolme konnaa👽📚(9/25)
- Katja Brandis: Muodonmuuttajat 2; Vaarallinen ystävyys👽📚(10/25)
Sarjakuva
- Hugo Pratt: Aavikon skorpionit 2; Piccolo chalet📚(9/25)
Atena
Kaunokirjallisuus
- Henriikka Rönkkönen: Herttaässä (6/25)
- Roope Lipasti: Kuuma linja (8/25)
- Olli-Pekka Jauhiainen: Sukupuut (9/25)
- Tiina Katriina Tikkanen: Kerro minulle äidistäsi (9/25)
Tietokirjallisuus
- Perttu Immonen: Suomalainen historia; Kolmen suvun elämää keisariajalta 2000-luvulle [jättipokkari] (ilmestynyt)
- Rutger Bregman: Moraalinen kunnianhimo; Lakkaa haaskaamasta lahjojasi ja toteuta ihanteesi [jättipokkari] (ilmestynyt)
- Peter Frankopan: Maan ja taivaan välissä; Ihmiskunnan ja ilmaston uusi historia [jättipokkari] (ilmestynyt)
- Chloe Dalton: Ystävänä jänis (5/25)
- Michael Sheridan: Punainen keisari; Xi Jinping ja hänen Kiinansa (5/25)
- Fern Brady: Vahva naishahmo (6/25)
- Daniel Rydén: Maailman kovimmat valehtelijat; Historiallisia pötypuheita (6/25)
- Outi Salovaara: Ruplaruhtinaat; Venäläisen bisneksen hämähäkinverkot Suomessa (6/25)
- Enni Levi: Eliittiseksiklubin päiväkirja (6/25)
- Fiia Suuronen, Pinja Mikkonen & Minna Juuti: Sadetakkitappaja; Ja muita kurjia juttuja Etelä-Koreasta (7/25)
- Julia Tuvesson: Peltiruokaa (8/25)
- Airikka Nurmela: Ymmärrä hermostoasi; Vagushermo polkuna kehon ja mielen rauhaan (8/25)
- Jaana Blom: Vaativa mieli; Kuinka olla viisaasti vaativa (8/25)
- Katja Ojala: Migreeni; Tunnista triggerit, nosta ärsykekynnystä, vähennä oireita (8/25)
- Maria Pettersson: Anna Kontula; Leipää ja ruusuja (9/25)
- Ville Vänskä: Torpedovene S2; Tsaarin ja Suomen palveluksessa (9/25)
- Kirsti Huurre & Anna Hyrske: Sirpin ja moukarin alla; Suomalaisnaisen tositarina 1930-luvun Neuvostoliitosta (9/25)
- Anders Frankson & Niklas Lindblad: Toinen maailmansota väreissä; 1939-1945 uudessa valossa (9/25)
- Katriina Järvinen: Meillä kotona; Puhuttu, sivuutettu, vaiettu perheessä (9/25)
- Yuan Yang: Yksityisiä vallankumouksia; Neljä naista ja Kiinan uusi järjestys (9/25)
- Mika Nikkilä: Kuolleiden jäljillä; Kokemuksia henkimaailman syvyyksistä (9/25)
- Emil Kastehelmi & Aleksi Riikkinen: Operaatio Nordlicht; Lapin sodan arktinen loppunäytös (10/25)
- Gordon Corera: Vakooja KGB:n ytimessä; Tositarina arkistonhoitajasta, joka haastoi neuvostotiedustelun (10/25)
- Susanne Dahlgren & Mikko Lohikoski: Muuttuva Lähi-itä; Maailmanjärjestyksen murtuessa (10/25)
- Mikko Porvali & Vesapekka Larkkonen: Erikoisjoukot; Päämajan kaukopartioista erikoisjääkäreihin (11/25)
Atrain & Nord
- Gérard De Nerval: Harhamat📜(2025)
- Kristijonas Donelaitis: Vuodenajat📜(2025)
- Rainer Smedman: Oskari Tokoi; Siirtolainen, senaattori ja maanpakolainen 1873-1963 (2025)
- Kari Sallamaa: Kosmoksen leikkaaja; Raoul Palmgrenin teot ja tekstit (2025)
- Jouko Saraniemi: Itsenäisyyden asialla Pohjois-Suomessa ja vieropalkisilla; Rajakapteeni Arvid Niskala 1881-1957 ja hänen verkostonsa (2025)
- Matti Ylipiessa: Suomen vanhinta kalatutkimusta. Daniel Bongen ja Anders Hellantin tutkielmat lohesta ja sen kalastuksesta (2025)
- Kaisa Alatarvas: Elämää viivan kanssa; Liisa Rautiaisen taide (2025)
- Markku Kokkola: Ja linnaksi lumi murtaa jään (2025)
- Raimo Paldanius: Pelimiestä hakemassa (2025)
- Ritva Kokkola: Tuntematon Christine (2025)
- Pekka Kämäräinen: Kiveksen ruukki (2025)
- Arto Luukkanen: Oblast Suomi (2025)
- Ilkka Metsälä: Sanaton (2025)
- Harri Tuomela: Kartano kätkee salaisuuden (2025)
- Päivi Tuulikki Koskela & Suvi Tikka(kuv.): Pikku peikko Pomperidilla ja vuodenajat🎠(2025)
Aula & co
Kaunokirjallisuus
- Tove Alsterdal: Salakäytävä🕵(5/25)
- Martin Österdahl: Rapujuhlat🕵(7/25)
- Leigh Bardugo: Susien laki👽📚(7/25)
- Jenna Kostet: valkoisen linnun kaupunki📚(8/25)
- Tuire Malmstedt: Lintusielu🕵(8/25)
- Karsten Dusse: Sisäinen lapseni tahtoo tappaa🕵📚(8/25)
- J. J. Arcanjo: Valloittamaton linnoitus📚(8/25)
- Kari Haakana: Kirvesmies🕵(9/25)
- Lynn Messina: Pahaenteinen palatsi🕵📚(9/25)
- Olivie Blake: Atlas; Kompleksi📚(9/25)
- Jevhenija Kuznjetsova: Niin kauan kuin on elämää (10/25)
Tietokirjallisuus
- Samuel S.: Sieluton S; Miten minusta tuli tappaja (7/25)
- Jiri Nikkinen: Hyvä bore; Clifters, Beatles ja koko elämäni musan parissa (10/25)
- Ari Turunen: Rohtojen atlas (10/25)
Avain
Kaunokirjallisuus
- Tiina Tuppurainen: Jossain on aina San Francisco (8/25)
- Pia Perkiö: Ikänäkö (8/25)
- Milla Keränen: Kaarneen varjo 2; Kuunkiroajat📚(9/25)
- Tittamari Marttinen: Espressomysteerit 2; Kauniin miehen kuolema🕵📚(9/25)
- Satu Leisko: Pahanpunoja📚(9/25)
Tietokirjallisuus
- Pirkko Vekkeli: Mies, leikki ja ikävä; Ilpo Tiihonen, elämä ja runot (9/25)
- Pälvi Rantala: Ämpäri; Arjen sankariesine (9/25)
- Leena-Kaisa Laakso: Tarinoita Euroopan reunoilta (9/25)
- Eero Ojanen: Valistuksesta vastuun aikakauteen; Maailmanhistorian nykyinen vaihe (10/25)
- Minna Sadeniemi: Lääkärin sairaskertomus; Merkintöjä syövästä, mielialahäiriöstä ja rakkaudesta (10/25)
- Vesä Sisättö: 105 suurenmoista hullua (10/25)
Lastenkirjallisuus
- Tuukka Sandström & Varpu Eronen(kuv.): Kärppähässäkkä (8/25)
- Ismo Loivamaa & Marketta Könönen (toim.): Mitä Batman tekee koulussa? Arvoitusvitsejä (8/25)
- Jaana Rauhala & Jonna Jylhä(kuv.): Nuuskitaan tyylejä; Kirpparikierros taidehistoriaan (9/25)
- Emilia Lehtinen: Unihirviöiden kesyttämisopas (9/25)
- Sirkka Knuutila & Olga Badulina(kuv.): Rosmariinin satumaisen hyvä joulusoppa (10/25)
- Sari Kanala & Daga Ulv(kuv.): Saimaannorppa (10/25)
Selkokirjallisuus
- Louisa M. Alcott & Silja Vuorikuru(selkom.): Pikku naisia (8/25)
- Silja vuorikuru: Nelosten tanssit (8/25)
- Marja-Leena Tiainen: Lumi ja Leo (8/25)
- Mirjami Sirén & Riikka Tuohimetsä(selkom.): Kaupunki ilman koteja (9/25)
- Miika Nousiainen & Hanna Männikkölahti(selkom.): Pintaremontti (9/25)
- Titta Kemppainen: Sotalotan kivi (9/25)
- Tuija Takala: Vihreä on hyvä väri (9/25)
- Roope Lipasti & Anniina Salin(selkom.): Viikinkisolmu (9/25)
- Nora Lehtinen & Anne Muhonen(kuv.): Hylätty luokka 1; Karuselli (10/25)
- Tapani Bagge: Voittaako rakkaus? (10/25)
Ammattikirjallisuus
- Kirjastokalenteri 2026 (11/25)
Aviador
romaanit ja novellit
- Ari Paulow: Keltainen vaara (5/25)
- Esa Keskitalo: Emil (6/25)
- Gita Anttonen: Matkalla Kiovaan (6/25)
- Tommi takkunen: isänpäivä ja muita kertomuksia (6/25)
- Tiina Käkelä: Fredrika (6/25)
- Dolores Reyes: Multasuu (6/25)
- M. A. Numminen: Lastuja (6/25)
- Ville vanhala: Seurataloromaani (7/25)
- Ritva Hellsten: Sydänpuolet (7/25)
- Heidi Heinonen: Matilda X Matilda (8/25)
- Sari Vuoristo: Silmien väli📚(8/25)
- Jukka Pakkanen: Kadonneet lauseet (8/25)
- Ulla von Weissenberg: Vieraileva solisti (8/25)
- Reija Korkatti: Uni hiekasta (8/25)
- Anne Kaustio: Kaurapuurojättiläinen ja muita novelleja (8/25)
- Tiina Poutanen: Vääräjärvi📚(9/25)
- A. H. Tammsaare: Hornanperän uusi paholainen (10/25)
- Pier Paolo Pasolini: Pitkä hiekkainen tie (10/25)
Runous
- Elena Sulin: Aavekoralli/Aavikkoralli (6/25)
- Katri Korhonen: Puhun sohvalle ja pienille esineille (6/25)
- Katariina Vuorinen: Kesän oraakkeli (6/25)
- Hannu Mäkelä: Kerran Leino, aina Leino (7/25)
- Anne Hänninen: Yön väliverho (8/25)
- Katariina Leino: Mustaa lunta (8/25)
- Ville K. Taipale: Merenneitosingulariteetti (8/25)
Tieto ja draama
- Ian Mac Eochagáin: 101 finglishmiä – eroon tankeroista (5/25)
- Veli-Matti Mathlin: Pieni siideriopas omavaraisille kotipuutarhureille (5/25)
- Anu Löyttyniemi: Kynäkuntoilua; Opas omaehtoiseen kirjoittamiseen (8/25)
- Jyrki Vainonen: Rajankävijä; Kirjoituksia sielusta, luovuudesta, vapaudesta ja kuolemasta (8/25)
- Maria Paldanius: Paastomania; Vapaaehtoisen nälkiintymisen kulttuurihistoria (8/25)
- Vesa Kaleva Lehtinen: Musiikki meissä (8/25)
- Juha Mäkinen: Maailman lihavin kansa; ja 69 muuta erikoista ennätystä (8/25)
- Teemu Salminen: Matka New Yorkiin (10/25)
- Matti Pajuniemi: Virtojen kiharat; Suomalainen progressiivinen rock (10/25)
- Minna Moisio & Anne Nisula: Kaakeliuuni Suomessa (10/25)
- Johan Wolfgang von Goethe: Faust II (11/25)
- Olli-Pekka Tuomisalo: Varhaiset sinfoniaorkesterimme (11/25)
Lapset ja nuoret
- Katri Tapola & Kertu Sillaste: Pudua etsimässä (6/25)
- Katariina Kärkelä: Kaikkeuden kääntöpiste (8/25)
- Elina Pulli & Minna Mäkipää: Jauhopeukalot (8/25)
- Kairi Look: Piia Pikkuleipä ja bandiitit (9/25)
Basam Books
- Tiia Ojala: Erityisherkkyys ja henkinen matka (15.5.)
- Petra Streng & Tiina Kokkoniemi: Luotu sukupolku; Dialogeja ja luovia harjoituksia (15.5.)
- Niko Leppänen & Kati Rautio: Unelmien työn arkkitehti (15.5.)
- Joonas Hirvelä: Elämä on helppoa; Ohjelmoi alitajuntasi uudelleen (15.5.)
- Virpi Lehtinen: Uuden äärellä; Fokusoi kehosi viesteihin ja mullista ajattelusi (20.5.)
- Sinclair Lewis: Meille sitä ei voi tapahtua (25.5.)
- Stefanie Stahl: Sisäinen lapsesi kaipaa kotia; Kohti aikuista tunne-elämää (30.5.)
- Aku Ojala: Anstagram (30.5.)
- Rita Gustava Pulli: Rajat auki? (31.5.)
- Jakob Meile: Parantavat sanat; Coué-menetelmä ja kertomuksia itsesuggestion voimasta (31.5.)
- Virva Muotka: Selma (31.5.)
- Titus Livius: Hannibalin sota; Kaupunkien muurit järkkyvät (31.5.)
- Sami Marte: Johanneksen ilmestykset (31.5.)
- Petri Merenlahti: Arvoitus (31.5.)
- Harald Haarmann: Tonavan mysteeri (31.5.)
- Merja Sipponen: Tunnista voimasi (31.5.)
- Marita Timonen: Kupruileva kerrostalo📜(31.5.)
- Ilkka Räsänen: Kenelle riisut laastarisi📜(31.5.)
- Pekka Tuomikoski: Jatkosota – Hyökkäyssota; Kuinka Stalin ajoi Suomen Saksan syliin (31.5.)
- Annamaria Nylander, Petri Kuusisto, Sanna Ketonen-Oksi & Arto O. Salonen: Huomisen perintö; Kohti planetaarista tulevaisuusajattelua (31.5.)
- Edgar Allan Poe: Heureka ja muita kirjoituksia (15.8.)
- Eero Hämeenniemi: Kulkija Venetsiassa (15.8.)
- Petri Vartiainen: Rehtorin runnoelma📜(31.8.)
- Samuel Johnson: Rasselas (15.12.)
Bazar
Kotimainen kaunokirjallisuus
- Juha Vuorinen: Vuorisen matkaputkiradio🎧(6/25)
- Mari Renko: Pitsihuntuun kuiskattu📚(8/25)
- Kristian Kosonen: Veljet Raatteen tiellä (9/25)
- Kristoffersson & Toivonen: Nämä sanat ovat vain sinulle (9/25)
- Christian Rönnbacka: Armoton🕵📚(10/25)
- Ilona Tuominen: Haamupäivä📚🎧(10/25)
- Juha Vuorinen: Raivoraitis; Juoppohullun päiväkirja 6📚(10/25)
- Christian Rönnbacka & Mika Ilmén: Jabi🕵(11/25)
- Joona Keskitalo: Järvi, joka murtui🕵📚(11/25)
Suomennettu kaunokirjallisuus
- Peter Mohlin & Peter Nyström: Oikea käsi🕵📚(6/25)
- Elin Hildebrand: Viiden tähden viikonloppu (7/25)
- Toshikazu Kawaguchi: Ennen kuin muisto haalistuu📚(7/25)
- Sophie Irwin: Kuinka hukata lordi 10 päivässä📚(7/25)
- Catherine Isaac: Matka, jolle lähdit (7/25)
- Veronica Henry: Omenatarha (7/25)
- Kate Thompson: Kiellettyjen kirjojen lukupiiri (8/25)
- Alexandra Potter: Nelkyt ja nolla (8/25)
- Sarah Lark: Tulivuoren taru📚(8/25)
- Kathleen McGurl: Vallankumouksen kuiskeet (9/25)
- Ruth Jones: Ruoho on aina vihreämpää (9/25)
- Helene Flood: Puoliso🕵(9/25)
- Alan Bradley: Hiljaa keinuu hirttokäysi🕵📚(9/25)
- Janet Skeslien Charles: Anne Morganin kirjaprikaati (10/25)
- Siri Østli: Valoa joulukuussa (10/25)
- Lucinda Riley: Särkynyt sävel (11/25)
- Harriet Constable: Viulisti (11/25)
- Kristy Greenwood: Kunnes kuolema meidät yhdistää (11/25)
- Philippa Ashley: Joulua pakoon (11/25)
- L. T. Shearer: Kissa, joka jäljitti kaappaajan🕵📚(11/25)
- Sally Hepworth: Hyvä sisko🕵(11/25)
- Elin Hildebrand: Joutsenlaulu (12/25)
- Alexandra Potter: Nelkyt ja edelleen nolla (12/25)
- Nita Prose: Mistelimysteeri📚(12/25)
Tietokirjallisuus
- Sanna Wikström (toim.): Uusien mahdollisuuksien vuosi 2026 [kalenteri] (7/25)
- Paulo Coelho & Catalina Estrada: Valo; Kalenteri 2026 [kalenteri] (7/25)
- Louis Ferrante: Borgata; Vallan haastajat (8/25)
- Shaun Walker: Soluttautumisen mestarit; Moskovan uskaliain vakoojaohjelma (8/25)
- Keach Hagey: Optimisti; Tekoälyn pioneeri Sam Altman (8/25)
- Freia Luminka: Lupa olla enemmän; Matka omaan voimaan (8/25)
- Jarkko Kailanto & Eevi Vuoristo: Minun käyttöohjeeni (8/25)
- John Boyne & Tuija Takala(selkom.): Poika raidallisesssa pyjamassa (8/25)
- Mikko Kiiskilä: Vanginvartija (9/25)
- Johanna Elomaa: Noora Hautakangas; Huijarisyndroomasta huolimatta (9/25)
- Mika Ilmén: Immu; Nousut, laskut ja sudenkuopat (10/25)
- Anna Huhtala: Kuohuttava kuolemanrangaistus; Veritekoja ja tuomioita Suomessa 1926-1938 (10/25)
- Heikki Tiilikainen: Lentäjäritari Rolf Winqvist (10/25)
- Simo Liikanen: Jalkaväen viikate; Konekivääri Suomen sodissa (10/25)
- Johanna Huhtamäki & Saana Rossi: 12 väärää ajatusta työelämästä (10/25)
- Harri-Pekka Pietikäinen: Sattuu ihan helvetisti; Opi sietämään kipeitä tunteita (11/25)
- Erik Bertrand Larssen: Alkuvoima (12/25)
- Marie Kondo: KonMari; Iloa säkenöivä tehtäväkirja (12/25)
Crime Time
Kaunokirjallisuus
- Ari Wahlsten: Kuoleman pitkät jäljet (7/25)
- Tuija Lehtinen: Myrkky vesilasissa📚(8/25)
- Kari Häkämies: Venäläinen sopimus📚(9/25)
- Taina Haahti: Aktivisti📚(9/25)
- JP Koskinen: Marraskuun murhaavat myrskyt📚(9/25)
- Tuomas Lius: Rikottu rintama📚(10/25)
- Jukka-Pekka Palviainen: Viimeinen rukous📚(10/25)
- Tapani Bagge: Lyijynharmaa taivas📚(10/25)
Tietokirjallisuus
- Tarja Lappalainen: Myrkkymurhat (9/25)
- Rami Mäkinen & Max Mesa: Mandem; Uuden ajan rikollisjengit Suomessa (9/25)
- Janne Nacci Tranberg & Rami Mäkinen: Pahan arkkitehdit; Tosikertomus Helsingin alamaailmasta (10/25)
Deadline Kustannus
- Raija-Leena Rekilä: Osasto 6; Tositarinoita suljetulta (11.4.)
- Vera Miettinen: Ammuttu poika🎧(28.4.)
- Linda Rantanen: Minkä taakseen jättää (5.5.)
- Kimmo Himberg: aina jää jälki (1.7.)
- Liisa Pellinen: Hiljaisuuden murtajat; Seksuaalirikosten asianajajan kertomuksia oikeussalista (1.8.)
- Jorma Huttunen & Moona Laakso: Uskollinen kuolemaan saakka; Suomalainen poliisina NYPD:ssä (15.8.)
