Taylor Jenkins Reidin kesällä ilmestynyt Tähtienvälinen on nykyromantiikkaa vahvimmillaan. Genren englanninkielistä termiä contemporary romance on käytetty kuvaamaan toisen maailmansodan jälkeen kirjoitettua romanttista viihdekirjallisuutta. Eri vuosikymmeninä se on kuvannut hyvin eri tavoin naisen asemaa ja kulttuurisia asenteita. Vielä ennen 1970-lukua oli esimerkiksi hämmästyttävän yleistä, että saatuaan tavoittelemansa kohteen omakseen nainen luopui omasta työurastaan ja ryhtyi äidiksi.
Tuosta ajasta on onneksi myös romanttisessa viihteessä vuosikymmeniä.
Gummerus esittelee Taylor Jenkins Reidin Tähtienvälisen HLBTIQA+ -romantiikaksi. Tähtienvälisen yhteydessä noista kirjaimista voi poimia lähinnä Q:n, vaikka itse vierastan myös ns. queer-romantiikan lukemista omaksi kategoriakseen. Odotankin aikaa, kun aitoa romantiikkaa ja vahvoja rakkaustarinoita ei tarvitse enää sen enempää selittää.
Tähtienvälinen on syvällinen rakkaustarina, ja sellaisena se on yksi elämäni vaikuttavimmista contemporary romance -lukukokemuksesta. Teos meneekin omassa rankingissani heittämällä samaan kategoriaan kuin esimerkiksi Milan Kunderan Olemisen sietämätön keveys. Samalla se on monella tavalla epätavallisempi, ja siksi erityisen kiinnostava.
Rakkauksia ja tähtipölyä
Kesällä ilmestynyt Tähtienvälinen sijoittuu astronauttien maailmaan ja avaruuteen. Keskusmotiivin lisäksi näen siinä myös mielenkiintoisia sivumotiiveja, kuten perheen sisäiset suhteet, feminismin, ja naisten asema epätavallisilla aloilla. Siinä on jopa mielenkiintoinen, positiivinen viittaus Neuvostoliittoon, mikä on harvinaista amerikkalaisessa kirjallisuudessa, varsinkin meidän aikanamme.
Kirjan ensimmäiset luvut ovat eräänlaista pohjustusta tarinalle. Lukijan kannattaakin olla kärsivällinen, koska varsinainen teema paljastuu verrattain myöhään.
Tarinan päähenkilöt ovat astronautit Joan ja Vanessa, mutta nostaisin Joanin sisarentyttären Francesin lähes heidän veroisekseen henkilöksi. Lisäksi on Barbara, Joanin sisko, jonka kanssa Joan on jatkuvasti törmäyskurssilla, sillä heidän maailmankuvansa ovat täysin erilaiset. Koska Barbara ei itse osaa olla äiti tyttärelleen, Joan joutuu jatkuvasti ottamaan äidin roolia Francesin elämässä.
Sivuhenkilöistä mielenkiintoisin hahmo on hieman takakireä Lydia, jolla on korkea käsitys itsestään ja jonka on vaikea sulattaa sitä, että Joan pääsee avaruuteen ennen häntä. Vanessa sen sijaan on rento tyyppi, joka rakastaa lentämistä, eikä tee numeroa itsestään.
Miljöön kuvaus on todentuntuista ja kirjailija on tehnyt hyvin taustatyön. Astronauttien työhön kuuluu luonnollisesti lentoharjoitukset, joista suuri osa tapahtuu tietenkin simulaattorissa tai lentokoneessa. Tämä työn kuvaus ei ole liian pikkutarkkaa vaan pysyy kiinnostavana. Erityisesti minuun vetosi Vanessan hehkutus siitä millaista on lentää Kalliovuorilla auringon laskiessa, sillä olen itsekin kokenut lentämisen siellä.
Vaikka kirja on ennen muuta rakkaustarina, se ei ole missään tapauksessa imelä. Loppuhuipennusta lukiessani haukoin lähes henkeäni. Teos saa lopussa traagisia sävyjä, toivoaan kuitenkaan menettämättä.