Docendo
Kaunokirjallisuus
- Maria Aalto: Kirjeitä murhakartanosta🕵📚(7/25)
- Sally Page: Kotisiivoojan tarinat (7/25)
- Nicola May: Ferry Lanen sateenkaaret (7/25)
- Helena Immonen: Horros (8/25)
- Skúli Sigurdsson: Mies varjoista🕵(8/25)
- Hélène Gullberg: Suojatti🕵📚(8/25)
- Tom Ryan: Aarteenetsijöiden klubi🕵(8/25)
- Alex Ansamaa: Pelintekijä🕵(9/25)
- Marja Aarnipuro: Sininen ruusu🕵📚(9/25)
- Eeva Eloranta: Yhdeksän karaatin unelmat (9/25)
- Peter James: Kuolleen miehen kasvot🕵📚(9/25)
- Jean-Noël Orengo: Albert Speer; Hitlerin myyttinen rakastaja (9/25)
- Ariel Lawhon: Minä olin Anastasia (9/25)
- Helena Steen: Aviomiehen salaisuus🕵📚(10/25)
- Lilja Sigurdardóttir: Loukku🕵📚(10/25)
- Tim Weaver: Salaisuuksiin hukkunut🕵📚(10/25)
- Caroline de Mulder: Elämän lähde (10/25)
- Pierre Lemaitre: Säteilevä tulevaisuus (10/25)
- Caroline Mitchell: Keskiyön vierailijat🕵📚(11/25)
Tietokirjallisuus
- Keir Giles: Kuka puolustaisi Eurooppaa? Hyökkäävä Venjäjä, uinuva manner (3/25)
- Peter Pomerantsev: Totuudella ei voi taistella valheita vastaan (8/25)
- Anneli Jussila: Alkumetsä; Pentti Linkolan sydänmailla (8/25)
- Nina Järvenkylä & Tina Soini: Soturityttö (9/25)
- Maxim Fedorov: Itsenäisyydestä itsenäisyyteen; Suomi ja Ukraina 1917-1991 (9/25)
- Teemu Potapoff & Tony Tiikanen: Legioonalainen; Muukalainen Kouvolasta (9/25)
- Sari Näre: Sodat esiäitieni silmin (9/25)
- Agilolf Kesselring: Saksan kenraalit Suomessa; Ammattisotilaita vai natseja? (9/25)
- Lasse Laaksonen: Temperamenttia! Sotilasylijohdon tunnehistoria (9/25)
- Jussi Niinistö: Vienan veritie; Kuisman retkikunta Vienan Karjalassa 1918 (9/25)
- Jaana Munck: Kuninkaan leijona; Kustaa III:n hovitallimestari Adolf Fredrik Munck (9/25)
- Hannu Pesonen: Ammattina vakooja; Sankareita, pettureita ja salajuonia (9/25)
- Lasse Lehtinen: Kansallisporvari Peter Fagernäs (9/25)
- Tuomas Marjamäki: Enbuske elämänkerta [sic] (9/25)
- Tuomas Marjamäki & Sari Leskinen: On tapahtunut jotakin hyvää; Juicen ja Sarin yhteinen elämä (9/25)
- Peter Brown & Steven Gaines: The Beatles; Omin sanoin (9/25)
- Ville-Juhani Sutinen: Etnisten kaupunginosien tarinat; Finntownista Tukholman lähiöihin (9/25)
- Tuula Malin: Putinin pihapiirissä II; Venäjän vaikuttamisoperaatioiden välitilinpäätös (10/25)
- Ulrik Skotte: Sateenvarjomurhaaja: Kylmän sodan tappajan jäljillä (10/25)
- Erkki Hujanen & Kari Junkkala: Suuri suomalainen vakoilutapaus (10/25)
- Jaakko Laakso: Punainen takapiru Jaakko Laakso (10/25)
- Tomi Lindblom: Lekamppailuni; Varustelekan Valtteri Lindholm (10/25)
- Pasi Kivioja: Astronauttien luottamusmies Kimmo Nieminen (10/25)
- Juhavaltteri Salminen: Keith Armstrong; Minun tarinani (10/25)
- Teijo Erkinharju & Topi Salmi: Twist Twist (10/25)
- Tom Kankkonen: Suuttumuksen aika; Populismin vastustamaton kutsu (10/25)
- Heidi Holmavuo & Nina Nikkilä: Murhan jäljet (10/25)
- Mauri Leivo: Linnunruokkijan opas; Talvisten pihalintujen tunnistus ja ruokinta (10/25)
- J. K. Tamminen: Valkoinen kotka; Sotarikollinen Milan Lukić (11/25)
- Elizabeth B. White & Joanna Sliwa: Huijarikreivitär; Juutalaisnainen, joka pelasti tuhansia keskitysleiriltä (11/25)
- Katariina Hakaniemi: Hän kuuli lintujen laulavan (11/25)
Ethene
- Heli Susanna Katajamäki: Koiranpennun murinoita🎠📜(8/25)
- Sari Männikkö: Sairas sydän säröillä (2025)
- Anu Tuomari: Palasiksi kiusattu🕵(2025)
F-kustannus
- Ari Leskelä (toim.): HITS 2025 (9/25)
Gaudeamus
- Olli Kleemola: Veteraanit ja suomalainen yhteiskunta; Vaikuttamistyö, arvostus, lainsäädäntö ja tuki 1940-2025 (8/25)
- Sonja Laine, Taina Makkonen & Kirsi Tirri: Lahjakas oppija koulussa (8/25)
- Eeva-Mari Ihantola & Pasi Leppänen: Yrityksen kirjanpito; Liiketapahtumista tilinpäätökseen [7. uudistettu laitos] (8/25)
- Antti Räihä & Petteri Impola (toim.) Varkaudet varhaismodernissa Suomessa (9/25)
- Petra Kuivala, Mikko Ketola & Jyri Komulainen: Roomasta maailman ääriin; Globaali katolisuus (9/25)
- Olli Bäckström: Suursodan unohdetut kasvot; Naiset 30-vuotisessa sodassa (9/25)
- Maria Jokela & Joonas Vanhala (toim.): Gaius Julius Caesar; Rooman diktaattorin monet kasvot (9/25)
- Jukka Korpela: Länsimaisuuden historia; Lännen noususta maailmanjärjestyksen muutokseen (9/25)
- Martin Ubani, Petra Kuivala & Titus Hjelm (toim.): Uskontopuhetta; Uskonnon monet merkitykset (9/25)
- Tiedekulmapokkari: Mitä kuuluu, Suomi? Ihmiset ja yhteiskunta suurten murrosten keskellä (9/25)
- Mika Arola & Sakari Heikkinen: Hyvä, paha valtionvelka; Suomen lainanoton globaali historia (9/25)
- Veli-Pekka Lehtola: Kenen maa, kenen ääni? Saamelaisten ja suomalaisten suhteet esihistoriasta nykypäivään (9/25)
- Pekka Valtonen: Sotienvälinen Suomi; Repivistä riidoista kansakunnan rakentamiseen (9/25)
- Ira Jänis-Isokangas: Kohtalona gulag; Suomalaiset 1930-luvun Neuvostoliitossa (9/25)
- Minna Silver: Elää ja kuolla muinaisessa Jerikossa; Menneisyyden kaupunki arkeologin silmin (9/25)
- Joanna Töyräänvuori & Kirsi Valkama: Historiaan hävinneet; Romahtaneet yhteiskunnat Troijasta Juudaan (9/25)
- Jonna Koponen, Lotta Salin & Pekka Isotalus: Etäjohtaminen ja digitaalinen viestintä (10/25)
- Mona Mannevuo: Väsymyksen aika; Hermovoimattomuudesta aivosumuun (10/25)
- Augustinus: Jumalan valtio I; Kirjat I-X (10/25)
- Tatu Hyttinen & Jasmin Hannonen (toim.): Vihapuhe; Syyt, seuraukset ja kontrollointi (10/25)
- Augustinus: Jumalan valtio II; Kirjat XI-XXII (10/25)
- Anna-Leena Lastikka, Outi Arvola, Jonna Kangas & Monika Haanpää: Avaimia yhteiseen ymmärrykseen; Kieli-, kulttuuri- ja katsomusinklusiivinen pedagogiikka varhaiskasvatuksessa (10/25)
Gummerus Kesä ja Syksy
Kotimainen kaunokirjallisuus
- Nilla Kjellsdotter: Ei sinun lapsesi🕵(5/25)
- Juha Itkonen: Huomenna kerron kaiken (6/25)
- Terhi Kontio: Hollantilainen serenadi (6/25)
- Samuli Laiho: Pelon piiri🕵📚(6/25)
- Pauli Jokinen: Punainen leski🕵📚(6/25)
- Miina Supinen: Rakkauden resepti📚(7-9/25)
- Miina Supinen: Sininen sydän📚(7-9/25)
- Miina Supinen: Nukkeleikki📚(7-9/25)
- Miina Supinen: Riitasointu📚(7-9/25)
- Miina Supinen: Pelinainen📚(7-9/25)
- Sanna Aaltonen: Louhikurun kutsu (8/25)
- Tuuli Salminen: Enimmäkseen käyttökelpoinen (8/25)
- Anni Kuu Nupponen: Auringonkuori (8/25)
- Paula havaste: Elokuu (8/25)
- Esa Sirén: Taisteluosasto Rasi (8/25)
- Anu Ojala: Tarkka-ampuja🕵(8/25)
- Inari Fernández: Vapaus (8/25)
- Selja Ahava: Hän joka syvyydet näki (9/25)
- Eeva Soivio: Kertaalleen kuollut (9/25)
- Eppu Nuotio: Hevosenkenkä📚(9/25)
- Satu Manninen: Kaktuksen hedelmät (9/25)
- Niillas Holmberg: Naarattu (9/25)
- Aamos Honka: Viides artikla🕵📚(10/25)
- Petja Lähde: Kolme kärkeä🕵📚(10/25)
- Samuli Laiho: Taistelukärki🕵📚(11/25)
Käännetty kaunokirjallisuus
- Lucy Score: Riley Thorn ja murha naapurissa (3/25)
- Andrev Walden: Miehenpuolet (4/25)
- Marie Aubert: Enhän minä ole sellainen (5/25)
- Clare Leslie Hall: Missä maa murtuu (5/25)
- Abby Jimenez: Yhden kesän juttu (5/25)
- Dilly Court: Rockwoodin kronikat 1; Onnettaren tytär🎧(5/25)
- Dilly Court: Rockwoodin kronikat 2; Unelmahäät🎧(5/25)
- Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen (6/25)
- Dilly Court: Rockwoodin kronikat 3; Sisupussi🎧(6/25)
- Sofija Andruhovytš: Amadoka I; Romana ja Uljana (7/25)
- Jasmine Mas: Herkuleen veri (7/25)
- Dilly Court: Rockwoodin kronikat 4; Sunnuntailapsi🎧(7/25)
- Dilly Court: Rockwoodin kronikat 5; Valkea morsian🎧(7/25)
- Cecelia Ahern: Tuhansin eri tavoin (8/25)
- Dilly Court: Rockwoodin kronikat 6; Vaaralliset unelmat🎧(8/25)
- Richard Powers: Alkumeri (9/25)
- Ingeborg Arvola: Villien tuulten ranta📚(9/25)
- Clare Mackintosh: Valheiden virrat🕵📚(9/25)
- Anna Jansson: Kadonneet tytöt🕵📚(9/25)
- Camilla Grebe: Pimeyden polut🕵📚(10/25)
- Anna Jansson: Joulun ihme📚(10/25)
- Julia Chapman: Kadonneiden lampaiden arvoitus📚(10/25)
- Nicolas Feuz: Filatelisti🕵📚(11/25)
- Julia Chapman: Aviomiehen arvoitus (12/25)
Fantasiaa ja romantiikkaa
- Christine Marion Fraser: Rhanna myrskyssä🎧📚(8-11/25)
- Christine Marion Fraser: Muukalainen saarella🎧📚(8-11/25)
- Christine Marion Fraser: Rhannan arvoitus🎧📚(8-11/25)
- Saara El-Arifi: Cursebound; Kohtalon vangitsemat📚(9/25)
- Laurie Gilmore: Kahvila Pumpkin Spice📚(9/25)
- Jenny Colgan: Häät suolaisten tuulten saarella(9/25)
- Jenny Colgan: Pariisin ihanin suklaakauppa🎧(9/25)
- Nora Roberts: Ajatusten vanki (9/25)
- Jenny Colgan: Täydellisen joulukirjan metsästys (10/25)
- Lucy Score: Riley Thorn ja luuranko kaapissa (10/25)
- Sarah J. Maas: Liekin ja varjon huone📚(11/25)
- Natalie Normann: Hämäräpeliä🎧📚(11-12/25)
- Natalie Normann: Meren hopea🎧📚(11-12/25)
- Natalie Normann: Kaikuja menneisyydestä🎧📚(11-12/25)
- Natalie Normann: Uusi päivä🎧📚(11-12/25)
Jännitystä
- Douglas Preston & Linacoln Child: Kuoleman säkeet📚(5/25)
- Nora Roberts: Noiduttu peili (5/25)
- Emmy Abrahamson & Hanna Jedvik: Taiteilijan kuolema (6/25)
- Anna Jansson: Angelika Lagermark 3; Rakkauden harha-askelia📚🎧(6/25)
- Julia Chapman: Viherlaakson etsivät 4; Myrkyn arvoitus📚🎧(6/25)
- Denise Rudberg: Dancing Queen (7/25)
- Carla Kovach: Hauraat luut📚🎧(7/25)
- Anna Jansson: Angelia Lagermark 4; Odottamaton rakkaustarina📚🎧(7/25)
- Sophie Stava: Kaikki nuo valheet (8/25)
- Michael Connelly: Piinaava odotus (8/25)
Tietokirjallisuus
- G. T. Karber: Murha! Osa 2; 100 mysteeriä nojatuolietsiville (4/25)
- Merja Mähkä & Julia Thurén: Rikas, rakas, köyhä, varas; Rahanjako parisuhteessa (5/25)
- Marko Leppänen & Adela Pajunen: Luonnon rytmissä yli vaikeiden aikojen; VUodenajoista ja vuorokaudenajoista (5/25)
- Kalle Pekkanen: Kauhistunut kynä; Kaikkien aikojen parhaat koululaisvitsit 3🎠🎧(5/25)
- Paavo Teittinen: Pitkä vuoro; Kuinka moderni orjuus juurtui Suomeen (8/25)
- Laura Pörsti: Antiliikkuja; Miten liikunnan vihaaja yritti oppia liikkumaan (8/25)
- Ichiro Kishimi & Fumitake Koga: Kaikkien ei tarvitse pitää sinusta; Vapaudu muiden odotuksista ja uskalla olla oma itsesi (8/25)
- Emma Holten: Kuluerä; Mikä on hoivan arvo (8/25)
- Caroline Darian: Et ole enää isäni; Gisèle Pelicot’n tyttären tarina (8/25)
- Mel Robbins & Sawyer Robbins: Let Them-teoria; Elämän mullistava menetelmä, josta miljoonat puhuvat (8/25)
- Timo R. Stewart: Palestiina ja Israel; Historia karttoina (9/25)
- Anthony Passeron: Tartunta (9/25)
- Philippe Boxho: Mitä kuolleet kertovat; Oikeuslääkärin tositapauksia (9/25)
- Veijo Wirén: Ristikkovuosi 2026 (9/25)
- Minna Eväsoja: Rakkauden merkit; perheestä, parisuhteesta ja avioliitosta japanilaisittain (10/25)
- Janiina Lammi: Tiikeri; Erityisen tytön tarina🎧(10/25)
- Beatrice Karinsdotter: Eksyneiden sielujen lahko; Vuoteni tantrakultin sisäpiirissä (10/25)
- G. T. Karber: Murha! Osa 3; 100 mysteeriä nojatuolietsiville (10/25)
- Sanna Marin: Toivo on tekoja (11/25)
- Mirkka Torikka & Mervi Pakka: Positiivinen; Minä + hiv (11/25)
Katso ilmestyvät pokkarit suoraan kuvastosta.
Haamu
- Mervi Heikkilä & Anne Leinonen: Lumottu pikajuna; Kirjoita lyhyesti (9/25)
- Marko Hautala & Sanna-Leena Knuutila(selkom.): Kuokkamummo [selkokirja] (10/25)
Hertta
Lapset
- Ralf Butschkow: Älä ravista tätä kirjaa! (6/25)
- Suzanne Lang & Max Lang(kuv.): Kiukkuinen apina ei pelkää (7/25)
- Sinituuli Viljanen: Naapparit karkuteillä📚(8/25)
- Anniina Tarasova & Valpuri Kerttula: Rosvopossu Rouskis ja hirveä herkkuhässäkkä📚(8/25)
Nuoret
- Katri Alatalo & Riikka Tuohimetsä(selkomuk.): Kesäkuu (8/25)
- Edith Arkko: Samira/Ninni (10/25)
Young Adult (YA)
- Seanan McGuire: Ovi joka sydämessä📚(10/25)
Aikuiset
- Anne Muhonen: Särkyneen sydämen korjaussarja (9/25)
- Jacqueline Harpman: En ole koskaan tuntenut miehiä (10/25)
Icasos
- Marja-Leena Lempinen: Muistojen vartija (9/25)
- Leo Makkonen: Illuusio ja elämä📜(9/25)
- Leena Ståhlberg: Nirppu-sirkus🎠(9/25)
- Marja-Leena Tiainen: Englantilainen aamiainen (9/25)
Into
Kaunokirjallisuus
- Aura Koivisto: Lahottajat (5/25)
- Pip Williams: Kirjansitoja (5/25)
- Ellie Midwood: Auschwitzin viulisti (6/25)
- Laura Suomela: Ruusuja ja risteyskohtia📚(6/25)
- Risto Isomäki: Krakenin saari (8/25)
- Elina Kahla: Gulagin viisas (8/25)
Jännitys
- Tatiana Elf: Huijari (5/25)
- Heine Bakkeid: Kuoleman lautturi📚(6/25)
- Kati Routa: Kuollut karkuteillä📚(6/25)
- Jonas Moström & Arne Dahl: Arkkitehti (8/25)
True crime
- Sirkkaliisa Huhtala: Pimeä puoli; Kuuden naismurhaajan tarinat🎧(6/25)
- Pauli Jokinen: Bodominjärven mysteeri (6/25)
Lapset ja nuoret
- Ilkka Olavi & Kai Vaalio: Agenttimummo ja villi rollaattori📚(5/25)
- Nina Brochmann & Ellen Støkken Dahl: Poikakirja (8/25)
Täyttökirja
- Aija Salovaara: Erokirja (8/25)
Historia & elämäkerrat
- Kirsi Siren: Kirsi Siren – Elämäni näytökset (5/25)
- Evin Cetin & Jens Liljestrand: Jengisotien kasvot (5/25)
- Rob Sheffield: Taylor Swift; Popin vallankumous (6/25)
- Laura Juntunen & Tii Judén: Koti kadulla (6/25)
- Tarja & Kai Hirvasnoro & Tuula Visa: Huijareidenpaljastaja (8/25)
- Outi Airola: Äiti Airolan parempi maailma (9/25)
- Jukka Vuorio: Isät meidän (9/25)
- Kimmo Kiljunen: Rajalla; Suomen selviytymistarina (9/25)
- Sarah Helm: Naisten keskitysleiri (9/25)
- Antto Terras: Valheellinen elämä (10/25)
Tieto
- Janne S. Kotiaho, Sanna Karkulehto, Kyösti Ylikulju & Helmi Jyrkkänen (toim.): Sivistyksen vuoksi (7/25)
- Jessica Haapkylä: Itämeri (8/25)
- Pekka Kauppi: 8 tapaa parantaa metsien hiilinielua (9/25)
- Jouko Marttila: Metsänomistajan käsikirja (9/25)
Hyvinvointi
- Alanna Collen: 10% ihminen (9/25)
Jalava
- H. P. Love craft: H. P. Lovecraftin parhaat (5/25)
- Brandon Sanderson: Usvasyntyinen; Usvasyntyinen [2. tarkistettu laitos]📚(5/25)
- Brandon Sanderson: Ylenemisen kaivo [2. tarkistettu laitos]📚(5/25)
- Brandon Sanderson: Ajan sankari [2. tarkistettu laitos]📚(5/25)
- William Patterson & Sydney Jordan: Jeff Hawke; Ihmiskoe💥📚(9/25)
- Peter O’Donnell, Jim Holdaway & Enrique Badía Romero: Modesty Blaise; Huipputason petturi💥📚(9/25)
- Frank Hampson & Don Harley: Avaruuspilotti Dan Dare; Purppurakuolema💥(9/25)
Johnny Kniga
- Demi Moore: Läpikotaisin; Muistelmat (5/25)
- Jo Nesbø: Suden hetki🕵(6/25)
- PJ Harrison: Gallagher; Tuhkasta nousee Oasis (6/25)
- Anne Moilanen: Uhma (8/25)
- Rosanna Fellman: Pietarsaari, jota kukaan ei halua📜(8/25)
- Seppo Lampela: Geronimo (8/25)
- Elina Saksala: Atte Blom; Mies Love Recordsin takana (8/25)
- Meelis Lao: Viron mafian kummisetä (8/25)
- Anna Kortelainen: Stadin väkeä (8/25)
- Perttu Könönen & Janne Huuskonen: Syyttäjä I (9/25)
- Mia Jussinniemi: Ella Tobin; Amfetamiinikauppias (9/25)
- Jake Adelstein: Viimeinen Yakuza; Elämää Japanin alamaailmassa (9/25)
- Tim Kennedy & Nick Palmisciano: Kaikki sotani; Afganistanissa, UFC-kehässä ja itseni kanssa (9/25)
- Markku Uhari, Petri Eronen & Seppo Mikkola: Suomalaispoliisina Pietarissa (10/25)
- Jessika Aro: Putinin USA; Näin Venäjä hajottaa ja hallitsee Yhdysvalloissa (10/25)
- Omos ”Opa”Okoh & Esa Salminen: Pimeän verkon paronit; Suomalaisen huumekaupan uusi sukupolvi (10/25)
- Kim Berglund, Daniel Fridell & Theodor Lundgren: Tunnusta tai kuole; Eloonjäämistaistelu thaimaalaisessa kuolemansellissä (11/25)
Kairaamo
- Kateřina Tučková: Viimeiset jumalattaret (5/25)
- Miloš Urban: Seitsemän kirkkoa (5/25)
Karisto
Kaunokirjallisuus
- Caroline Säfstrand: Meren tyttären salaisuus (5/25)
- Timo Sandberg: Surmasatama🕵📚(5/25)
- Piia Helander: Helios🕵(6/25)
- Kirsi Pehkonen: Pikkasen pulassa📚(6/25)
- U. M. Susimetsä: Hämeen linnan Kerttuli📚(6/25)
- Rachael Lucas: Kesä Applemoressa📚(6/25)
- Tuuli Kivijoki: Kuulaita kesäöitä Lemmenlahdella📚(7/25)
- Åsa Liabäck: Siirtolapuutarhaunelmia📚(7/25)
- Nelli Hietala: Lainalempeä📚(8/25)
- Emily Henry: Suurenmoisen upea elämä(8/25)
- Markku Hattula: Talvisodan kahdet kasvot (9/25)
- Jari Lappalainen: Piikkirykmentin ritari (9/25)
- Ann Cleeves: Kiven varjo🕵📚(9/25)
- Minna Haapasalo: Parioviunelmia📚(9/25)
- Lyla Sage: Done and Dusted; Takaisin satulaan📚(9/25)
- Kirsi Pehkonen: Jylhäsalmen tähtiyöt📚(9/25)
- Holly Jackson: Rachel Pricen paluu🕵(10/25)
- Rachael Lucas: Joulu Applemoressa📚(10/25)
- Anu Joenpolvi: Lumienkeleitä Rantakylässä📚(10/25)
- Tuuli Kivijoki: Kimaltelevia hankia Lemmenlahdella📚(10/25)
- Caroline Säfstrand: Onnellisten joulujen kerho (10/25)
- Lee & Andrew Child: Pakotie🕵📚(11/25)
Fantasia
- Holly Black: Vangin valtaistuin📚(9/25)
- Jennifer L. Armentrout: Kultaluinen kruunu📚(10/25)
- Travis Baldree: Kirjakauppoja ja kirouksia📚(10/25)
Perheen pienimmät
- Mila Teräs & Satu Kettunen(kuv.): Simpukkakaupunki (5/25)
- Maria Kuutti & Saara Söderlund(kuv.): Onni ja Aada kylpylässä (9/25)
- Anneli Kanto & Noora Katto(kuv.): Varzan, Virtasten valtias (10/25)
Viskarit ja eskarit
- Mila Teräs & Ninka Reittu(kuv.): Liljan lumitanssi (9/25)
Alakouluikäiset
- Markku Karpio & Tiina Konttila(kuv.): Sudenpentu yöretkellä (5/25)
- Maria Kuutti & Mirjami Manninen(kuv.): Kolme kaverusta ja frisbeegolf (5/25)
- Simon Mugford & Dan Green: Futistähdet; Kerr (6/25)
- Taru Viinikainen & Anton Lipasti(kuv.): Korikonnat; asenne ratkaisee (7/25)
- Tuula Kallioniemi & Virpi Penna(kuv.): Riehureput; Viekas vierailija (9/25)
- J. S. Meresmaa & Emma Rautala(kuv.): Hirviöhoitola; Vikkela vetikko (9/25)
- Stephanie Turnbull &Kuo Kang Chen(kuv.): Luen itse; Aurinko, Kuu ja tähdet (9/25)
- Rebecca Gilpin & Patrizia Donaera(kuv.): Luen itse; Vaarallisia eläimiä (9/25)
- Fiona Patchett & Tetsuo Kushii(kuv.): Luen itse; Meren alla (9/25)
- James Maclaine & Jenny Cooper(kuv.): Luen itse; Pandat (9/25)
- Holly Webb: Muru kiipelissä (9/25)
- Simon Mugford & Dan Green: Futistähdet; Bellingham (9/25)
- Simon Mugford & Dan Green: Futistähdet; Koko maailma (10/25)
Nuorten kirjat ja YA
- Kalle Veirto 6 Jari Paananen(kuv.): Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka ja tubettajan tapaus (5/25)
- Jukka-Pekka Palviainen: Älä panikoi, Kosonen (5/25)
- Arne Lindmo: Pelkovaara; Varislinnan salaisuus (6/25)
- Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa (6/25)
- Markus Ikola & Jii Roikonen(kuv.): Jasu; Holtitonta hosumista (9/25)
Kieletär
- Katherine Nedrejord: Kuka minä olen jos sinä yhtäkkiä katoat? (5/25)
Kirjapaja
Kaunokirjat
- Rob Hart: Anonyymit ammattitappajat🕵📚(8/25)
- Kelsey Cox: Valehtelijoiden juhlat🕵(9/25)
- Claire Douglas: Väärä sisar🕵(10/25)
- Ito Ogawa: Paperikauppa Tsubaki (10/25)
Hyvinvointi, terveys
- Reijo Laatikainen: Parasta ruokaa aivoille; Ravinto muistisairauksien ehkäisijänä (10/25)
Elämäkerrat ja muistelmat
- Heimo Hatakka: Luomiskertomus; Jaakko Löytyn ja Kaija Pispan elämä (7/25)
Runo- ja lahjakirjat
- Anna-Mari Kaskinen: Aarteita vanhuuden varalle (8/25)
- Minna L. Immonen: Tärkeiden päivien kirja; Merkkipäiviä ja muuta muistettavaa (9/25)
Elämäntaito, hyvinvointi
- Minna Martin: Hengitä tämä hetki; 52 korttia rauhoittumiseen [korttipakka] (9/25)
Harrasteet
- Jan Södersved: Tunnista 100 lintulajia (10/25)
- Gareth Moore & Laura Jayne Ayres: Kuka on huijari? Ratkaise pulmat ja paljasta petos (6/25)
- Masako Moyer Van Dee: Kawaii Kaiju; Piirretään söpöjä hirviöitä (9/25)
Kalenterit
- Tommy Hellsten: Luota, uskalla, unelmoi; Kalenteri 2026 (8/25)
- Anna-Mari Kaskinen, Tapio Luoma & Miikka Ruokanen: Sanan aika 2025-2026; Raamattua vuoden jokaiselle päivälle (9/25)
Kosmos
Kotimainen kaunokirjallisuus
- Anna Äärelä: Mene mene mene🕵(8/25)
- Johanna Valjakka: Klinikka O (9/25)
- Mariia Niskavaara: Ester, teurastaja (10/25)
Käännöskirjallisuus
- Leonora Carrington: Kuulotorvi (9/25)
- Eva Baltasar: Boulder (9/25)
- Ali Smith: Gliff (11/25)
Tietokirjallisuus
- Sophie Gilbert: Tytöt vs. tytöt (8/25)
- Elina Innanen: Vegaanin joulukirja (9/25)
- Selja Ahava & Emma Puikkonen: Rakennenautintoja (9/25)
- Christine Webb: Erityisin eläin; Kuinka ihmislaji oppi uskomaan omaan ylivertaisuuteensa (10/25)
- Joonas Pesonen: Penisyklopedia; Opas miesten seksuaalisuuteen (10/25)
- Sita Salminen: 52x; Uudenlainen päiväkirja [täytettävä kirja] (10/25)
- Sita Salminen: Sitan kalenteri 2026 [kalenteri] (10/25)
Kumma-kustannus
- Ron Keres: Tämä kirja on täydellinen! (13.8.)
- Ralph Lazar: Perjantai – Jäätävä jäätelökonehirviö (22.8.)
- Cori Doerrfeld: Kani, joka kuunteli (27.8.)
- Aaron Reynolds & Peter Brown(kuv.): Karmivat kalsarit!📚(2.9.)
- Ron Keres: Hurjista hurjin yöjuttu (5.9.)
- Matt McMann: Pako kauhujen kartanosta📚(11.9.)
- Christa Tammenluoto & Tuomas Korpi(kuv.): Hampus ja Vampus metkuviltin matkassa (17.9.)
- Christa Tammenluoto & Tuomas Korpi(kuv.): Säpinää sukkiin, Hampus ja Vampus! Seikkailutaitokortit [korttipakka] (17.9.)
- Sanna Tuovinen & Marjo Nygård(kuv.): Taikatassu ja talven ihme; satuhierontatarina (30.9.)
- Julia Pöyhönen & Heidi Livingston: Kaikki järjestyy; Opas omaan mieleesi (9.10)
- Julia Pöyhönen & Heidi Livingston: Miu päättää itse (9.10.)
Kustannus-Mäkelä
Kotimaiset lastenkirjat
- Metsämarja Aittokoski: PIkkuli oppii kaveritaitoja (8/25)
- Rasaliina Jänö & Anu Pensola: Lulu ja Piko – Lemmikkikuume (8/25)
- Tittamari Marttinen & Tiina Konttila: Tuisku ja kultaisen ankkurin arvoitus (8/25)
- Heli Koskinen & Mari Luoma: Zeta; Pelisuunnittelun mestariksi (8/25)
- Virve Sammalkorpi & Matias Teittinen: Ympyräiset ja joulun taikapiiri (10/25)
- Sirpa Sironen-Hänninen & Anita Polkutie: Sormenpäissä talven taika (10/25)
- Heidi Viherjuuri & Nadja Sarell: Hilja ja leijonan isoveli (10/25)
- Tiina Sarja, Mikko Posio & Henna Ryynänen: Mitä tekoäly tekee?
Kotimaiset nuortenkirjat
- Hanna Kökkö: Aron Vala ja aaveraiteet; Virhekartasto 1 (10/25)
Lasten kuvakirjat
- Martin Handford: Missä Vallu? Aavemainen valoseikkailu (8/25)
- Fiz Osborne & Tim Budgen: Kikattelevat kummitukset (8/25)
- Alice Hemming & Nicola Slater: Aurinkovoro (8/25)
- Karl Newson & Nia Havilliard: Suuri pähkinäjahti (8/25)
- Fiona Barker & Christine Pym: En yhtään tykkää pimeästä (8/25)
- Thomas Docherty: Kuutyttö (8/25)
- Amy Grimes: Merten syvyyksissä (8/25)
- Lu Fraser & Kate Hindley: Pikku jakki. Pieni mutta pippurinen (8/25)
- Frances Stickley & Jessica Ciccolone: Ketun bestistesti (8/25)
- Hollie Hughes & Ben Mantle: Pysy aina vierelläni (8/25)
- Frances Stickley & Alice McKinley: Pelko pois, nalle (8/25)
- Nicola Kinnear: Pörri voittaa pelkonsa (8/25)
- David McKee & Marysia Milewski: Elmeri ja valkoinen karhu (8/25)
- Lars Mæhle & Lars Rudebjer: Hirmuliskojengi ja tulivuori (8/25)
- N/A: Ken pelkäisi pimeää (8/25)
- N/A: Lumivalmentajat (8/25)
- Smriti Halls & Lucy Fleming: Kurre kahmii kaiken (8/25)
- Jane Chapman: Ei tässä näin pitänyt käydä (8/25)
- Alex Latimer & Phillip Cullen: Hirrveän kiltti lohikäärme Loimu (8/25)
- Becky Wilson & Alex Patrick: Anna pepun paukkua (8/25)
- Anna Brooke & Adam Ming: Apua! (8/25)
- Jan Fearnley: Koiravaari Kalle (8/25)
- Giles Andreae & Nick East: Eläinten ikioma boogie-woogie-bändi (8/25)
- Lu Fraser & Kate Hindley: Pieni puuhakas majava (8/25)
- Sam MᶜBratney & Anita Jeram: Kaikki ovat yhtä rakkaita (8/25)
- Alison Green & Axel Scheffler: Tervetuloa. Kirja ystävyydestä (8/25)
- Katharina Mauder & Nikolai Renger: Joululuolassa on vielä tilaa (10/25)
- Britta Sabbag & Igor Lange: Malttia, kiukkukärsä! (10/25)
- Lars Mæhle & Lars Rudebjer: Pienten oma hirmuliskojengi; Joulupuuhissa (10/25)
- Anja Eriksson, Sara Ruder & Elin Hägg: Tellun korjaamo; Kaivuri (10/25)
Katselukirjat
- Axel Scheffler: Etsi ja löydä halloween-vieraat (8/25)
- Ian Whybrow & Axel Scheffler: Nallen jouluseikkailu [vetoluukkukirja] (8/25)
- Ingela P. Arrhenius (kuv.): ISO pieni sanakirjani; Joulu (8/25)
- Julia Donaldson & Axel Scheffler: Jäniksen juhlamekko (8/25)
- Axel Scheffler: Peten ja Pulmun iltapuuhat (8/25)
- David McKee: Elmerin päivä (8/25)
- David McKee: Elmerin ystävät (8/25)
- Maria Nilsson Thore: Kolmikon katselukirja; Hiirut karkuteillä (8/25)
- Eva Eriksson & Lisa Moroni: Julian katselukirja (8/25)
- Axel Scheffler: Pete ja Pulmu telttailevat (10/25)
- Lucy Cousins: Missä leppäkerttu luuraa, Maisa? (10/25)
- Lucy Cousins: Mikä täällä kurnuttaa, Maisa? (10/25)
Helppolukuiset
- Katja Richert & Carola Sturm: Kaksi kaverusta ja temppuileva pentu (8/25)
- Stütze & Vorbach & Michael Böhm: Seikkailu dinomaassa (8/25)
- Vanessa Walder & Alexandra Helm: Tähtikeijun suuri tehtävä (8/25)
- Sabine Giebken & Isabelle Göntgen: Ystäväni islanninhevonen (8/25)
- Damian Harvey & Srimalie Bassani: Hauska päivä rannalla (8/25)
- Katie Dale & Gustavo Mazali: Koira koulussa (8/25)
- Lin Hallberg & Jonna Björnstjerna: Ella uskaltaa (8/25)
- Magnus Ljunggren & Johanna Kristiansson: Lasermiekka (10/25)
- Marie Oskarsson & Helena Bergendahl: Korista ja kinaa (10/25)
- Magnus Ljunggren & Johanna Kristiansson: Rakettilento (10/25)
- Jenny Alm Dahlgren & Lovisa Lesse: Lennin linnut (10/25)
- Barbara Rose & Alica Räth: Vellamo ja kadonnut valokivi (10/25)
- Sabine Giebken & Joachim Krause: Nuuhkiva pelastuspartio (10/25)
- Karl Olsberg & Philipp Ach: Nano ja kiukkuinen hiipijä (10/25)
- Sabine Giebken & Nadine Reitz: Rilla ja yllätysten hevonen (10/25)
- Stütze & Vorbach & Philipp Ach: Kolme ninjaa ja kuolematon keisari (10/25)
- Katie Woolley & Hannah McCaffery: Pingviinien kelkkakisa (11/25)
- Sue Graves & Tania Rex: Korkea kirahvi (11/25)
Satukirjat
- Katja Reider & Dirk Hennig: Komisario Tassu – Metsälammen sotkuinen juttu (10/25)
- Debi Gliori: Naulakeitto ja muita hassunkurisia satuja (8/25)
Lasten tietokirjat
- Tanya Emelyanova (kuv.): Iloinen maalauskoulu (8/25)
- Gecko Keck: Lasten suuri piirustuskoulu; Eläimet. Harjoituskirja (8/25)
- Julia Barwell, Neeta Lakhani & Nigel Baines: Mitä on DNA? (8/25)
- Maria Sundin: Hevoset ja minä (8/25)
- Lisa Ernemar & Jenny Dahlberg: Täyttä faktaa! Hampaat (10/25)
Tietokirjat
- Lotta Lundin: Loistavat sukat (10/25)
- Jeanette Bøgelund Bentzen: Sadun säihkettä virkkuukoukulla (10/25)
- Walter T. Foster (toim.): Näin piirrät sarjakuvaa, mangaa ja fantasiaa; Harjoituskirja (10/25)
- Auli Hurme-Keränen (suom.): Piirtäjän pikastartti; Piirtämisen perusteet (10/25)
- Auli Hurme-Keränen (suom.): Piirtäjän pikastartti; Eläimet (10/25)
Kvaliti
Lasten kuvakirjat
- Nicholas Oldland: Retki joka laiskotti (6/25)
- Maria Kuutti & Saara Söderlund(kuv.): Onni ja Aada metsäretkellä (6/25)
- Cathy Ballou Mealey & Kelly Collier(kuv.): Kurre & Late; Vauhdikas suolakurkkupäivä (6/25)
- Selemonas Paltanavičius & Reda Tomingas(kuv.): Kolme pientä jalkaani (6/25)
- Elina Ellis: Oletko nähnyt norsua? (6/25)
- Mikko Kunnas (suom.): Franklin ja parhaan ystävän ongelma (7/25)
- Mikko Kunnas (suom.): Franklin tuntee olonsa kotoisaksi (7/25)
- Ashley Spires: Maailman mahtavin tiimi (7/25)
- Mikko Kunnas: Eläintohtori Wuffe ja Olli Oranki (7/25)
- Mikko Kunnas & Markku Majaluoma: Albi ja levoton matkasänky (8/25)
- Mikko Kunnas & Markku Majaluoma: Albi ja pohjaton pönttö (8/25)
- Thomas Brunstrøm & Thorbjørn Christoffersen(kuv.): Eetu auttaa (9/25)
- Thomas Brunstrøm & Thorbjørn Christoffersen(kuv.): Eetu tienaa rahaa (9/25)
- Elisabet Aho & Salli Parikka-Wahlberg(kuv.): Liisi ja Joulupukki (9/25)
- Indrė Pavilonytė: Pikkulepakon joulu (9/25)
- Thomas Brunstrøm & Thorbjørn Christoffersen(kuv.): Sallin isä lähtee luontoon📚(10/25)
- Thomas Brunstrøm & Thorbjørn Christoffersen(kuv.): Sallin isä on tosi nolo📚(10/25)
- Mikko Kunnas: Noksu retkellä (10/25)
- Tapani Bagge & Jusa Hämäläinen(kuv.): Kuinka Tahvo ja Bella ystävystyivät📚(10/25)
- Kelly Collier: Heikin joukkue (11/25)
- Joyce Grant & Kathleen Marcotte(kuv.): Voiko se olla totta? Huomaa valeuutiset ja tarkista faktat (11/25)
- Kerri Kokias & Carey Sookocheff(kuv.): Sinä voit olla… (11/25)
Lastenromaanit
- Maami Snellman: Soittorasia (6/25)
- Marvi & Merja Jalo & Reija Kiiski(kuv.): Onnenkepparit; Keppariretki📚(7/25)
- Maami Snellman & Sari Airola(kuv.): Tutta ja pentukoulu (8/25)
- Marvi & Merja Jalo & Reija Kiiski(kuv.): Unelmakoirat; Tanssiva Lenita📚(8/25)
- Merja Jalo & Kristiina Mäkimattila(kuv.): Sotakoira Lex; Panssariprikaati iskee📚(8/25)
- Merja Jalo & Reija Kiiski(kuv.): Kotikulman etsivät; Ottakaa varas kiinni📚(9/25)
- Merja Jalo & Eeva Tötterström(kuv.): Terapiatalli Ponimaa; Palasista koottu (9/25)
- Merja Jalo & Kristiina Mäkimattila(kuv.): Lentävä nuoli; Älä hellitä Leo!📚(10/25)
Nuorten kirjat
- Merja Jalo: Nummelan ponitalli; Husaari katoaa📚(9/25)
- Harri Veistinen: Alienin muistelmat osa 2📚(11/25)
Lasten Keskus
Kuvakirjat
- Brigitte Weninger & Eve Tharlet(kuv.): Pasi puutarhurina (2/25)
- Gareth Ryans: Kummitus, joka ei saanut unta (8/25)
- Alexandra Helm (kuv.) & Ruby van der Bogen: 101 dinoa; Ja kaikki mitä olet ikinä halunnut niistä tietää (9/25)
- Marketta Pyysalo & Marjo Nygård(kuv.): Siili, joka oli mahtava (10/25)
- Emili Tullila: Tsup ja päläpälä-Leppis (10/25)
- Katri Kirkkopelto: Molli ja hölöttävät möröt (11/25)
Katselukirjat
- Lara Bryan & Nia Tudor(kuv.): Traktori; Pieni kurkistuskirja (8/25)
- Venla Poskela: Vauvan iloinen eläinkirja (8/25)
- Kalle Nuuttila & Riku Ounaslehto(kuv.): Äkkää ja tökkää; Lemmikit (10/25)
- Johnny Dyrander: Mutkamatka; Kaupungissa (10/25)
Tietokirjat
- Tuula Korolainen, Riitta Tulusto & Maija Hurme(kuv.): Lasten oma vuosikirja (8/25)
- Emma Jansson: Luontopolulla; Eläinpoikaset (10/25)
- Sarah Hull & Hannah Abbo(kuv.): Et ikinä arvaa tätä kaikkea ötököistä (10/25)
Like
- Karin Slaughter: Siksi valehtelimme🕵📚(5/25)
- Mattias Edvardsson: Viimeinen piilo🕵📚(5/25)
- Johanna Mo: Niittoheinä🕵(6/25)
- Meri Mort: Magia; Voimakorttipakka [korttipakka] (6/25)
- Joonas Rinta-Kanto: Fok_it; Muista uskoa unelmiisi💥(8/25)
- Tommi Liimatta: Manse; Södikan kausi🎓(8/25)
- Janne Flinkkilä: Pedro [jättipokkari]🎓(8/25)
- Antti Hautamäki: Näe asiat uudessa valossa🎓(8/25)
- Meri Mort: Minun magiani🎓(8/25)
- Timo Isoaho: Children of Bodom🎓(8/25)
- Sara Al Husaini: Kenelle maa kuuluu (9/25)
- Antti Reini: Kaunis mahdottomuus (9/25)
- Wendy Holden: Auschwitzin opettaja (9/25)
- Jason Rekulak: Teddy🕵(9/25)
- Jarkko Vehniäinen & Marja Lappalainen: Kamala luonto; Eläimenfilosofiaa💥(9/25)
- Pertti Jarla: Fingerporin koko kuva 13; Ykkösfani💥(9/25)
- Joan Didion: Merkintojä Johnille🎓(9/25)
- Timo Kalevi Forss: Mikko Saarela; Eppu normaalin sanoittajamestarin tarina🎓(9/25)
- Pertti Jarla: Fingerporin talvirieha💥(10/25)
- Aki Ollikainen: Tattarisuon noitapiiri🎓(10/25)
- Kimmo Aroluoma: viimeinen kiertue🎓(10/25)
- Ozzy Osbourne: Viimeinen voitelu🎓(10/25)
- Marko Annala: Ylva (12/25)
Moebius
- Juan Jacinto Muñoz-Rengel: Rakkauden kapasiteetti (2025)
- Vladimir Nabokov: Huomaa aina harkeliinit! (2025)
Momentum-kirjat
Romaanit ja novellit
- Anna Vuori: Mentori🕵(6/25)
- Marja-Liisa Kakkonen: Fiona (7/25)
- Essi Ruohola: Hämä-hämähäkki🕵(7/25)
- Tuula Väyrynen: Satasen sukusalaisuus (7/25)
- Susanna Arminen: Kristallisinfonia (8/25)
- Ville Mutka: Menestyjän käsikirja (8/25)
- Aleksi Ikonen: Maailmanpeitto (9/25)
- Raimo Jokisalmi: Tuhannen kapakan kautta; ravintolamuusikon tie (9/25)
- Janne Jalkanen: Sivusta; elämää ja eritteitä (9/25)
Tietokirjat
- Jaakko Hernesniemi: Kuusituhatta matkaa (8/25)
- Elina Reenkola: Nainen ja luovuus (8/25)
- Tuomas Möttönen: Viipurista viisii; Evakkoyritykset Suomea rakentamassa (10/25)
- Michael Sundstén: Suomikiekon tähtikartasto (10/25)
Lapset ja nuoret
- Anna-Maija Hella: Leevi ja leppälintu (4/25)
- Anna-Marie Rusko & Anna Helminen(kuv.): Elias avaa lukemislukon (8/25)
- Minna Keränen: Pelastusoperaatio Haukka (8/25)
Moreeni
- Lumi Karmitsa: Villit vanttuut & vallattomat villasukat 2 (5/25)
- Heli Valaja: Uusi keramiikkakirja (8/25)
- Niina Laitinen: Villasukkavalssi (8/25)
- Muumilaakson neuleet (9/25)
- Janina Kallio: Lumoavat neulehuivit; by Woolenberry (9/25)
- Pirjo Iivonen: Neulo sukkia jämälangoista (9/25)
Myllylahti
Kaunokirjallisuus
- Jaana Lehtiö: Aamu iltaa julmempi🕵(8/25)
- Tero Somppi: Valhallan portti🕵(8/25)
- Metropoliitta Panteleimon: Kaikki alkoi Viipurista🕵(8/25)
- Elina Aaltonen & Suvi Aaltonen: Viimeistä päivää (8/25)
- Outi Hongisto: Järjestely🕵(9/25)
- Pekka Hyyti: Huhtikuun kymmenen päivää🕵(9/25)
- Aino Leppänen: Lanka-aitan Anni (9/25)
- Riitta Lielahti: Tarkemmin määrittämätön elämä (9/25)
- Milka Hakkarainen: Jos multaa kaivannet🕵(10/25)
- Eija Piekkari: Hyytävä kyyti🕵(10/25)
- Erkki Lahti: Puoli päivää vanhassa metsässä (10/25)
Lasten- ja nuortenkirjat
- Jenni Multisilta: Kuolleet tytöt eivät tanssi (8/25)
- J. S. Meresmaa: Noidanlanka (8/25)
- Merja & Marvi Jalo: Jesse saaristokoira📚(8/25)
- Marja Aho: Chiaroscuro (9/25)
- Mirjami Sirén: Pirstaleiden melodia (9/25)
- Katariina Kotila: Harjat huurteessa📚(9/25)
- Aino Leppänen: Luk(i)ossa abina📚(10/25)
- Maarit Nurmi: Etsiväkaverit aaveiden jäljillä📚(10/25)
Niin & Näin
- Pia Houni, Mika Holopainen, Kati Kuula & Tiina Kokkoniemi (toim.): Filosofisia kohtaamisia. Ajatuksia filosofisesta praktiikasta (5/25)
- Hoivamanifesti; Keskinäisen riippuvaisuuden politiikka (5/25)
- Mario Perniola: Epäorgaanisen vetovoima (2025)
Nemo
- Pekka Haavisto: Biisonipolku; Matka Puolan ikimetsään🎓(5/25)
- Pekka Mykkänen: Likainen somesota; Kertomus Riikka Purran rasismikohun ympärillä käydystä somesodasta, perussuomalaisten aggressiivisesta viestintäkulttuurista ja yhteiskunnallisen keskustelun myrkyttymisestä🎓(5/25)
- Clive Gifford: Kuinka avaruusalukset toimivat🎠(5/25)
- Troll: Mestarietsivä Peppunen; Lumimiestä etsimässä🎠📚(6/25)
- Troll & Haruhara Robinson: Dandy Peppusen nuoruusvuodet; Aarrejahti🎠(9/25)
- Rose Hall, Rachel Firth & Hylton Warburton(kuv.): Mitä on tekoäly🎠(9/25)
- Alex Schulman: 17. kesäkuuta (10/25)
- Sonia Baretti: Kuka asuu maalla?🎠(10/25)
Nysalor
- Juha Jyrkäs: Pohjatuulen tytär (9.5.)
- Musta Naamio: Mustien merkki; tulevaisuuden kuva (9.5.)
- Rimma Joonatan Erkko: Taianomaista väkeä🎠(26.6.)
- Matti Järvinen & Sara Norja (t0im.): Afterglow/Jälkikajo📜(26.6.)
- Emilia Tolvanen: Attila ja Sulevi; Häkkikasvatusta (25.7.)
- Rimma Joonatan Erkko: Koukosielut (3.10.)
- Artemis Kelosaari: Kolme hurjaa miestä (3.10.)
- Immi Hellén: Oravan pesä ja muita runoja (3.10.)
- Elina Loisa & Emma Kantanen(kuv.): Ystäväni kuunlapsi (3.10.)
Oppian
- Niklas Bengtsson: Suden suukkoja; suomalaisia susisatuja (6/25)
- Taika Anderson: Matkakohteena Uusi-Seelanti (6/25)
- Otto Rank: Syntymän trauma (8/25)
- Colette: Kissa (8/25)
- Robert E. Howard: Valhallan vaeltajat (8/25)
- Atrhur Machen: Hehkuva pyramidi ja muita kauhukertomuksia (8/25)
- Laura Jurvakainen & Svitlana Linyva: Ukrainan kielen alkeet (9/25)
- Laura Wagner: Weasel Words; englannin kielen idiomeja (11/25)
Selkokirjat
- Tuomas Kilpi: Merirosvon kulta (6/25)
- Jan Lund: Napoleon Bonaparte selkokielellä (6/25)
- Jan Lund: Aleksanteri Suuri selkokielellä (6/25)
- Pauliina Isomäki: Ristiaallokko (8/25)
- Maria Jotuni & Maria Vahtila(selkom.): Evakuoidut (8/25)
- J-H. Rosny & Hanna Laurent(suom. & selkom.): Taistelu tulesta (8/25)
- Zitkála-Šá & Anna Laine(suom. & selkom.): Iktomi ja kojootti; Sioux-kansojen taruja (8/25)
- Johanna Veistinen: Pelastan sinut Nelma-Annikki (8/25)
- Katri Savola, Johanna Veistinen & Katja Villanen-Juvakka: Kahvilaan syttyy valo (8/25)
- Mary Shelley & Marjo Saarinen(suom. & selkom.): Frankenstein (8/25)
- Etsuko Sugimoto & Mika Korhonen(suom. & selkom.): Samurain tytär (8/25)
- Wanda Gág & Tuomas Kilpi(suom. & selkom.): Sammakkoprinssi ja muita selkosatuja (10/25)
- L. M. Montgomery & Minna Kallio(suom. & selkom.): Annan unelmavuodet (10/25)
Orava
- Matti Rönkä: Käpälämäen kaverukset; Töpöhäntä karkuteillä! (9/25)
- Nora Lehtinen & Mari Nikula: Tervetuloa mummolaan! (9/25)
- Heli Laaksonen & Elina Warsta: ilone; Runoilijan värinkäsityksiä (10/25)
- Heli Laaksonen & Elina Warsta: Ilone; Väriharjoituksia [puuhakirja] (10/25)
Osuuskumma
Kotimainen kirjallisuus
- Frida Burns & Hanna Matilainen (toim.): Pinnan alla; Olentoja syvyyksistä (1.4.)
- Toni Saarinen & Reetta Vuokko-Syrjänen (toim.): Pahoittelut rikinkatkun johdosta; Novelleja helvetistä (21.7.)
- Katariina Heikkilä: Merenkirkas, nummenhämärä (15.9.)
- Carita Forsgren: Iättömät (19.9.)
Käännetty kirjallisuus
- Jeff Vandermeer: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki (15.6.)
- AMP Rodriguez, Joana Neto Lima & Rogério Ribeiro (toim.): Viinipunk 1; Tynnyrisota (1.9.)
Otava
Kotimaiset kertojat
- Eve Hietamies: Hupparizombi📚(5/25)
- Ville Similä: Kani nimeltä Paisti (5/25)
- Johannes Ekholm: Päähenkilö (5/25)
- Carlos Lievonen: isänmurha (5/25)
- Jussi (Juba) Tuomola: Viivi ja Wagner 28; Hapanimelä possu💥(5/25)
- Raija Oranen: Ruhtinatar (7/25)
- Jenni Räinä: Vaino (8/25)
- Suvi Ratinen: Pakolainen (8/25)
- Laura Porola. Yövilkka (8/25)
- Virpi Hämeen-Anttila: Kultaiset vuodet📚(9/25)
- Antti Tuuri: Haukka seitsemällä merellä (9/25)
- Johanna Sinisalo: Joutsenlaulu (9/25)
- Antti Heikkinen & Laura Malmivaara: Pelkkää hyvää (9/25)
- Amani Al-Mehsen: Hayati, rakkaani (9/25)
- Antti Tuomainen: Hyvällä tai sahalla (9/25)
- Petra Rautiainen: Puuntappajat (9/25)
- Susanna Åke: Eläjä (9/25)
- Aina Bergroth: Erojen kirja (9/25)
- Enni Mustonen: Pikkupappilan joulu📚(10/25)
Ulkomaiset kertojat
- Thomas Schlesser: Monan katse (5/25)
- Murasaki Shikibu: Genjin tarina; I osa (5/25)
- Murasaki Shikibu: Genjin tarina; II osa (5/25)
- Olivier Norek: Talven soturit (8/25)
- Arundhati Roy: Turvani ja myrskyni (9/25)
- Lina Wolff: Lihan aika (9/25)
- Samantha Harvey: Kiertoradalla (9/25)
Jännitys
- Reijo Mäki: Tyynysotamies📚(5/25)
- Kaisu Tuokko: Valhe📚(5/25)
- Kaarina Griffiths: Tuulisolmut📚(5/25)
- Sarah Pearse: Villi luonto📚(5/25)
- Katrine Engberg: Valkeat yöt📚(5/25)
- Virpi Hämeen-Anttila: Kadonnut perintö📚(6/25)
- Elina Backman: Kuka pimeässä kulkee (6/25)
- Alexander McCall Smith: Kauniista ja kaukaisesta maasta📚(6/25)
- Lucy Clarke: yksi heistä (6/25)
- Taavi Soinivaara: Musta legenda📚(7/25)
- Freida McFadden: Opettaja (7/25)
- Jørn Lier Horst: Lumen peittämä📚(7/25)
- Arttu Tuominen: Alec📚(8/25)
- Jari Salonen: Rikkihappo📚(8/25)
- Brynne Weaver: Teurastaja & Mustarastas📚(8/25)
- S. K. Tremayne: Hylynryöstäjän tytär📚(8/25)
- Tess Gerritsen: Kesävieraat📚(8/25)
- Lina Bengtsdotter: Korppi📚(8/25)
- Seppo Mustaluoto: Kultaa rajan takaa📚(9/25)
- Freida McFadden: Poikaystävä (9/25)
- Søren Sveistrup: Kuurupiilo (9/25)
- Samuel Bjørk: Pommittaja📚(9/25)
- Marianne Cedervall: Äänetön on aamunkoi📚(9/25)
- Jørn Lier Horst & Thomas Enger: Kalteva pinta📚(9/25)
- Chris Carter: Vastaa (10/25)
- Andreina Cordani: Murha jouluostoksilla (10/25)
- Robert Galbraith: Merkitty mies📚(10/25)
- Camilla Läckberg: itkijänainen📚(10/25)
- Freida McFadden: Älä valehtele (11/25)
- Brynne Weaver: Nahkuri & Kiuru📚(11/25)
- Shari Lapena: Katseilta piilossa (11/25)
- Kaisu Tuokko: Pimeän hetket📚(12/25)
Viihde
- Sara Medberg: Silkkisisaret; Eleonora📚(5/25)
- Mirella Mäkilä: Äkkilähtöjä Tampereella📚(5/25)
- Hannu Känkänen: Kiltin miehen kiusaukset (5/25)
- Yeon Somin: Pieni korealainen keramiikkapaja (5/25)
- Ana huang: Gods of the Game; Maalintekijä📚(7/25)
- Soraya Lane: Pariisilainen tytär📚(8/25)
- Hannah Grace: Daydream; Uusi luku (8/25)
- Hanna Valtari: Valmis paketti (9/25)
- Satu Tähtinen: Langennut herttua ja muita pulmia📚(9/25)
- Katariina Vuori: Pinnan alle (9/25)
- Lucy Diamond: Rakkautta italiaksi (9/25)
- Anu Joenpolvi: Lumienkeleitä Rantakylässä📚(10/25)
- Mona Kasten: Save you; Kuilu välissämme📚(10/25)
- Jenny Bayliss: Talviyön unelma (10/25)
- Ali Hazelwood, Tessa Bailey, Olivia Dade, alexandria Bellefleur & Alexis Daria: Joulu kaikilla mausteilla (10/25)
Fantasia ja romantasia
- George R. R. Martin: Miekkamyrsky 1; Terästä ja lunta📚(5/25)
- Katri Kauppinen: Laulunpunojat (6/25)
- George R. R. Martin: Miekkamyrsky 2; Verta ja kultaa📚(7/25)
- George R. R. Martin: Korppien kestit📚(8/25)
- Cassandra Clare: Lumppurikuningas📚(9/25)
- S. K. Rostedt: Mustan tulen laulu📚(10/25)
- Victor Dixen: Hurrkikaanien hovi📚(10/25)
- Robin Hobb: Kohtalon laiva📚(10/25)
- George R. R. Martin: Lohikäärmetanssi 1; Unelmia ja tuhkaa (11/25)
- George R. R. Martin: Lohikäärmetanssi 2; Pitojen jälkeen (12/25)
Muistelmat ja elämäkerrat
- Riikka Smolander-Slotte: Jari-Matti Latvala; yhtä rallia (7/25)
- Jens Stoltenberg: Vahtivuoroni (9/25)
- Björn Wahlroos: Nurkkahuone; Eräänlaiset päiväkirjat 2001-2022 (9/25)
- Tommi Saarela: Jope (9/25)
- Priscilla Presley: Saanhan mennä luotas pois; Elvis ja elämäni (9/25)
- Mika Wickström: Mika Myllylän elämä (9/25)
- Kari Kivelä: Punkkari ja mediapomo (9/25)
- Mari Koppinen: Niko; Kaikki mitä en ole kertonut (9/25)
- Aleksei Navalnyi: Patriootti; Muistelmat [jättipokkari] (10/25)
- Sylvester Stallone: Portaat (11/25)
Historia
- Maarit Tastula: Köyhää väkeä; Suomalaisia Amerikan kultamailla (9/25)
- Lasse Lehtinen: Läheltä piti; Kansakunnan hurjat hetket (9/25)
- Veikko Erkkilä: Partisaaneja torjumassa; Sissiosasto Saun sota (9/25)
- Toni Mononen: Suomen sotilastiedustelu 1939-1945 (9/25)
- Vesa Vares: Petos, hurmos ja ero; Suomalais-saksalainen suhde 1039-1945 (9/25)
- Janne Lahti & Johanna Skurnik: Kolonialismin muokkaama maailma; Euroopan ekspansion globaalihistoriaa (9/25)
Yhteiskunta
- Anna-Sofia Berner: Kymmenen haavaa Amerikan sydämessä [jättipokkari] (ilmestynyt)
- Arvo Tuominen: Pelon vyöhyke; Suomi ja seitsemän Venäjän läntistä rajamaata (5/25)
- Terho Puustinen: Omistaja; Oras Investin tarina (6/259
- Katja Boxberg & Merina Salminen: Woltin tarina; Kuinka kuuden kaverin älyttömästä ideasta kasvoi miljardifirma (9/25)
- Iida hallikainen & Jukka Savolainen: Ilkeyksiä, sabotaasia, hyökkäyksiä; Venäjän hybridisota Suomea ja länttä vastaan (9/25)
- Teemu Luukka: Petteri Orpo ja oikeistovallan paluu (10/25)
- Mårten Mickos: Kasvun kaava (10/25)
- Marko Junkkari: Vallan linnakkeen viimeinen taisto; Kertomus vakuutusjätti Pohjolan lopusta [jättipokkari] (11/25)
Tositarinat
- Riikka Smolander-Slotte: Plastiikkakirurgi; Atte Manninen – Ihmisten korjaaja (5/25)
- Seppo Mustaluoto: Erikoisjoukoista Afrikkaan; Kimmo Heinosen taistelut sodan etulinjassa (6/25)
- Tilda Laaksonen: Jäljillä 4; Karmivia tositarinoita rikosten maailmasta (9/25)
Hyvinvointi ja harrasteet
- Anna Taipale: Lähelle; Kohti rakkaudellisia ja toimivia ihmissuhteita (9/25)
- Tanja Moring: Rakkausriippuvuus; Miten toipua? (9/25)
- Guinness World Records 2026 (9/25)
- Jussi Soikkanen (toim.): Eränkävijä 2025-2026 (9/25)
- Sikke Sumari & Jaakko Luomanen: Sikke ja Lieminen Toscanassa (10/25)
- Saku Tuominen: Kaikki mitä olet oppinut hyvästä viinistä (10/25)
- Mitä Missä Milloin 2026 (10/25)
Perheen pienimmät
- Nina Pirhonen: Mio leikkipuistossa (5/25)
- Minna Vaarma & Eveliina Netti: Lulan uusi lapio (5/25)
- Josefine Sundström & Mervi Lindman: Tam-Tam hassuttelee (5/25)
- Tim Budgen & Matilda Rose: Taikalemmikit; Kisusarvinen (9/25)
- Hannele & Markus Lampela & Tiina Konttila: Päiväkodin pelastaja; Liikerin hätätapaus (6/25)
- Nina Pirhonen: Mion paras päivä (9/25)
- Sanna Sofia Vuori & Cara Knuutinen: Omppu osaa. Minne kaikki menevät? (9/25)
- Ninka Reittu: Isot ja pienet kysymykset (9/25)
Leikki-ikäiset
- Mauri Kunnas: Koiramäen lasten iltasatukirja (ilmestynyt)
- Hannele Lampela & Ninka Reittu: Prinsessa Pikkiriikki ja Kakkakeijun siivousyllätys (5/25)
- Aino Havukainen & Sami Toivonen: Tatun ja Patun 14 outoa ongelmaa ja ratkaisut niihin (6/25)
- Mauri Kunnas: Riku, Roope ja Ringo televisiossa (8/25)
- Mauri Kunnas: Riku, Roope ja Ringo lentävät kuuhun (9/25)
- Hannele Lampela & Ninka Reittu: Prinsessa Pikkiriikki ja kaiken maailman tunteet (9/25)
- Maria Kangaskortet & Jonna Markkula(kuv.): Unitalon ammatit (9/25)
- Johanna Lumme: Ikimetsä; Pohjoisen kutsu (9/25)
- Anttu Harlin & Joonas utti: Kikattava Kakkiaienn ja Keijo Karhun telttaretki (9/25)
- Mauri Kunnas & Katriina Kauppila(toim.): Hurjan hauska joulukirja; 24 joulun perinnettä (10/25)
Viskarit ja eskarit
- Maryam Razavi & Saara Obele(kuv.): Mimi ja mörkö (5/25)
- Leo & Tuuli Humina: Utelias varvas ja pelastusretki pilvissä (5/25)
- Elina Warsta & Jukka Laajarinne: Tuuliajolla; eli kuinka pilvien kiertolaiset eksyivät maan alle ja kohtasivat siellä jotain hyvin kummallista (6/25)
- Mikko Saarainen: Barbaari-Ari kummituslinnassa (9/25)
- Jani Toivola & Nadja Sarell: Joulukalenteritalo (9/25)
- Jose Riikonen, Johanna Lumme & Jukka Kurttila: Eläinten saaren tutkimusretket; Miten Pelkomus voitetaan (10/25)
Alakouluikäiset
- Kai Vaalio: Lokkimies ja Wonderpöllö; Pönttömörkö💥(5/25)
- Jørn Lier Horst & Hans Jørgen Sandnes(kuv.): Etsiväkaksikko; Operaatio Säde📚(5/25)
- Noora Kunnas & Teemu Juhani(kuv.): Salmanterin Terttu ja höveli henki📚(5/25)
- Juhana Salakari & Jii Roikonen: Vitsipitsa; Täytteenä Tinke ja Nedde (5/25)
- Cressida Cowell: Näin koulutat lohikäärmeesi📚(5/25)
- Johan Wanloo: Supersiisti sankarikopla ja jättiläisrobotti (6/25)
- Sophie Souid & Thomas Hjorthaab: Pökäle; Kauhukakara ja kissamainen kiipeli💥(6/25)
- Hannele Lampela & Pasi Pitkänen: Paavali Pattinen; Katala kätyri📚(6/25)
- Kazu Kibuishi: Amuletti; Vartijoiden neuvosto📚(6/25)
- Juhana Salakari & Jii Roikonen: Hihittävän hirviön minimysteeri (7/25)
- Nelli Orell & Sara Lindeman: Luova kirjani 6; Super powers (7/25)
- Korpedictus: Korpen keittiössä (7/25)
- Eva Amores & Matt Cosgrove: Karsein viikko ikinä; Lauantai📚(8/25)
- Cressida Cowell: Merirosvoilun alkeet📚(8/25)
- Arttu Unkari & Kai Vaalio: Isämiehen idioottimaiset iskäsadut 2📚(9/25)
- Johanna Witick: Oravalaakson tarinat; Makea painajainen📚(9/25)
- Daniel Kalejaiye & Anni Nykänen(kuv.): Konstaapeli Gorilla ja lentävät juorut📚(9/25)
- Jussi Lehmusvesi & Janne Kukkonen: Haastekerho; Painajainen näyttämöllä📚(9/25)
- Pip Bird: Yrmeä yksisarvinen; Synttärijuhlat📚(9/25)
- Andy Griffiths & Terry Denton(kuv.): Maailman paras puumaja, 156 kerrosta; Juonikkaat pukit ja lumiukot📚(9/25)
- Reetta Niemelä & Emmi Jormalainen: Ulja ja noidanlukko📚(10/25)
- Helena Waris & Mirjami Manninen: Olafin pentupäiväkirjat; Kissoja ja kantarelleja📚(10/25)
- Siri Spont & Andrea Femerstrand: Melli saa ystävän (10/25)
Nuorten kirjat ja YA
- Mun huikea elämä; Nuppu Oinas🎧(ilmestynyt)
- Mun huikea elämä; Nedde🎧(ilmestynyt)
- Mun huikea elämä; Molybros🎧(ilmestynyt)
- Mike Bäck: Miken tiedeseikkailut 1; Elämän synty🎧(ilmestynyt)
- Mike Bäck: Miken tiedeseikkailut 2; Valaat🎧(ilmestynyt)
- Mike Bäck: Miken tiedeseikkailut 3; Norsut🎧(ilmestynyt)
- Mike Bäck: Miken tiedeseikkailut 4; Mehiläiset🎧(ilmestynyt)
- Mike Bäck: Miken tiedeseikkailut 5; Meduusat🎧(ilmestynyt)
- Mike Bäck: Miken tiedeseikkailut 6; Hämähäkit🎧(ilmestynyt)
- Veera Salmi & Emmi Jormalainen(kuv.): Ihan tavallinen Fiona📚(5/25)
- Derya Dincer & Patricia Ström: Bestisten bucket list (5/25)
- Sabine Lemire & Rasmus Bregnhøi: Mira; lapset vastaan aikuiset💥📚(8/25)
- Helena Meripaasi: Kaisla ja Isla; Peninkulmia📚(9/25)
- Antti Haikala & Teemu Auersalo: Fleak; Kekseliäs ystäväni (9/25)
- Jørn Lier Horst: CLUE; Salakuljettajan talo📚(9/25)
- Kory Merritt: Ei täällä ole hirviöitä📚(9/25)
- Jani kiiskilä: Huppu ysillä📚(9/25)
- Pinja Sanaksenaho & Sari Luhtanen: Aurora; Loukattu (9/25)
- Taina Niemi: Varkaat (9/25)
- Briitta Hepo-oja: Viikatetytär (9/25)
- Ingvild Bjerkeland: Paha (10/25)
Katso ilmestyvät pokkarit suoraan kuvastosta.
Parvs
- Pauli Sivonen & Olga Tykhonova: Open group – Toistakaa perässäni; Repeat after me; Povtorjuite za mnoju (11.4.)
- Tomi Moisio & Janneke van Asperen (toim.): Master I.S. -The Enigmatic Contemporary of Rembrandt (11.4.)
- SImonetta Antellini, Cornelia Bujin, Lorenzo Canova, Giorgio de Chirico, Italo Nunziata, Hannu Palosuo, Paolo Picozza & Nicola Todaro Marescotti: De Chirico näyttämöllä (30.4.)
- Laura Kuurne: Emil Wikström; Göstan pieni taidekirjasto II (2.5.)
- Keith Tyson, Rod Mengham & Timo Valjakka: Keith Tyson; Universal Symphony (23.5.)
- Anita Seppä & Juni Klein (toim.): Queer-ekologia ja taide (6/25)
- Stefan Nygård: Suomi ja ruotsi Hanasaaressa; Suuntana Pohjola ja maailma (6/25)
- Mesenaatit; Serlachiuksen taidekokoelman tarina (30.8.)
- Maaretta Jaukkuri: Taide aikansa kuvina; Näyttelykuraattorin näkökulmia (8/25)
- Jukka Relas & Niclas Warius(kuv.): Emil Cedercreutz ja Maahengen temppeli (9/25)
- Roni Grén, Tomi Moisio & Riikka Niemelä (toim.): Nykytaide katsoo taakseen; Lastuja Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelmasta (30.9.)
- Mikko Lindqvist: Empire; Kiven ja valon Helsinki (10/25)
- Maria Vainio-Kurtakko: Albert Edenfelt; Ateneumin taiteilijat (10/25)
- Stefan Bremer: Helsinki by Night (10/25)
Readme.fi
Lapsille/nuorille
- Readme.fi: Minecraft; Salaisuuksien kirja (15.5.)
- Clive Gifford, Gill Harvey, Jonathan Sheikh-Miller, Richard Dungworth & Lloyd Jones: Jalkapallo; 50 taitoa junioreille [2025 uudistettu painos] (16.5.)
- Usborne Publishing House: Eläintarha; Eläimet äänessä (29.5.)
- Minna & Viljami Ovaskainen: Koululaisen maailma; Pikkujättiläinen (9.6.)
- Kaisa Parén: Lasten perhoskirja; Koko perheen tunnistusopas (16.6.)
- Igloo: Maatila; Äänekäs ja Ponnahteleva kirja (16.6.)
- Igloo: Menopelit; Äänekäs ja Ponnahteleva kirja (16.6.)
- Tony Wolf: Maailman eläimet; Kosketa ja kuuntele (16.6.)
- Lego Group: Lego Ninjago; Taitoja ja voimia (23.6.)
- Dorling Kindersley ltd: Dinosaurukset; Avaa luukkuja ja kurkista (21.7.)
- Dorling Kindersley ltd: Avaruus; Koululaisen pikkujättiläinen (21.7.)
- Dorling Kindersley ltd: Pienen koululaisen kirja; 2025 painos (21.7.)
- Igloo: Tarinoita Eläinten valtakunnasta (21.7.)
- Scholastic Ltd: Harry Potter; Maaginen tarrakirja (21.7.)
- Dorling Kindersley ltd: Koulukaisen enskyklopedia (21.7.)
- Dorling Kindersley ltd: Dinosaurukset; Visuaalinen ensyklopedia [2025 painos] (21.7.)
- Stacia Deutch & Scleich: Hevoskerho; Haasteita ja onnistumisia (22.7.)
- Nina Mäki-Kihniä: Hevoskirja; Matka hevosten maailmaan (15.8.)
- Igloo: Eläinpennut äänessä; 50 ääntä (15.8.)
- Usborne Publishing Ltd: Joulun ihmemaa; Äänekäs kirja (18.8.)
- Kimberley Kinnoch & Mairi Mackinnon: Ihania iltasatuja (18.8.)
- Elen Tamburini: Seikkailu metsässä (18.8.)
- Igloo: Kuuntele luontoa; Äänekäs kirja (18.8.)
- The Puzzle house Puzz: Mysteereitä koululaisille 2; Auta etsivää ja ratkaise 60 tarinaa (22.8.)
- Dorling Kinderley ltd: Koululaisen suuri atlas (25.8.)
- Dorling Kinderley ltd: Pienen koululaisen tiedekirja; Heureka! (25.8.)
- SV2: Jalkapalloakatemia; Huippuvinkit ja taidot junioripelaajalle (25.8)
- Usborne Publishing House: Kaivuri vauhdissa (28.8.)
- Dorling Kindersley ltd: Lego Ninjago; Seikkailijan atlas (15.9.)
- Igloo: Eläinpennut; Äänekäs kirja (15.9.)
- Kids.fi: Dino; Ystävien juhla (22.9.)
- Ripleyn usko tai älä! 2026 (22.9.)
- Janne Maaninka: Jääkiekkoperheen kirja; Jääkiekkoilijan opit lapsille ja vanhemmille (22.9.)
- James Newman Gray & John Towsend: Joulukronikka (22.9.)
- Federica Iossa: Joulu; Valon ja äänen juhla (22.9.)
- Lego Group: Lego Minecraft; Megapaketti (26.9.)
- Colin Stuart: Tähtitaivas; opas yötaivaalle (29.9.)
- Dorling Kinderley ltd: Lego Avaruus; Lasten ensyklopedia (20.10.)
- Dorling Kindersley ltd: Dinosaurukset; suuri ensyklopedia (20.10.)
- Dorling Kindersley ltd: Minecraft; Seikkailijan atlas (20.10.)
- Tony Wolf: Eläinten maailma; Kosketa ja kuuntele (22.10.)
- Lego Group: Lego Ninjago; Hirviöiden maa (23.10.)
- Ben Lervill & Mark Chambers: Koirat; Pieni, suurempi, suurin (29.10.)
Aikuisille
- Eliisa Kuusela: Hapanjuurileipurien parhaat; Uudet reseptit (8.5.)
- Tapio Saarelainen: Simo Häyhä; Talvisodan legendaarinen tarkka-ampuja [2025 klassikkopainos] (9.5.)
- Pertti Koskimies: Linnut; Lajiopas [2025 painos] (9.5.)
- Jenna Hellsten: Suuri synnytyskirja (12.5.)
- Anni Laukka & Joni Luolamaa: Padel; Pelaajan opas (16.5.)
- Kati Jaakonen: Hellapoliisi; Keittokirja (15.5.)
- Janne Rantanen: Riku; RMJ:n luojan ja elämystaiteilijan uskomaton tarina (15.5.)
- Jarkko Korhonen & Pirjo Penkkimäki: Suuri suomalainen sienikirja [2025 painos] (19.5.)
- Heli Plattonen: Puukirja (2.6.)
- Juha-Pekka Wiskari: Idiootti sisälläsi; Lähde itsensä johtamisen, itsetuntemuksen, itsekurin ja itsetunnon matkalle (2.6.)
- Antti Narmala: Ikonit; Hiljainen valo. Ikonien teoriaa ja käytäntöä (5.6.)
- Kari Kallonen: Lauri Törni; Mannerheim ristin ritari ja USA:n vihreiden barettien sankari [2025 klassikkopainos] (16.6.)
- Timo Lehtonen: Varjomaailma; Vanhamyrkky tutkii (16.6.)
- Harri Moisio: Route 66; Radiomiehen mietteitä matkan varrelta (16.7.)
- Ilkka Enkenberg: Suomalaiset sotasankarit (29.7.)
- Michael A. O’Neill & Petri Lahti: Liverpool; Legendat (29.7.)
- Merja Ojanperä: Sukkataivas (29.7.)
- Sisko Malinen: Sissukat; Parhaat mallit (29.7.)
- Henna Haapaniemi: Korvenkulkijan villaneuleita; Varjelum – Uudet ideat (29.7.)
- Annukka Oksanen & Henri Alén: Henkan Italia; Toinen laajennettu kattaus (29.7.)
- Tuomo Kallioniemi: Petsamo 1944 (30.7.)
- Sami Lotila: Suomalaiset lavatähdet; Unohtumattomia tarinoita (7.8.)
- Mikko Takala & Sami Rekola: StreetFood; Katuruokaa pallon ympäri (15.8.)
- Elli-Maija Leppänen & Liisa-Maija Westerberg: KakkuBattle (18.8.)
- Tiia Holm: Somaknits; Klassiset neuleet (18.8.)
- Michael A. O’Neill & Petri Lahti: Liverpool; Legendat (18.8.)
- Sari Spåra: Airfryer; Suuri keittokirja – parhaat reseptit (18.8.)
- Teija Piilonen & Juha Kanerva: Suomi-Ruotsi maaottelu; 100 vuoden tähtihetket (18.8.)
- Kalle Virtapohja: Alexander Stubb; Matka presidentiksi – Valta, politiikka ja urheilu (18.8.)
- Jonna Kalliomäki: Villasukkarakkautta; Ihan mustat vanttuut (18.8.)
- Pekka Ruissalo: Juice; Vuosi vuodelta (19.8.)
- Kiky Ely: Parempi uni; Työkalut levolliseen nukkumiseen (22.8.)
- Eveliina Uosukainen: 365; Hyvä elämä (22.8.)
- Anne Vierimaa: Kokoa oma kirjoneuleesi (22.8.)
- Tuomo Kallioniemi: Kuusamo; Saksalaisajasta jälleenrakennukseen (25.8.)
- Mirja Heikkilä: Villaunelmia; Neulekirja 2 – uudet ideat (25.8.)
- Hannamari Rahkonen: Vapaudu sokerista (25.8.)
- Prisca Leclerc & Santeri Stenvall: Brasserie; Keittokirja 2025 (26.8.)
- Jari Porttila: Patrik Laine; Tesoman tykki (27.8.)
- Milja Haltsonen: Tulkitse kuin astrologi; Horoskoopeista syvälliseen itsetuntemukseeen (27.8.)
- Sari Spåra: Kotikeittiön käsikirja; parhaat reseptit (27.8.)
- Harri Syrjänen: One Pot; Yhden kattilan suosikkireseptit – Toinen kattaus (28.8.)
- Markku Heikkilä: Jussi Halla-aho; Elämäkerta (28.8.)
- Ilkka Enkenberg: Suomalaiset sotasankarit (29.8.)
- Merja Naumanen: Klassikoita Karjalasta; Keittokirja (8.9.)
- Veronica Lönnqvist: Pohjolan eläimet; Modernit amigurumit (10.9.)
- Hanna Kärkinen: Rakkaudesta kirppistelyyn; Löydä, kierrätä, rakasta (10.9.)
- Tiina Lukkarinen: Neulova kettu; Värikkäitä neuleita – uudet ideat (10.9.)
- Liisa Saukkonen: Hormonit supervoimaksi (10.9.)
- Henna Haapaniemi: Korvenkulkijan villaneuleita; Varjelum – uudet ideat (15.9.)
- Jukka Kuhanen: Karjalan kaukopartioritari (22.9.)
- Tiina Varjus: Tinskun keittiössä (22.9.)
- Jari Porttila: Kohtalona Elvis (22.9.)
- Merja Ojanperä: Sukkataivas (22.9.)
- Elina Hiltunen: Mitä tapahtuu huomenna? Megatrendit nopealla silmäyksellä (22.9.)
- Heikki Kulta: F1-tallien etulinjassa (24.9.)
- Henry Lepist, Mika Tuomonen & Risto Mikkola: Ruokamestarit; Aina herkumpaa (25.9.)
- Arja Elina Laine: Airfryer; Kotikokin keittiössä – uudet ideat (25.9.)
- Kari Kallonen: Talvisota; Miehet ja myytit (25.9.)
- Mika Kulju: Mannerheim; Valtiomies, sotilas ja kosmopoliitti (25.9.)
- Satu Koivisto: Hapanjuurileivonta helpommin; Laiskan juuren reseptit (26.9.)
- KoKaRu, Pauliina Tervo & Ville Miettinen: Kokaru; Kokokasvisruoan herkullinen maailma (26.9.)
- Pepe Forsberg: Espanjan luontokohteet tutuiksi (29.9.)
- Heli Nikula: Villahullu; Pehmeät neuleet (29.9.)
- Eero-Pekka Rislakki: Kulinaariset aikakirjat; Vihollisen kanssa ei aterioida eikä ystävää syödä (29.9.)
- Jukka Sinivirta: Samppanja-aapinen (29.9.)
- Jaana Villanen: Nainen taitekohdassa (29.9.)
- Kari Vitie & Seppo Konttinen: SS-miehen tarina (29.9.)
- Antti Helin: Kylmää käteistä; Tarina miehestä joka toi kokaiinin Suomeen (29.9.)
- Joachim Readme: The vitsikirja 2026 (29.9.)
- Oliver Luke Delorie: Tarot; Ikiaikainen viisaus [opaskirja ja korttipakka] (30.9.)
- Petri Lahti: Fiftarit; Unohtumattomia tarinoita 1977-1983 (20.10.)
- Milja Haltsonen: Astrologinen kalenteri (20.10.)
- Tanja Hakamo: Kaiken se kestää; Heidi Willmanin voimakirja (22.10.)
- Mikko Takala: Tokio; Ruokamatka metropoliin (22.10.)
- Antti Helin: Thaimaan 250 parasta kohdetta; Kerran elämässä (24.11.)
Reuna
Kotimainen kaunokirjallisuus
- Johanna Hasu: Työskennelkää rakkaudesta (24.7.)
- Iina Soiri: Kun kaikki muuttuu muuksi (24.7.)
- Ulla-Maija Sievinen: Taivas varjele! (25.7.)
- Risto Malin: Torpeedoryhmä Kymijoki🕵(26.7.)
- Hautausmaalla; 30 kokemusta (26.7.)
- Anteeksi, en tarkoittanut; Kouvolan 29. Dekkaripäivien novelliantologia (26.7.)
- Kari Hanhisuoanto: Uhraus🕵(8/25)
- Asta Ikonen: Rakkautta ja reportaaseja (9/25)
- Joulukalenteri; Erilainen joulu (9/25)
Runot
- Niina Holopainen: Joki virtaa vasten virtaansa (25.7.)
Lasten ja nuorten kirjat
- Asta Ikonen: Heppahöperön päiväkirja (9/25)
- Asta Ikonen: Meiju, Mandi ja Onnentähti (9/25)
- Irene Wai Lwin Moe & Tuula Moilanen(kuv.): Hokusain oppipoika -Kaupunkielämää 1840-luvun Japanissa (10/25)
Kotimainen tietokirjallisuus
- Kasper Strömman: Piparitalo palaa (24.7.)
- Aarno Niemi: Sippolan torpparit ja hovi (25.7.)
- Nina Nevalainen: Nynnylaakson nimipäivät (9/25)
- Ari Malmi: Merenkulkija (10/25)
- Juha Takanen: Tähtien takana (10/25)
- Timo Rossi: Jonne Järvelän ja Korpiklaanin tarina (10/25)
- Hilkka Suoanttila: Aladár Paasosen saari lumosi tyttären (10/25)
Rosebud Books
- Kalevi Kalemaa: Kultainen häkki; Kertomus Maksim Gorkista (7.11.)
- Oscar Wilde: Aforismeja (2025)
- Marja Lampi: Lady Constance Mallesonin tarina (2025)
- Mia Öhman & Ville Suhonen: Fritz Lang; Filmihullu-pokkari 1 (2025)
- Mia Öhman & Ville Suhonen: Seksi! Filmihullu-pokkari 2 (2025)
- Lauri Timonen: John Ford I; Vuodet 1894-1949 (2025)
- Lauri Timonen: John Ford II; Vuodet 1950-1973 (2025)
- C. G. Jung: Kalojen aika; Aioni (2025)
- David R. Loy: Ekodharma; Buddlahalisia opetuksia ekologisesta kriisistä (2025)
- Lauri Snellman: Autoritaarisen nationalismin Suomi; Nato-keskustelun militarismi, äärioikeiston nousu ja Suomen suunta (2025)
- Maija Saraste: Eettisen kaupan edelläkävijät; Juuttiputiikki ja maailmankauppaliike (2025)
- Kalevi Kalemaa: Kalevi Suomela; Nykyaikaa tekemässä (2025)
- Kalevi Kalemaa (koonnut): Sanan jalat ja oikeuden vaaka; Suomalaisia puolustuspuheita ja -kirjoituksia (2025)
- Niina Hämäläinen, Ilkka Taipale, Petja Kauppi & Raimo Savolainen: Käännetyt ideat; Äitiyspakkaus, kuivauskaappi, kantele ja sampo (2025)
- Ari Turunen: Maailmanhistorian kukoistavimmat kaupungit (2025)
- Heikki Hiilamo: Helsingistä Himalajalle; Keski-ikäisen reppureissaajan päiväkirja (2025)
- Kati Juva: Ydinaseet vaarantavat terveytesi (2025)
- Friedrich Nietzsche: Näin puhui Zarathustra; Kirja kaikille eikä kenellekään (2025)
- Lauri Harvilahti (suom.): Mongolien salainen historia (2025)
- Toni Stenström: Puola ja Suomi; Yhteistyön historia (2025)
- Hannu Reime: Kompassia etsimässä (2025)
- Seppo Anttonen, Henna Paasonen, Annika Roihujuuri & Susanne Ådahl: Äänien kuuleminen; Ilmiö ja kokemus (2025)
- Knut Hamsun: Nälkä (2025)
- Knut Hamsun: Victoria (2025)
- Virginia Woolf: Vuodet (2025)
- Jukka Parkkari: Tähtäimessä Putin (2025)
- Anu Harju et co: Solidaarisuuskalenteri 2026 (2025)
- Tarmo Kunnas: Fasismin lumous; Eurooppalainen älymystö mussolinin ja hitlerin politiikan tukijana (2025)
- Visa Heinonen & Mika Pantzar: Suomen nykyaikaistajat; 19 eturivin tutkijan esseet (2025)
- Katja Tukiainen: Pieni ja tylsä kirja; K50 (2025)
- Raimo Savolainen (toim.): Leo Mechelin Kootut teokset 1; 1839-1872 Liberaalinen herääminen-nuoruusvuodet (2025)
- Raimo Savolainen (toim.): Leo Mechelin Kootut teokset 2; 1873-1881 Oppi valtiosta-professorivuodet (2025)
- Raimo Savolainen (toim.): Leo Mechelin Kootut teokset 3: 1882-1890 Kauppa ja politiikka-ensimmäinen senaattorikausi (2025)
- Raimo Savolainen (toim.): Leo Mechelin Kootut teokset 4; 1890-1898 Mielipidevaikuttaja-Suomen oikeudellinen asema (2025)
- Raimo Savolainen (toim.): Leo Mechelin Kootut teokset 5; 1898-1903 Vastarinta-ensimmäinen sortokausi (2025)
- Raimo Savolainen (toim.): Leo Mechelin Kootut teokset 6; 1903-1905 Kehitys vai kumous?-karkotus ja paluu (2025)
- Raimo Savolainen (toim.): Leo Mechelin Kootut teokset 7; 1905-1908 Äänioikeusuudistus-Mechelinin senaatti (2025)
- Raimo Savolainen (toim.): Leo Mechelin Kootut teokset 8; 1908-1910 Pro Finlandia-toinen sortokausi (2025)
- Raimo Savolainen (toim.): Leo Mechelin Kootut teokset 9; 1919-1914 Kansainvälinen rauhantyö
- Ossi Leppänen: Maasaikansan viisauksia; Maasai wisdom (2025)
- Liisa Isotalo & Ahmed Alalousi(kuv.): Johonkin matkalla (2025)
- Mitja Jakonen, Aku Kervinen & Vili Nurmi: Työtä jolla on tarkoitus (2025)
- Kati Heinämies: Ensimmäiset sata vuotta; Asunto oy Hietaniemenkatu 6 historiikki (2025)
- Eva Wardi, Anneli Pauli & Johanna Oksanen: Talo Ullanlinnassa pienoisyhteiskuntana; Mikrohistoriallinen näkökulma yhden asuinkiinteistön historiaan viime vuosisadalta meidän päiviimme (2025)
- Sirpa Puhakka: Vasemmistoliiton vallan vuodet (2025)
- Kai Ekholm: Kirjoittaminen on helvettiä; Jörn Donner lehtikirjoittajana (2025)
- E. P. Thompson: Työväenluokan historia Englannissa (2025)
Saga Egmont Kesä & Syksy
Kustantamo julkaisee pääasiassa vain e- ja äänikirjoja.
Feelgood & romantiikka
- Emma Ranta: Rakkaus maistuu mansikalta (5.6.)
- Danielle Steel: Salamanisku (10.6.)
- Jonna Mäkelä: Kilpakosijatar (12.6.)
- Annakaisa Iivari: Juhannus italialaiseen tapaan (17.6.)
- Emma Ranta: Rakkauden kuurupiiloa (19.6.)
- Sara Storm: Salaisuuksien saari (26.6.)
- Glendy Vanderah: Hetket kuun valtamerissä (1.7.)
- Jonna Mäkelä: Syvä kuin meri (10.7.)
- Emma Ranta: Café Amelian perintö (17.7.)
- Virve Sammalkorpi: Piiloleikki📚(22.7.)
- Sara Storm: Kesämummo (24.7.)
- Emma Ranta: Oikea hetki (25.7.)
- Greta Kiiski: Kaksi lemmenkipeää (31.7.)
- Emma Ranta: Sydämestä puuttuvat palat (7.8.)
- Jonna Mäkelä: Sydän sekaisin (14.8.)
- Danielle Steel: Lunnaat (20.8.)
- Emma Ranta: Totuuden hetki (21.8.)
- Sara Storm: Nyytti portailla (28.8.)
- Emma Ranta: Neljä naista kahvilassa (4.9.)
- Jonna Mäkelä: Jääsydän (11.9.)
- Emma Ranta: Turvassa sylissäsi (18.9.)
- Danielle Steel: Lurjus (23.9.)
- Sara Storm: Ihmisen ei ole hyvä olla yksin (25.9.)
- Emma Ranta: Yhteinen salaisuutemme (2.10.)
- Selja Laakso: Siellä missä tuuli tuoksuu suolalta (7.10)
- Jonna Mäkelä: Rakastaa, ei rakasta (9.10.)
- Emma Ranta: Vain hyviä aikeita (16.10.)
- Sara Storm: Rakkautta ruskan aikaan (23.10.)
- Ulla-Mari Kivi: Alkulämpö (28.10.)
- Greta Kiiski: Korjattujen sydänten joulu (30.10.)
- Emma Ranta: Kymmenen pisteen mies (6.11.)
- Jonna Mäkelä: Palaneita sydämiä ja mistelinoksia (13.11.)
- Emma Ranta: Yksinäisten sydänten tanssi (20.11.)
- Sara Storm: Unohduksen ja salaisuuksien suo (27.11.)
- Johanna Salo: Vielä yksi joulu yhdessä (4.12.)
- Jonna Mäkelä: Koivulaakson emäntä (11.12.)
- Danielle Steel: Kelpo nainen (17.12.)
- Sara Storm: Täti Tellervon talo (18.12.)
- Emma Ranta: Rakkauden uusi vuosi (25.12.)
Rikos & Jännitys
- Helena Kubicek Boye: Valoisin yö📚(3.6.)
- Max Manner: Revanssi📚(24.6.)
- James Patterson: Iso paha susi📚(25.6.)
- Max Manner: Revanssi📚(25.6.)
- Jukka niskanen: Paha kuu nousee📚(8.7.)
- Miia Laine: Kuolema ei lomaile📚(15.7.)
- Tuuli Rannikko: Murhasalonki📚(23.7.)
- James Patterson & Howard Roughan: Kuherruskuukausi (30.7.)
- Anna Ihrén: Murha rapujuhlien aikaan📚(5.8.)
- Jussi Kokkonen: Kaksoisvirhe📚(19.8.)
- Max Manner: Demi-Sec📚(12.8.)
- Kari Levola: Kertaalleen kuollut📚(26.8.)
- Miia Laine: Syksy kuiskii kuolemaa; Emilia Jääpuro 2📚(16.9.)
- Tapani Blomster: Ihmisen hinta (29.10.)
- Michael Katz Krefeld: Pimeys kutsuu; Cecilie Mars 1📚(12.11.)
- Kirsi Karhu: Jätkänkynttilä (25.11.)
- Cecilia Sjögren: Hyökyaalto (9.12.)
- Jussi Kokkonen: Murtopallo (30.12.)
Cozy crime
- M. C. Beaton: Agatha Raisin 3; Kuolema kukkaruukussa📚(10.9.)
- Anna Ihrén: Murha talvipakkasilla; Saaristolaispoliisi 2📚(3.12.)
- Eeva Kiviniemi: Piilo; Kati Berg tutkii 6📚(18.11.)
Sota
- Pentti Oksanen: Syvärin perintö (4.6.)
Historiallinen
- Ellinor Rafaelsen: Kosto; Huippuvuorten yöt 8📚(11.6.)
- Elisabeth Hammer: Särkyneet unelmat; Iltaruskon aika 8📚(16.7.)
- Barbara Cartland: Kuninkaallista rakkautta📚(18.7.)
- Ellinor Rafaelsen: Valheen vanki; Huippuvuorten yöt 9📚(13.8.)
- Merja Kurkinen: Kohtalon sävelet; Kullan kimallus📚(27.8.)
- Merja Kurkinen: Kohtalon sävelet 2; Koetusten kausi📚(2.9.)
- Barbara Cartland: Rakkautta Skotlannissa📚(9.9.)
- Elisabeth Hammer: Umpikujassa; Iltaruskon aika 9📚(17.9.)
- Merja Kurkinen: Kohtalon sävelet 3; Kotia kohti📚(6.10.)
- Ellinor Rafaelsen: Kaipuu; Huippuvuorten yöt 10📚(14.10)
- James Patterson: Suzannen päiväkirja (15.10.)
- Ari Haasio: Hikikomorit (22.10.)
- Elisabeth Hammer: Kytevä tuli; Iltaruskon aika 10📚(4.11.)
- James Patterson & Peter de Jonge: Ihme 17. viheriöllä (5.11.)
Tietokirjat
- Marjo Ojalammi: Elävän leski; Kun psykoosi hautaa rakastetun (29.7.)
- Ari Haasio: Verkkorikokset (6.8.)
Lastenkirjat
- Rolf Magne G. Andersen: Kookosbanaani hammaslääkärissä📚(9.6.)
- Rolf Magne G. Andersen: Kookosbanaani ja robottitakki📚(9.6.)
- Rolf Magne G. Andersen: Kookosbanaani ja hypnoosikone📚(9.6.)
- eOne: Pyjamasankarit; Syvyyksien hirviö📚(7.7.)
- eOne: Pyjamasankarit pelastavat taivaan📚(7.7.)
- eOne: Pyjamasankarit; Seikkailu mysteerivuorella!📚(7.7.)
- eOne: Pyjamasankarit; Superkuuseikkailu📚(4.8.)
- eOne: Pyjamasankarit; Operaatio pääsiäismuna📚(4.8.)
- Jimmy Wallin: Bamse Unohdussaarella (30.9.)
- Mimmi & My Arvidsson: Bamse ja Noita Nyrpeä (30.9.)
- Charlotta Borelius: Kuinka Bamse, Kilpinen ja Pomppi tapasivat (30.9.)
- Joakim Gunnarsson: Kun Bamse oli pieni (20.10.)
- Susanne Adolfsson: Bamse; Merirosvo Jenny syvillä vesillä (20.10.)
- Susanne Adolfsson: Bamse; Joulu, jona isoäiti katosi (10.11.)
- Joakim Gunnarsson: Bamse; Kissa Jansonin iltasatuhetki (10.11.)
Sammakko
- Serhi Žadan: Minkä puolesta elää ja kuolla📜(15.5.)
- Osamu Dazai: Epäkelpo ihmiseksi (15.5.)
- Gregory Maguire: Wicked; Lännen ilkeän noidan elämä ja teot (25.5.)
- Pirjo-Riitta Tähti: Lintuneidit (26.5.)
- Serhi Žadan: Internaatti (31.8.)
- Daniil Kozlov: Ryssä (31.8.)
- Franz Kafka: Matkapäiväkirjat (2025)
- Alma Söderhjelm: Turku meno-paluu (2025)
- Yukio Mishima: Elämä myytävänä (2025)
- Pirkko Jaakola: Älä välitä Arnold (2025)
- Carolina Pihelgas: Rajalinja (2025)
- Raymond Carver: Voisitko olla hiljaa? (2025)
- Panu Savolainen & Aleks Talve: Turun hienoimmat talot; The Finest Houses of Turku (2025)
- Väinö Ikonen: Vanhaa Suomen Turkua (2025)
- Franz Kafka: Päiväkirjat 1909-1923 [uusintapainos] (2025)
- Ray Bradbury: Fahrenheit 451 [uusintapainos] (2025)
- Panu Savolainen & Aleks Talve: Arkkitehtuurimme vuosituhannet; Suomen arkkitehtuurin historia alusta loppuun [uusintapainos] (2025)
- Rauno Lahtinen & Anu Salminen: Kakola; Vankilan tarina [uusintapainos] (2025)
Santalahti
- Katariina Stenberg: Opettajana kasvamisen matkaopas (30.4.)
- Jenni Vartiainen, Kati Sormunen & Jonna Kangas: Lasketaan leikkien; Käsikirja varhaiskasvatuksen matematiikkaan (15.5.)
- Lotta Uusitalo: Huomaa hyvä! Vahvuusvariksen itsesäätelyopas (11.8.)
- Olli-Pekka Salo: Kielikasvatuksen perusteet (15.8.)
- Laura Tuohilampi: Herätä matikkanälkä! Helpot ainekset maistuvaan matikanopetukseen (18.8.)
- Merja Pellikka: Ilon timantit; ja 119 muuta tapaa opettaa tunne- ja vuorovaikutustaitoja (20.8.)
- Jenni Vartiainen & Kati Sormunen: Tutkimisen riemua; Käsikirja tutkimalla oppimisen pedagogiikkaan (20.8.)
- Heli Mäkelä: Näe lapsen käytöksen taakse (27.8.)
- Nina Junttila & Emil Salovuori (toim.): Miksi ihminen tarvitsee toisia? (29.8.)
- Tuula Savikuja & Anita Puustjärvi (toim.): Nepsy-opas; Tukea neurokehityksellisiin haasteisiin (1.9.)
- Marianne Kiskola & Silja Kavilo: Kohtaava työote (24.9.)
- Nina Sajaniemi & Taina Sainio: Kasvurauhaa kehittyville aivoille (7.10.)
- Jaana Parikka, Niina Halonen-Malliarakis & Anita Puustjärvi: Oppimisen edellytykset ja haasteet; Käsikirja neurokehityksellisistä häiriöistä ja oppimisen tukemisesta (15.10.)
Siltala
Kaunokirjallisuus
- Sari Rainio & Juha Rautaheimo: Vainajat vailla armoa🕵📚(8/25)
- Heidi Airaksinen: Vaarallisia unia (8/25)
- Juha Seppälä: Kehtolaulun koodinaatit (8/25)
- Anna Hope: Albion (8/25)
- Viktor Jerofejev: Suuri gopnik (8/25)
- Vincenzo Mascolo: Taivas ja kaupungit; Valikoima runoja📜(8/25)
- Annina Holmberg: Annabel Lee📚(9/25)
- Iida Sofia Hirvonen: Voittajantunti (9/25)
- Kari Hotakainen: Kirjamessut; eli haastattelu joka meni päin helvettiä (9/25)
- Jyrki Lehtola: Täällä pohjan tähden (9/25)
- Lena Andersson: Tutkielma inhimillisestä käyttäytymisestä (9/25)
- Anton Tšehov: Onni; Valitut novellit 1880-1903 (9/25)
- Robert Thorogood: Murha jokilaivalla🕵📚(10/25)
Tietokirjallisuus
- Carlo Masala: Jos Venäjä voittaa; skenaario (7/25)
- Liisa-Maria Hakala-Zilliacus: Presidentin tytär; Annikki Paasikiven elämä ja rakkaus (8/25)
- Björn Borg: Sydämenlyöntejä; Omaelämäkerta (9/25)
- Sophia Jansson: Kolme saarta; Isä, äiti ja minä (9/25)
- Wolfram Eilenberger: Nykyisyyden haamuja; Filosofian loppu ja uuden valistuksen alku 1948-1984 (9/25)
- Elina Grundström: Tehtävä Keski-Suomessa; Vesa-Pekka Kangaskorpi ja kaikkien aikojen mediavallankaappaus (9/25)
- Hannu Harju: Jouko Turkka; Narri, nero, nöyryyttäjä (9/25)
- Jussi Niemeläinen: Muurista muuriin (9/25)
- Marja Pirttivaara: Sukupolvien jäljet; DNA, historia ja digitaidot sukututkimuksessa (9/25)
- Petri Pöntinen & Marjo Tynkkynen: Itäraja; Löytöretkiä naapuruuden mutkikkaaseen historiaan (9/25)
- Sakari Siltala: Särmät, linjat ja raamit; Pihlavan saha 1875-2025 (9/25)
- Suna Vuori: Esa-Pekka Salonen: Teemat (9/25)
- Gabriel Weston: Elossa; Toisenlaista anatomiaa (9/25)
- Sari aalto, Ilkka Levä & Samu Nyström: Akavan historia; Osaamisen ja vaikuttamisen voima – Akava 1950-2025 (10/25)
Sitruuna kustannus
- Margit Auer: Maagisten eläinten koulu 9; Kivettyneet!🎠📚(5/25)
- Lisa Wingate: Haltialapset (6/25)
- Elina Komulainen & Johanna Pekkala: Ansa kengänpauloissa🎠(8/25)
- Lauren Roberts: Powerless📚(8/25)
- Tanya Stewner: Alea Aquarius 4; Vuorovesien voima🎠📚(8/25)
- Jodi Taylor: Menneisyyden kaikuja📚(8/25)
- Vaseem Khan: Kuoleva päivä🕵📚(8/25)
- Roy Jacobsen: Barrøy 4; Barrøyn lapset📚(10/25)
SKS-kirjat
- Simo Heininen: Mikael Agricolan Vanhan testamentin esipuheet (3/25)
- Sirpa Salenius: Pohjoisen Pariisi; ja muita 1800-luvun amerikkalaisia Suomi-kuvia (5/25)
- Elina Arminen, Ralf Kauranen, Markku Lehtimäki, Hanna-Leena Määttä & Laura Piippo (toim.): Romaanin tieto; Kirja ja kirjailija tiedon tuottajina (5/25)
- Anu Koivunen, Maiju Kannisto, Heidi Keinonen & Janne Mäkelä (toim.): Kulttuurin vuosisata; Luova ohjelmatyö Yleisradiossa 1926-2025 (6/25)
- Sofia Aittomaa (toim.): Sigurd Frosterus ja postimpressionistinen maalaustaide (6/25)
- Viola Parente-Čapková, Arja Rosenholm & Kati Launis (toim.): Liikkuvat tekstit, liikkuvat naiset; Suomen, Venäjän ja Neuvostoliiton kirjallisella kentällä (6/25)
- Sonja Koski: Simpanssi sisällämme (7/25)
- Topias Haikala: Kielet ennen meitä (8/25)
- Ville Eloranta & Laura Niemi: Finglish; Miksi englanti ärsyttää? (8/25)
- Tuomas Palonen: Etymologian etymologia; ja muita etymologioita (8/25)
- Teivo Teivainen: Hakaristin historia (8/25)
- Terhi Davies, Karl Grünn, Ulla Lauhava & Jonna Riikonen: Ylioppilastekstejä 2025 (8/25)
- Timo Kallinen & Teuvo Laitila (toim.): Sekularismit; Uskonnon ja maallisen rajankäyntejä (8/25)
- Hanna Lantto, Paula Sjöblom, Jaana Vaahtera & Minna Hjort (toim.): Kieli maisemassa, maisema kielessä; Tutkimuksia Turusta (8/25)
- Carl-Johan Holmlund: Tito Colliander ja Hitlerin Saksa; Poliittisen pyhiinvaeltajan profiili (8/25)
- Ulla Nordfors & Maj Meriluoto (toim.): Muinais-DNA; Avain menneisyyteen (8/25)
- Teija Alanko: Kultaköynnös ja unelma; Huonekasvien historiaa (9/25)
- Jussi Ahlroth: Kirje Buddhalta; Länsimaisen filosofian buddhalainen historia (9/25)
- Sini Kangas: Ristiretkien historia (9/25)
- Pekka Niiranen: Ohrana Kekkonen; UKK Etsivässä Keskuspoliisissa 1919-1927 (9/25)
- Reijo Tolppi: Ota rahat ja juokse; Puhallusten, bluffien ja ohareiden historiaa (9/25)
- Reetta Ranta: Sielulinnut (9/25)
- Pasi Klemettinen: Tietäjät, noidat, samaanit; Kansanuskon maailmassa (9/25)
- Matti O. Hannikainen: Kaupungiksi kaavoitettu; Vantaan kaupunkisuunnittelun historiaa 1974-2024 (9/25)
- Elina Seppälä: Valokeilassa ja vastatuulessa; Balettitanssija Marianna Rumjantsevan elämä (9/25)
- Kirsi-Maria Nummila: Kirjoitetun Suomen historia; Kieli ja kirjallistuminen keskiajalta 1800-luvun taitteeseen (9/25)
- Heidi henriikka Mäkelä & Outi Valo (toim.): Aineeton kulttuuriperintö; Käsite, käytäntö, politiikka (9/25)
- Liisa Väisänen: Suomi-neito ja leijona; Kansallisten symbolien merkilliset juuret (10/25)
- Jouni Lavikainen & Ossi Viita: Impivaarasta ilmiöksi; Nurmijärven historia 1960-2017 (10/25)
- Ville Eerola: Helmi kirkkahin; Eteläsuomalainen osakunta 1905-2025 (10/25)
- Roger Norum, Veera Kinnunen & Niina Hämäläinen (toim.): Käänteet ja kierrot; Kulttuuriset ympäristömuutokset pohjoisessa (10/25)
- Sari Kivistö, Katariina Kärkelä, Erika Pihl & Isa Välimäki (toim.): Unohtuneet kirjoitukset; Katoaminen kirjallisuushistoriassa (10/25)
- Jukka Kortti & Reetta Hänninen (toim.): Kansan ääni ja kuva; Yle, Suomi ja suomalaiset 1926-2026 (11/25)
- Jouni Kauhanen: Kemijärven historia III (12/25)
S & S
Kaunokirjallisuus
- Michaela von Kügelgen: Villa Hildan kesä📚(6/25)
- Sara strömberg: Vyöry🕵📚(6/25)
- Jaana Tapio: Näin on hyvä📚(7/25)
- Marisha Rasi-Koskinen: Kesuura (8/25)
- Anu Vähäaho: Meri välissämme📚(8/25)
- Susanna Hast: Toivottomuus (9/25)
- Piia Leino: Hämärän laulu (9/25)
- Karin Collins: Tuo aika mieleen palaa (9/25)
- Peter Sandström: Glory Days (10/25)
- Karin Erlandsson: Kaikkein kirkkain lähde (10/25)
- Axel Åhman: Rääppöö (10/25)
- Cilla & Rolf Börjlind: Varjo lankeaa🕵📚(10/25)
- Janne & Johnny Ramstedt: Viides käsky🕵📚(11/25)
- Anu Vähäaho: Mäntykallion joulun henki📚(11/25)
Tietokirjallisuus
- Katri Viitaniemi: Kirkas ja hiljainen; Runoilija Helvi Juvosen elämä (8/25)
- Linus Nyman: Hyvät hakkerit; Ada Lovelacesta Linus Torvaldsiin (9/25)
- Sanna Kajander-Ruuth: Jarmo Koski; Salattu elämäni (10/25)
- Marcus Lindqvist: Taistelu Ukrainasta; 10 ratkaisevaa hetkeä (10/25)
- Janne Palkisto: Bernhard Crusell; Suomalainen säveltäjä, joka sivisti Ruotsia (10/25)
- Millie Marotta: Kallisarvoinen planeetta [värityskirja] (11/25)
Lapset ja nuoret
- Katherine Rundell: Mahdottomia olentoja📚(6/25)
- Karoliina Pertamo: Kettu etsii (6/25)
- Ulla Donner: Pysäyttäkää voro! (8/25)
- Ilja Karsikas: Kahden kodin lauluja (8/25)
- Miila Westin: Sammuva valo💥📚(9/25)
- Maija Hurme: Mistä kaikki päivät tulevat? (9/25)
- Eva Frantz: Kilpikonnasaari (10/25)
- Jamie Smart: Pupu vs. apina 5; Maaninen mäyrä💥📚(10/25)
- Harri Veistinen: Revontuliefekti ja viimeiset portinvartijat📚(10/25)
Tammi
Kotimainen kaunokirjallisuus
- Anni Niskanen: Kuohuja ja kissankelloja📚(7/25)
- Iida Aho: Perhosten päiviä📚(7/25)
- Pirjo Tuominen: Mies metsätieltä🕵(7/25)
- Terhi Tarkiainen: Pidä mut👽📚(7/25)
- Leena Lehtolainen: Henkivartija🕵📚(8/25)
- R. M. Rosenberg: Amelie📚(8/25)
- Max Seeck: Petetty🕵📚(9/25)
- Marko Hautala: Samaelin kirja (9/25)
- Jari Järvelä: Raiteet (9/25)
- Saija Kuusela: Syylliset🕵(9/25)
- Liina Putkonen: Kaukaisten haaveiden huvila📚(10/25)
- Siri Kolu: Varjoliitto👽📚(10/25)
- Heikki Valkama: Keisarin varjo🕵📚(11/25)
- Markku Ropponen: Kuhala ja kaunankantajat🕵📚(12/25)
Suomennettu kaunokirjallisuus
- Ninni Schulman: Rakas Lena🕵📚(7/25)
- Julia Quinn: Miranda Cheeverin salaiset haaveet📚(7/25)
- Zoraida Córdova: Rakkauden melodia (7/25)
- Édouard Louis: Monique pakenee (8/25)
- Holly Brickley: Säröjä (8/25)
- Joël Dicker: Villipeto🕵📚(8/25)
- Jacqueline Winspear: Maisie Dobbs ja valkoisten höyhenten tapaus🕵📚(8/25)
- Liz Moore: Metsien jumala🕵(9/25)
- Heather Fawcett: Emily Wilden haltiatiedon opas👽📚(9/25)
- Elly Griffiths: Herttaässä🕵📚(9/25)
- Helen Fields: Täydellinen kuolema🕵📚(9/25)
- Janice Hallett: Vetoomus🕵(9/25)
- Rachel Kushner: Mars Room (10/25)
- Mieko Kawakami: Kaikki rakastavaiset yössä (10/25)
- Ulrika Rolfsdotter: Näkin kutsu🕵📚(10/25)
- Marian Keyes: Paras virheeni (10/25)
- Christina Lauren: Kiedottu kohtaloon (10/25)
- Edgar Lee Masters: Spoon River antologia (10/25)
- Virginia Woolf: Majakka (10/25)
- Claire Keegan: Aivan viime hetkellä (11/25)
- Carin Hjulström: Kun luminen on maa🕵📚(11/25)
- Ragnar Jónasson: Sysipimeä🕵📚(11/25)
- Julia Quinn: Olivia Bevelstoken huvikausi📚(11/25)
- Elsie Silver: Sydämetön📚(12/25)
- Annie Darling: Unelmia ja uskallusta vintageputiikissa📚(12/25)
Tietokirjallisuus
- Lasse Kosonen & Kirsti Eskelinen: Tatit; Tunnista, kerää ja herkuttele (5/25)
- Eeva Löfgren: Naisen uni; Nuku hyvin murrosiästä vaihdevuosiin (7/25)
- Laurence Rees: Natsin mieli; 12 varoitusta historiasta (7/25)
- Shaun Attwood: Alamaailman naiset; Kasvokkain maailman vaarallisimpien naisrikollisten kanssa (7/25)
- Tuula Karjalainen: Tove Jansson ja maailman lapset (8/25)
- Kai Häggman: Panansisuinen; Jouko Turkan elämä (8/25)
- Ari Virtanen: Jolle; Il doge (8/25)
- Lari Seppinen: Valioliigan kulisseissa; Kirjeenvaihtajana jalkapallohullulla saarella (8/25)
- Virve Koljonen: Totuuksia plastiikkakirurgiasta (8/25)
- Charly Salonius-Pasternak: Tuntematon tulevaisuus (9/25)
- Juha-Matti Tammela & Antti Luukkanen: Raul Reiman; Iskelmäsoittajan elämä (9/25)
- Sissi Enestam: Simulaatioteoria; Mitä jos todellisuus ei ole sitä mitä luulemme? (9/25)
- Merete Mazzarella: Nyt kun kirjoitan tätä (9/25)
- Marko Lempinen: Langennut legenda; Mika Myllylä (9/25)
- Pinja Meretoja: Tissilogia; Tietoteos rintojen merkityksistä, myyteistä, painolastista ja vapautumisesta (9/25)
- Veera Jussila: Kaavakekkerit; Vaatteita kierrätyskankaista (9/25)
- Tommi E. Virtanen: Knipi; Kuinka vangita perhonen (10/25)
- Henry Tikkanen: Luovat suomalaiset; Ja mitä voimme heiltä oppia (10/25)
- Hippo Taatila: Yli kaiken; Wilma Murto (10/25)
- Jussi Lehtinen & Petteri Ala-Kivimäki: Katujätkästä herrasmieheksi (10/25)
- Emilia Miettinen: Remu; Henry Aaltosen ihmeellinen elämä (11/25)
- Timo Ahopelto & Jyri Engeström: Startup-käsikirja (11/25)
- Weltsu Meriko: Taksinkuljettaja (11/25)
Lasten- ja nuortenkirjallisuus
0+
- Meiju Niskala & Jenni Erkintalo(kuv.): Lammas nimeltä Ii(7/25)
- Riina & Sami Kaarla: Villit vieraat; Tammen kultaiset kirjat 316 (9/25)
- Riina & Sami Kaarla & Anders Vacklin: Muumi ja Pikku Myy; Syömään! (10/25)
- Riina & Samli Kaarla & Anders Vacklin: Muumit teatterissa (10/25)
- Richard Scarry & Ole Risom: Minä olen Pupu (10/25)
1+
- Muumi ja ystävät; Kukkakedolla (8/25)
- Muumi ja ystävät; Hyvässä seurassa (8/25)
- Muumilaakson väki saa vieraita (11/25)
3+
- Elina Hirvonen & Mervi Lindman(kuv.): Prinsessa rämäpää; Mörön oma kirja (8/25)
- Amanda Li: Verraton Muumilaakso (9/25)
- Muumitalo Ympäri vuoden; Karusellikirja (9/25)
- Kaisa Happonen & Anne Vasko: Mur ja metsänpeitto(9/25)
- Sanna Sofia Vuori & Nadja Sarell(kuv.): Mai ja kamalan suuri vääryys (9/25)
- Saara Kekäläinen & Rakastaja Robert(kuv.): Apua, kirjassani on pieru! (9/25)
- Riikka Jäntti: Tervetuloa joulu! Pikku hiiren 24 tarinaa (9/25)
- Riina & Sami Kaarla & Anders Vacklin: Muumiperheen talviunisadut (10/25)
5+
- Richard Scarry: Touhulan kootut kommellukset (8/25)
- Riikka Jäntti: Hiiru; Hillitön halloween📚(9/25)
- Dav Pilkey: Kisuliin sarjiskerho; Vaikutusvaltaa💥📚(9/25)
- Sinikka & Tiina Nopola & Salla Savolainen(kuv.): Heinähattu ja Vilttitossu rosvojahdissa (9/25)
- Elina ja Sofia & Anthony Conley: Elina ja Sofia. Jouluiloa! (9/25)
- Richard Scarry: Minä olen Pupu; Postikorttikirja (10/25)
- Richard Scrarry: Minä olen Pupu; Muistikirja (10/25)
- Riina & Sami Kaarla & Anders Vacklin: Hog; Lemmikkifrendit 8📚(10/25)
7+
- G. T. Karber: Murdle Junior (6/25)
- Elina Lappalainen & Mitja Mikael Malin(kuv.): Tornihuoneen salaseura; Vallan jäljillä (8/25)
- Timo Parvela & Anni Nykänen(kuv.): Ella ja kaverit kummituskartanossa📚(9/25)
- Timo Parvela: Ella ja kaverit menevät metsään [elokuvakirja]📚(9/25)
- Sofia Bergström & Ellen Greider(kuv.): Maailman ällöttävin kirja (9/25)
- Ilona Ahti & Miila Westin(kuv.): Stop Secret; vaarallinen vaahtopää📚(9/25)
- Martin Widmark & Helena Willis(kuv.): Lasse-Maijan etsivätoimisto; Leirintäalueen arvoitus📚(9/25)
- Salainen paikka; Tarinoita ystävyydestä (9/25)
- Timo Parvela & Anni Nykänen(kuv.): Ella ja kaverit; Maailman hauskin luokka📚(10/25)
- Paula Noronen & Minna Mäkipää(kuv.): Rasva-Antero heittää keikkaa📚(10/25)
- Paula Noronnen: Supermarsun leffa-akatemia; Vinkkejä elokuvauralle (10/25)
- Cristal Snow & Kati Vuorento(kuv.): Penni Pähkinäsydän ja viimeinen haltijakummi📚(10/25)
9+
- Jukka Behm & Mirjami Häkkinen(selkom.): Ihmepoika Leon (6/25)
- Laura Ertimo & Maria Sann: Ateneumin arvoitus (9/25)
- Joona Leppälä: ZoneVD; Parhaiden pelien jäljillä (9/25)
- A. F. Steadman: Skandar ja Luurankokirous📚(10/25)
- Katleena Kortesuo & Ossi Pirkonen: Veevi ja kriisipuurosota📚(10/25)
- J. K. Rowling, John Tiffany & Jack Thorne: Harry Potter ja kirottu lapsi [täydennetty laitos]👽📚(10/25)
- J. K. Rowling, Karl James Mountford(kuv.) & Jess Tice-Gilbert(paperitaide): Harry Potter ja liekehtivä pikari [juhlalaitos]👽📚(10/25)
- Helena Immonen: Purppurausvan animaagit 4; Kissojen valtakunta👽📚(10/25)
- Helena Immonen & Riikka Tuohimetsä(selkom.): Purppurausvan animaagit; Karakalin voima👽📚(10/25)
Nuoret
- Henna Helmi Heinonen: En voi puhuu nyt📚(8/25)
- Sanna Isto: Peto (8/25)
- Satu Erra: Tälläinen tunne (8/25)
- Mariam Naiem, Julija Vus & Ivan Kypibida: Pitkän sodan lyhyt historia💥(8/25)
- Salla Simukka: Neljät syntymäpäivät ja yhdet hautajaiset (9/25)
- Johanna Auraheimo: Pahat tavat (9/25)
- Kirsti Kuronen: Kolme senttiä sekunnissa (9/25)
- Amanda Gorman: Kaikki mitä kannamme📜(9/25)
Katso myös Disneyn ja National Geographicin sarjoissa ilmestyvät kirjat sekä pokkarit suoraan kuvastosta.
Teos
Kaunokirjat
- Emmi Itäranta: Lumenlaulaja (8/25)
- Marjo Niemi: Pienen budjetin sotaelokuva (8/25)
- Pertti Lassila: Toinen luonto (8/25)
- Marketta Pyysalo: Kopaalihuone (9/25)
- Marjo Katriina Saarinen: Poispyyhityt rivit (9/25)
- Mia Franck: Viimenen pari uunista ulos (9/25)
- Ulla-Lena Lundberg: Jää [juhlapainos] (9/25)
- Olli Heikkonen: Hallitut vallat (9/25)
- Monika Fagerholm: Eristystila; Kapinoivia naisia (10/25)
- R. F. Kuang: Katabasis (10/25)
Lasten ja nuortenkirjallisuus
- Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Suomen supernaisia 7; Kaija! Säveltäjä Kaija Saariahon värit, varjot ja valot (8/25)
- Juhani Känkänen: Apo Apponen & Sirkustivoli Hattara (8/25)
- Ted Forsström & Åsa Lucander: Sapuskaa Sulolle! (8/25)
- Mimi Åkesson & Linda Bondestam: Tule tuuli! (8/25)
- Tomi Kontio & Elina Warsta(kuv.): Koira nimeltään Kissa hyvästelee ystävän (9/25)
Tietokirjat
- Minna Lindgren: Klassinen sekametelisoppa; Sattumia musiikin historiasta (5/25)
- Olivia Laing: Ruumiin rajat; Kirja vapaudesta (5/25)
- David Graeber: Perimmäinen salattu totuus maailmasta (9/25)
- Osmo Soininvaara: Talous ja kaupunki (9/25)
- Jorma Sairanen & Kalle Kinnunen: Daddy Cool; Viimeinen luku (9/25)
- Jouni Toivanen: Lempiruokaa (9/25)
- Markus Hurskainen: Leipurin vuosi (9/25)
- Juha Hurme: Suomen nuijituin nainen; Anni Polvan elämä ja teokset (10/25)
Tuuma-kustannus
- Minna Miao: Harhakäsitykset mielestä (14.8.)
- David Robson: 13 sosiaalista strategiaa, jotka muuttavat ihmissuhteitasi (5.9.)
- Sofia Haapanen, Nina Laiho & Aino Patjas: Koiran käyttäytyminen ja oppiminen (18.9.)
- Laura Mannila: Kehomieli, lauma ja luonto; Katkenneiden yhteyksien jäljillä (2.10.)
- Tiina Huhtanen & Sanna Tiensuu-Piirainen: Hyvinvointikirja rintasyövästä toipuvalle (15.10.)
Viisas elämä
- Päivi Salminen: Ryhtiä elämään – Kohota olemuksesi joogalla (8/25)
- Sohvi Nyman: Olet ihana -työkirja (8/25)
- Echart Tolle: Läsnäolon voima – Meditaatiokortit [korttipakka] (8/25)
- Paula Ruotsalainen & Elisabeth Falck: Aikuinen parisuhde ja muutoksen myönteinen voima (9/25)
- Petra Streng: Loitsu – Valjasta sanojen voima (9/25)
- Karita Aaltonen: Aikuisen naisen voimakirja (10/25)
- Henri Järvinen: Tarot – Elämänviisauden tie (10/25)
- Rasaliina Jänö: Kuuden kuun valtakunta 3; Kalman kukinto (10/25)
- Magnus Appelberg: Voimaa hiljaisuudesta (11/25)
- Eeva Maria Leino: Etsijän polku – Harjoituskirja (11/25)
Vastapaino
- Juho Saari (toim.): Hyviä uutisia Suomesta; Menestyvän yhteiskunnan tilannekuva (1/25)
- Marjo Pihlajaniemi: Kuuntele duunaria & menesty; Opas muutoksenkestävään organisaatioon (2/25)
- Tuomas Hoppu: Hugo Salmela; Vallankumouksen sanansaattaja (2/25)
- Marko Tikka (toim.): Sinivalkoisia sotureita; Suomalaismiehet asevelvollisina, sotilaina ja veteraaneina (2/25)
- Voltaire: Filosofinen sanakirja eli järki aakkosissa (3/25)
- Henrik Stenius: Vapaus, veljeys, tasa-arvo; Joukkojärjestäytymisen suomalainen läpimurto (3/25)
- Petteri Niemi & Riikka Niemi: Sosiaalihuollon priorisoinnin mallit ja etiikka (3/25)
- Max Weber: Tiede & politiikka (4/25)
- Arto & Taru Lindblom & Heikki Valkama: Takumi; Matka japanilaiseen käsityöosaamiseen ja laatuajatteluun (4/25)
- Katja Lamminen: Metsätalous & luonnon monimuotoisuus (4/25)
- Casper Erichsen & David Olusoga: Keisarin holokausti; Saksan unohdettu kansanmurha ja natsismin siirtomaajuuret (4/25)
- Harri Englund: Kongosta Sortavalaan; Esseitä suomalais-afrikkalaisesta historiasta (5/25)
- Pertti Töttö: Tilastomenetelmiä yhteiskuntatieteilijöille (5/25)
- Samuli Pekkola, Ulriika Leponiemi & Matias Heikkilä (toim.): Vaikuttavuuden monet kasvot (6/25)
- Marita Liulia: Marita Liulian opas taiteilijalle ja tuottajalle (7/25)
- Mari Manninen: Toimittaja kertoo niin totta kuin osaa (8/25)
- Kaisa Kangas: Larppi eläytymisen taiteena (8/25)
- Eveliina Lundqvist: Minä, Paavo ja Saparomäki (8/25)
- Ville Ropponen & Mikko Palokorpi: Vuoristolaiset; Kaukasian salaisuuksien jäljillä (8/25)
- Ville Yliaska: Rikottu sopimus; 1990-luvun laman kokemushistoriaa (8/25)
- Sanna Kumpulainen & Mika Sihvonen (toim.): Informaatiota tiedon vuoksi; Informaatiotutkimuksen ilmiöitä ja uomia (8/25)
- Helena Pilke: Sanomalehtien sisällissota (8/25)
- Markku Honkasalo: Talvisodasta vanhuuden turvaan; 85 vuotta sotavammaisten huoltoa Suomessa (8/25)
- Aktiivisen elämän viikkokalenteri Vita activa (8/25)
- Aktiivisen elämän muistikirja Vita activa (8/25)
- John Stuart Mill: Sosialismin hyödyt ja haitat (9/25)
- Toni Lahtinen: Maailmanlopun alkuja; Myytit ja ympäristöhistoria nykykirjallisuudessa (9/25)
- Minni Matikainen, Anni Piironen & Paula Silvén (toim.): Akateeminen kapinakirja; Kauno- ja kaunakirjallisuutta yliopiston epäkohdista ja niitä vastaan kapinoinnista (9/25)
- Anu Puusa & Reijo Karhinen: Osuustoiminta eksyksissä? Ovatko osuuskunnat kadottaneet perustehtävänsä (9/25)
- Anna Kuokkanen: Odotustila; Turvapaikanhakijoiden arki Suomessa (9/25)
- Marianne Mäkelin, Elisa Silvennoinen & Kati Mäkitalo (toim.): 50 myyttiä tekoälystä ja datasta (9/25)
- Ville-Pekka Sorsa, Antti Alaja & J0el Kaitila: Ideat yhteiskuntapolitiikassa (9/25)
- Anna Parpala & Liisa Postareff (toim.): Hyvinvoiva ja pedagogisesti osaava korkeakouluopettaja (9/25)
- Tarja Tolonen, Sanna Aaltonen & Päivi Armila: Nuoruutta tutkimassa; Sosiologisen nuorisotutkimuksen käsitteitä ja keskusteluja (9/25)
- Jari Haukka: Johdatus epidemiologiaan (9/25)
- Lauri Heimo & Roosa Lambin (toim.): Globaali sosiaalipolitiikka (10/25)
- Mervi Kaarninen, Henrik Mattjus, Marko Tikka & Ella Viitaniemi (toim.): Ihmisten tekemä kaupunki Tampere; Tutkimuksia ja kuvauksia XIII (10/25)
Warelia
- Mikko K. Heikkilä: Taruissa on totta; Suomalaisen perimätiedon ylenkatsottu historiallinen arvo (8/25)
- Petri Kangas: Alihankkijat🕵📚(8/25)
- Voitto Ruohonen: Piispantappajasta salapoliisiin; Suomalaisen rikoskirjallisuuden esihistoria (8/25)
- Alexander Berman (t0im.): Lapset pakenivat holokaustia; Neuvostoliiton juutalaispakolaisten muistelmia (8/25)
- Jarmo Teinilä: Ryssänkuru🕵📚(9/25)
- Kimmo Lehtimäki: Taistelijat; Kirjalija Kondard Lehtimäen ja tuomari Vilho Joutsenlahden kamppailu vääryyttä vastaan (9/25)
- Jari Olavi Hiltunen: Nukkuva kreivitär (10/25)
- Ilona Tomi: Aikamuotoja📜(10/25)
- Eeva Korpi-Hyövälti: Kukaan ei puhunut (10/25)
- Matti Kuusela & Anni Kytömäki: Vain lintuja rakastanut; Näytelmä Pentti Linkolan elämästä (10/25)
- Sami Syrjämäki: Säädyllistä ajattelua; Kun tolkun ihminen kohtaa Orwellin (10/25)
Wsoy
Kotimainen kaunokirjallisuus
- Milja Kaunisto: Parfait Amour (7/25)
- Laura Gustafsson: Lihakirja (8/25)
- Liisa Suomela: Kaikki päättyy kevääseen (8/25)
- Tiina Raudaskoski: Ilmiantaja (8/25)
- Satu Laatikainen: Hyvästi itä (8/25)
- Maritta Lintunen: Maalla merellä ilmatilassa📜(8/25)
- Kaisa Kuurne, Johanna Venho & Anna-Stina Nykänen (toim.): Paljastuskirja. Nyt. (8/25)
- Ilmma Remes: Punarutto🕵(9/25)
- Samuli Knuuti: Kuviot joita kadut eivät tiedä tekevänsä (9/25)
- JP Koskinen: Hyvät veljet (9/25)
- Riitta Heimonen: Äkkiä on ilta (9/25)
- Joel Hohko: Volodjan pojat (9/25)
- Mika Waltari: Mikael Karvajalka [juhlapainos] (9/25)
- Mika Waltari: Mikael Hakim [juhlapainos] (9/25)
- Mika Waltari: Turms Kuolematon [juhlapainos] (9/25)
- Satu Rämö: Tinna🕵📚(10/25)
- Marko Kilpi: Undertaker; Kuolemantanssi🕵📚(10/25)
- Minna Rytisalo: Sylvia (10/25)
- Maria Mustaranta: Toivon talo (10/25)
- Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja sodankäynnin taito📚(10/25)
- Teemu Kaskinen: Yö ja usva (10/25)
- Mikko Koho: Yö joka lankesi yllemme (10/25)
- Leena Paasio: Tuuli kääntyy etelään📚(10/25)
- Maija Kajanto: Talvikaupungin valot (10/25)
- Minna Mikkanen: Lemmenkipeät📚(10/25)
- Heikki Turunen: Kuikan vuosi (10/25)
- Niina Hakalahti: Hyvät päivät, ja vähän huonommat (11/25)
- Sinikka Vuola & Tommi Melender: Romaanihenkilön elämä (11/25)
Suomennettu kaunokirjallisuus
- Callie Hart: Elohopea (6/25)
- Ellen Kennedy: Villin tytön kesä (7/25)
- Jennifer Weiner: Sinä kesänä (7/25)
- Laura Dave: Yö jona katosit🕵(7/25)
- Kristina Ohlsson: pelastusrengas🕵📚(7/25)
- Frida Skybäck: Rautakukka🕵📚(7/25)
- Liane Moriarty: Täällä vain hetken (8/25)
- Santa Montefiore: Odota minua (8/25)
- Emma Hamberg: Rakkauden idiootit (8/25)
- Sophie Cousens: Elämä pikakelauksella (8/25)
- Karin Smirnoff: Ilveksen kynnet🕵📚(8/25)
- Pascal Engman & Johannes Selåker: Häpeän tie🕵📚(8/25)
- Dan Brown: Salaisuuksien salaisuus (9/25)
- Yan Lianke: Kun aurinko kuoli (9/25)
- V. E. Schwab: Addie LaRuen näkymätön elämä (9/25)
- Tonny Gulløv: Kuninkaan sukua📚(9/25)
- Anders Roslund: Pako🕵📚(9/25)
- Viveca Sten: Armahtaja🕵📚(9/25)
- J. R. R. Tolkien: Hobitti [juhlapainos]👽(9/25)
- Ken Follett: Päivien piiri (10/25)
- Mariana Enriquez: Aurinkopaikka hämärille tyypeille (10/25)
- Charles Dickens: Joululaulu (10/25)
- William Shakespeare: Hamlet (10/25)
- Andrzej Sapkowski: Korppien tienhaara📚👽(10/25)
- Sofie Sarenbrant: Seuraaja🕵📚(10/25)
- John Grisham: Caminon tuulet🕵📚(10/25)
- Wilbur Smith & Tom Harper: Nemesis📚(10/25)
- Colleen Hoover: Marraskuun 9. (11/25)
- Catherine Walsh: Menolippu jouluun (11/25)
- Danielle Steel: Kaikki mikä kimaltaa (11/25)
- Pascal Engman: Menestyksen hinta🕵📚(11/25)
- Charlotte McConaghy: Kesyttämätön pimeä(12/25)
- Liz Fenwick: Salainen ranta (12/25)
Sarjakuvat
- Marjane Satrapi: Persepolis (9/25)
- Joe Sacco: Gazan sota (9/25)
- Juliana Hyrri: Lellikki (9/25)
Lasten- ja nuortenkirjat
0+
- CoComelon: Lääkärissä! (8/25)
- Tove Jansson: Muumi Vauva: Pieni kirjasto (9/25)
- Lempitarinoita 1-vuotiaalle (9/25)
- Maaret Kallio & Kati Vuorento(kuv.): Aina yhtä rakas (9/25)
- Knut Næsheim: Fantti ja työkoneet (10/25)
- CoComelon: Palopelastaja! (11/25)
3+
- Debi Gliori: Pieni rakas (3/25)
- Kirsi Kunnas & Christel Rönns(kuv.): Iloinen auto ja muita rämiseviä runoja (7/25)
- Tove Jansson: Muumimamma on kiltti (8/25)
- Tove Jansson: Haisuli on tuhma (8/25)
- Astrid Lindgren & Ilon Wikland(kuv.): Marikin joululoma (9/25)
- Lempitarinoita 3-vuotiaalle (9/25)
- Liisa Rinne & Johanna Ilander(kuv.): Valo ja synkkä pilvi (9/25)
- Tove Jansson: Muumipeikko ja luottoystävä (10/25)
- Eppu Nuotio & Kristiina Louhi(kuv.): Pikkumummu ja iso rakkaus (10/25)
- Maaret Kallio & Lotta Fors(kuv.): Seepra joka kadotti raitansa (10/25)
- Camilla Brinck: Musse ja Helium; Rakkauden tuuli (10/25)
- Maria Vilja: Juuli, isoveli ja hurja liuku (10/25)
- Vuokko Hurme & Giannettta Porta(kuv.): Miniope laskee lampaita (11/25)
5+
- Philip Ardagh & Frank Cottrell Boyce: Tove Janssonin Muumilaakson maailma [laajennettu laitos] (7/25)
- Roope Lipasti & Kaisu Sandberg(kuv.): Lemuetsivät; Jurakauden paukku📚(7/25)
- Liisa Louhela & Elina JOhanna Ahonen(kuv.): Ronttiäiti ja Ahkera Tiikeri (8/25)
- Pirjo Heikkilä, Sanna Stellan & Tiina Konttila(kuv.): Pirjo-täti ja Sanna-täti; Rapakasvatusta(8/25)
- Astrid Lindgren & Ingrid vang Nyman(kuv.): Tässäpä Peppi Pitkätossu; Yllättävä koulupäivä (9/25)
- Salla Salmela, Iina Hyttinen & Noora Katto(kuv.): Naapurissa; Hurja halloween (9/25)
- Sarah Sheppard: Hait! (9/25)
- Anna Elina Isoaro & Mira Mallius(kuv.): Tavara-avaruus (9/25)
- Magdalena Hai & Teemu Juhani(kuv.): Painajaispuoti; Karmivat tarinat 1-3📚(9/25)
- Roope Lipasti: Lemuetsivät 14; Vain muutaman paukun tähden📚🎧(9/25)
- Astrid Lindgren: Astrid Lindgrenin rakkaimmat joulutarinat (10/25)
- Meri Savonen, Satu Koivisto & Parvati Pillai(kuv.): Kettulan kahvila; Joulu lumilinnassa (10/25)
- Roope Lipasti: Lemuetsivät 15; Hyvät, pahanhajuiset ja rumat📚🎧(10/25)
- Roope Lipasti: Lemuetsivät 16; Huuliherpeskostaja📚🎧(10/25)
- Roope Lipasti & Kaisu Sandberg(kuv.): Lemuetsivät; Ensimmäinen hajuyhteys ja muita ällöttäviä mysteereitä📚(11/25)
Alakouluikäiset
- Mikko Kalajoki & Väinö Heinonen(kuv.): Karttakopla huhuilijan jäljillä (7/25)
- Jade Haapasalo & Valpuri Kerttula(kuv.): Huvipuiston Helmi ja taikakaaos📚(7/25)
- Ernest Lawson: Höpersankarit; Pyykkimonsterin kirous📚🎧(7/25)
- Roope Lipasti & Harri Oksanen(kuv.): Lätkä-Lauri ja NHL-kuume📚(8/25)
- Ernest Lawson: Höpersankarit; Mieletön maailmanmatka📚🎧(8/25)
- Erin Hunter: Soturikissat; Tähdetön klaani 2; Taivas📚(8/25)
- Nora Dåsnes: Sydän vasta puolillaan💥(8/25)
- Mirka Auvinen & Sini Nihtilä(kuv.): Musiikin tahdissa (9/25)
- Mikko Kalajoki & Aapo Ravantti(kuv.): Autoja farmarista formulaan (9/25)
- Roald Dahl & Quentin Blake(kuv.): Ilmarin ihmelääke (9/25)
- Venny Helén & Kaisa Pirttinen(kuv.): Rambon talli; Mahdoton unelma📚(9/25)
- Ernest Lawson: Höpersankarit; Tunneturbon tapaus📚🎧(9/25)
- Erin Hunter & Owen Richardson: Soturikissat; Opas klaanien maailmaan (9/25)
- Sofie Sarenbrant: Mira ja Kuu; Tähtioppilas📚(9/25)
- Kristina Ohlsson: Tähtihauta📚(9/25)
- Rachel Renée Russell: Nolo elämäni; Olisinpa kiertueella📚(9/25)
- Miina Supinen & Anni Nykänen(kuv.): Rosmariini; Mahtava mahaplätsi📚(10/25)
- Venny Helén & Kaisa Pirttinen(kuv.): Rambon talli; Hevosunelmia [värityskirja] (10/25)
- Ernest Lawson & Maria Makkonen(kuv.): Höpersankarit 4; Robottikaaos📚(10/25)
- Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja 20📚(10/25)
- Erin Hunter: Pandojen valtakunta; Tulta ja tuhkaa📚(10/25)
- James Ponti: Kaupunkivakoojat (10/25)
- Katie Kirby: Lottie Brooksin päiväkirja; Kaoottiset kaverikiemurat📚(11/25)
- Ernest Lawson: Höpersankarit; Jouluekstra 2📚🎧(12/25)
Yläkouluikäiset ja YA
- Gogi Mavromichalis: Gogin tekovitsikirja 1📚🎧(6/25)
- Gogi Mavromichalis: Gogin tekovitsikirja 2📚🎧(6/25)
- Gogi Mavromichalis: Gogin tekovitsikirja 3📚🎧(7/25)
- Kiyash Monsef: Tuhansien tarinoiden lintu📚(7/25)
- Mari Luoma: Freya & Eldi; Matka Ejderhaan💥(8/25)
- Sisko Latvus: Rudolfin näköinen poika (8/25)
- Adam Silvera: Hetki ennen kuolemaa📚(8/25)
- Ronja Roms & Helena Rostedt: Näin tehdään rahaa; Kaikki mitä olet halunnut tietää rahasta ja sijoittamisesta (9/25)
- Rebecca Ross: Jumalainen vastustaja📚(9/25)
- Anniina Mikama: Häkkilintu👽📚(9/25)
- Anna Paldar: Vapaavyöhyke📚(9/25)
- Pinja Potasev & Valtteri Sandberg: Pinjan ja Valtterin meikkikirja; Kaikki kauneudesta (10/25)
- Gogi Mavromichalis: Gogin tekovitsikirja📚(10/25)
- Gogi Mavromichalis: Gogin tekovitsikirja 4📚🎧(10/25)
- Blessing Musariri: Kaikki mitä kaipasimme (10/25)
- Heidi Nummi: Petovala (10/25)
- Annukka Salama & Satu Ovaskainen(kuv.): Sulamispiste (10/25)
- Stephanie Garber: Aatonaatto👽📚(10/25)
- Gogi Mavromichalis: Gogin tekovitsikirja 5📚🎧(11/25)
- Gogi Mavromichalis: Gogin tekovitsikirja 6📚🎧(11/25)
- Jennifer Lynn Barnes: Hawthornen veljekset📚(11/25)
- Rebecca Ross: Armottomat valat📚(12/25)
Tietokirjat
- Saska Saarikoski & Henrik Dettmann: Pelin henki (6/25)
- David Goggins: Pysäyttämätön; Vapaudu mielesi kahleista (6/25)
- Henrika de Kermadec: Säädytön (7/25)
- Julie Smith: Avaa silloin kun… (7/25)
- David Attenborough & Colin Butfield: Valtameret; Koskemattomat syvyydet (7/25)
- Arja Saijonmaa: Laulu vapaudelle; Muistelmani (8/25)
- Ilmari Käihkö: 10 oppia sodasta (8/25)
- Maaret Kallio: Lujasti lempeä; Kalenteri 2026 [kalenteri] (8/25)
- Anna-Kaisa Huusko: Muumimukit; Moomin Arabian muumimukit vuosilta 1990-2025 (8/25)
- Oskari Saari: Aki Hintsa; Voittamisen anatomia [juhlapainos] (8/25)
- Annina Holmberg: Satu Silvon yhdeksän elmää (9/25)
- Johanna Aatsalo: 2784 päivää (9/25)
- Ljudmila Dolgonovska: Rautakenraali; Valeri Zalužnyin elämä (9/25)
- Iman Gharagozlu & Leena Ahokas: Iman ja Leena; Arkisafkaa 2 (9/25)
- Anneli Juutilainen: Aika jonka sain; Olga Temosen tähänastinen elämä (10/25)
- Venla Pystynen: Lahkojohtajan morsian (10/25)
- Heini Harve-Rytsälä: Helikopterilääkäri; Työtä paineen alla (10/25)
- Milla Madetoja: Irti; Lotta Haralan tarina (10/25)
- Karita Tykkä: Kaikki rohkeus meissä; Ajatuksia kasvusta ja rakkaudesta (10/25)
- Satu Rämö & Sigríður Sif Gylfadóttir: Hildur-villapaidat (10/25)
- Pekka Penttilä: Pahassa paikassa; Elämäni poliisina (11/25)
TUTUSTU MYÖS NÄIHIN
Kaikki kiinnostavat kustantamot eivät julkaise läheskään joka kirjakausi uusia teoksia. Klikkaa alta kustantamon nimeä ja tutustu sen aiempaan tuotantoon:
Aarni | Aporia | Havina | Idiootti | Kustantamo Kita | Musta jää | Punainen Silakka | Aurinko Kustannus | etc. | Kulttuurivihkot | Ntamo | Robustos | Hasardi | Spellpolaris | Stresa | Helmivyö | Kaarna | Kustannusliike Parkko | Sininen Jättiläinen | Story House Egmont |Fantacor | Tietosanoma | Väyläkirjat| Nurkka | Enostone | Etana Editions | Huippu | Lector | Lind&Co | Lurra Editions | Minea | Pieni Karhu | Poesia | Word Audio Publishing























































